Islanti osa 1.

Olimme miettineet reissua kummitädin ja -sedän luokse Sveitsiin, mutta se reissu ei valitettavasti toteutunutkaan ja päätimme lähteä Islantiin. Islantia on kehuttu todella paljon luonnon kauneudesta ja odotukset olivatkin todella korkealla matkan suhteen.

Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme pienen pojan kanssa ja täytyy sanoa, että hieman pelotti varsinkin se, kuinka lennot sujuvat. Koska emme olleet tällaisella retkellä vielä käyneet pikkuisen kanssa, mietimme, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. No, olihan sitä tavaraa :) Vaippoja, ruokaa, tuttipulloja, vaatteita, kenkiä, lääkkeitä, kertakäyttöalustoja, rattaat, tutteja ja kaikkein tärkeimpänä, hänen oma rakkain unilelunsa, joka on saatu naapurin tädiltä lahjaksi. Tämä oli ihan ensimmäinen reissu, kun Äiti ja Isi lähtevät itse niin vähillä tavaroilla matkaan, vauvan tavarat täyttivät matkalaukut tehokkaasti :)

Mitä muuta piti miettiä? Tietysti Tytöille hoitaja. Mistä sellainen saataisiin, koska meille on ollut erittäin tärkeää, että hoitaja on sellainen, joka oikeasti haluaa pitää huolta meidän Prinsessoista. Ja mistä sellainen löytyi? Tietysti naapurista (eri naapurista, mistä unilelu on saatu) :) Naapurissa asustelee 15-vuotias nuori neiti, joka on äärimmäisen eläinrakas. Hän on erittäin fiksu ja hyväkäytöksinen, ikäistään kypsempi. Kaikkein parasta oli se, että hän halusi viettää yötkin meidän Prinsessojen kanssa, että heillä on varmasti hyvä olla. Saimme päivittäin raporttia ja kuvia, miten kotona sujuu ja tällä kertaa voi sanoa, että ensimmäistä kertaa emme olleet yhtään huolissamme meidän Tyttöjen hyvinvoinnista :) Peppi oli aivan mahtava hoitaja ja ansaitsee kyllä meiltä edelleen todella ison kiitoksen. Kun tulimme kotiin, kisut olivat niin tyytyväisiä hoitoon, etteivät olleet huomavinaankaan meitä. Tämä ei johtunut siitä, että he olisivat loukkaantuneet poissaolostamme, koska olemme kyllä kokeneet sen monesti, vaan he olivat erittäin tyytyväisen oloisia. Tosin kaikki kolme kömpivät meidän kanssamme nukkumaan, kun vihdoin pääsimme sänkyyn ja nukkuivat kanssamme aamuun asti, eli selvästi oli ollut kuitenkin ikävä 💖💖💖

Lento kohteeseen jännitti todella paljon ja olimme varautuneet tietysti vaihtovaatteilla vauvalle ja meille (olimme kuulleet tarinoita vauvoista, jotka ovat puklanneet vanhempien päälle lennolla), vaipoilla, sorminaposteltavalla ja maidoilla. Usein pienet matkustajat kärsivät kovista korvasäryistä paineenvaihtelun vuoksi, kun on nousun tai laskun aika. Reilun kolmen tunnin matka kohti Islantia ja Keflakin kansainvälistä lentokenttää voi alkaa... Kun lähdimme kiihdyttämään kiitoradalla, aloimme antamaan pojalle erilaista sormisyötävää (talk muroja ja muita naksuja), sekä maitoa. Odotimme koko ajan kauhulla, koska alkaa itku, kun korviin alkaa sattumaan. Mutta ei, mitään sellaista ei tapahtunut, vaan nousu sujui ilman mitään ongelmia. Kuulimme muiden vauvojen itkevän, mutta meillä ei ollut minkäänlaista hätää. Pieni Prinssimme söi, joi ja möyri Isin ja Äidin välissä tyytyväisenä. Ehkä Äidin raskausaikana syömät maitohappobakteerit auttoivat korvien kanssa, koska yhtään korvatulehdusta ei ole vielä ollut. Kaikkein mielenkiintoisinta lennolla oli, kun meidän penkkirivin takana istui pari nuorta naista, niin pikku Casanova tietysti flirttaili heille minkä ehti :) Onneksi hän sai myös huomiota sieltä päin ja miksei saisi, sen verran söpöläinen pieni poika hän on :)

Olimme tapamme mukaan tilanneet lennolle lounaat ja täytyy sanoa, että se ei ehkä ollut järkevää, kun matkustaa pienen pojan kanssa, joka kiinnostuu kaikesta mitä Äiti ja Isi tekevät. Jouduimme pyytämään, että ruuat tuodaankin meille eri aikaan niin, että ensin syö Äiti ja sitten Isi, ettei kaikki ole lattialla, kun pikku seikkailija tutkii ruuat tarkasti. Jatkossa emme taidakaan tilata aterioita lennolle :D

Lento lähti neljän jälkeen ja oletimme, että Enno-Olivier nukkuisi koneessa pienet päiväunet, mutta koska kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, hän ei malttanut ummistaa hetkeksikään silmiään. Kaikki esitteet edessä olevan penkin selkänojan taskussa kiinnostivat todella paljon, sekä ikkunoiden eteen vedettävät suojat, ne vasta olivatkin mielenkiintoisia. Niitä oli kiva nostaa ja laskea vähän väliä.

Reilun kolmen tunnin lennon jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Keflakia ja jälleen samat rutiinit, pienelle matkalaiselle talk muroja ja maitoa. Kuten nousu, myös lasku meni ilman minkäänlaisia ongelmia, mistä Äiti ja Isi olivat erittäin iloisia. Mikään ei ole kurjempaa, kuin se, että pientä lasta sattuu ja mikään ei kipua helpota.

Vihdoin olimme Islannin maaperällä ja lähdimme noutamaan vuokraamaamme autoa ja suuntasimmekin kohti Geysirin autovuokraamoa, jonka autot olivatkin pienen bussimatkan päässä. Tämä oli jo toinen uusi kulkuneuvo meidän pienelle matkamiehellemme lentokoneen lisäksi :) Hän ei ollut ikinä ollut bussin kyydissä ennen tätä. Ja sekin oli tietysti erittäin mielenkiintoista :) Saavuimme Geysirin toimipisteelle ja iloiseksi yllätykseksi meidän ajoneuvoluokka oli korotettu samaan hintaan isommaksi ja saimme Renault Talismanin. Autossa oli hierovat penkit ja vaikka mitä muita lisävarusteita, jotka tekivät matkaamisesta mukavampaa. Suuntasimme auton nokan kohti Reykjavikia ja hotellia. Näistä vaiheista lisää seuraavassa osiossa.