Saavuimme Keflavikin kansainväliselle lentokentälle iltapäivällä noin kello viisi paikallista aikaa. Suuntasimme siis auton nokan kohti Reykjavikia ja hotelliamme. Olimme jo kuulleet ystäviltämme, että lentokentän lähistön maisemat ovat karuja ja niin ne tosiaan olivatkin. En oikein tiedä, mihin niitä voisi verrata, mutta maisemat olivat tasaista laavakivimaastoa, jonka pinnalla kasvoi matalaa kasvillisuutta. Taustalla kaukaisuudessa siinteli vuoria. Tosin sää oli harmaa ja ankea, joten sekin saattoi vaikuttaa siihen, miltä maisemat näyttivät. Odotimme kyllä kovasti Islannin luontoa, koska sitä on kehuttu ja sanottu, että se tuottaa jatkuvasti uusia elämyksiä.
Ajomatkaa Keflavikin kentältä Reykjavikiin oli noin 50 kilometriä ja aikaa tähän kului noin 40 minuuttia. Suurin nopeusrajoitus, mitä Islannissa saa ajaa on 90 km/h ja ylinopeudesta saatavat sakot ovat tuntuvia, joten noudatin aika orjallisesti nopeusrajoituksia ja niin tuntuivat tekevät muutkin, toisin kuin Suomessa. Liikennettä oli muutenkin todella paljon vähemmän, kuin mihin olimme tottuneet.
Saavuimme vihdoin ja viimein hotellille, jolta myös odotimme paljon. Kuvien, hinnan ja arvostelujen perusteella kyseessä piti olla tasokas huoneistohotelli. Koska kyseessä oli huoneistohotelli, rakennuksessa ei ollut erillistä vastaanottoa, vaan meille oli annettu ovikoodi, jolla pääsemme sisään hotelliin ja tallelokerosta saamme avaimen toisella koodilla. Emme tietenkään päässeet sisään koko hotelliin annetulla ovikoodilla, mutta onneksi ovella oli puhelin, jolla voi ottaa yhteyden vastaanottoon, joka sijaitsi Reykjavikin keskustassa (emme itse asiassa löytäneet vastaanottoa annetusta osoitteesta, vaikka sitä etsimme seuraavana päivänä) ja sieltä avattiin meille ovi. Hotellihuoneen avaimen saimme tallelokerosta ilman ongelmia ja pääsimme sisään huoneeseen. Ensimmäinen asia, mikä iski vastaan, oli haju. Huone ei todellakaan tuoksunut erityisen raikkaalta, vaikka ikkunat olivat auki. Sisällä oli tunkkainen ja jokseenkin vastenmielinen haju. Islanti on tuliperäinen saari, mutta haju huoneessa ei ollut tyypillistä rikinhajua, vaan jotain muuta. Homettakaan se ei ollut. Asetuimme kuitenkin taloksi ja tutkimme paikkoja. Huoneisto käsitti keittiön ja olohuoneen yhdistelmän, makuuhuoneen ja kylpyhuoneen. Tämä meidän huoneistomme oli yllättävän huonossa kunnossa. Jääkaapin edustalla puulattian palaset olivat irti, ilmeisesti joskus sattuneen jonkinlaisen vesivahingon takia. Samoin kylpyhuoneen puiset listat oven karmeissa olivat haperoituneet kosteuden takia. Huone oli siis melkoinen pettymys siihen nähden, miten hotellia oli arvioitu ja paljonko olimme siitä maksaneet. Päädyimme tähän hotelliin sen takia, että se olisi ollut helppo lapsen kanssa ja keskustassa.
Koska Islannissa aikaero Suomeen on -3 tuntia, yritimme vähän venyttää Enno-Olivierin nukkumaanmenoa kotimaan aikaan nähden. Se kyllä onnistuikin ihan hyvin, mutta yö ei ollutkaan sellainen, kuin toivoimme. Yö oli todella katkonainen ja itkuinen ja olimmekin jo kuudelta aamulla paikallista aikaa työntelemässä vaunuja pitkin jotakuinkin autioita Reykjavikin katuja todella koleassa säässä. Suuntasimme kohti satamaa ja saavuimme vuonna 2011 valmistuneelle Harpalle, joka on Islannin musiikkitalo. Pytinki oli todella komea ja julkisivu erikoisen näköinen.
Jatkoimme matkaa hetken ihmettely jälkeen ja mietimme, että mitä me teksimme tähän aikaan aamusta. Nälkäkin alkoi jo olla ja ainoa, joka oli jo saanut mahansa täyteen, oli Enno-Olivier. Onneksi löysimme aamiaispaikan, joka avasi ovensa puoli seitsemältä ja menimme sinne nauttimaan aamiaisen, joka olikin positiivinen yllätys. Vaimoni söi savukalatäytteisen bagelin, joka oli paistettu paikan päällä ja itse söin paistetun munan italialaistyyppisillä makkaroilla, sekä paikan itse leipomaa leipää. Aamiaispaikan yhteydessä oli leipomo, josta otimme myös pikkuiselle mukaan hänen rakastamiaan tuoreita croisanteja. Tosin hän nukkui koko aamiaisen ajan autuaan tietämättömänä herkuista, mitä Isi ja Äiti söivät ja ostivat hänelle mukaan.
Aamupalan jälkeen lähdimme jälleen tallustelemaan Reykjavikin katuja, joilla näkyikin jo muita ihmisiä ja aloimme etsimään sopivaa matkatoimistoa, josta voisimme tiedustella valas- ja lunnisafareista. Sellainen löytyikin pian ja saimme tarvitsemamme tiedot ja läjän karttoja. Koska pieni matkalaisemme nukkui edelleen vaunuissa, päätimme lähteä kohti hotellia ja ottaa itsekin pienet päikkärit ja suunnittelemaan päivän kulkua. Siitä sitten jälleen lisää seuraavassa postauksessa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti