Pikku Puutarhuri

Sain eilen huolestuneen soiton vaimoltani, joka oli alapihalla kitkemässä hyötykasveja. Hän tiedusteli, että kuka on kaivanut korianterin maasta? No, minä se en ollut, eivätkä kisut. Asiaa oli pakko lähteä selvittämään ja ottamaan kuvat todistusaineistoista. Alla kuva siitä, missä korianterin olisi pitänyt olla, jäljellä oli vain kuoppa ja yksi korianterin oksa...

Korianteri löytyi onneksi välittömästä läheisyydestä. Kuvassa näkyy uhri, sekä rikoksentekoväline.

Seuraavaksi piti selvittää kuka on mahtanut tämän julman rikoksen tehdä. Tutkin kuvia, joista löytyikin yksi raskauttava todiste. Kuva on valitettavasti hieman huonolaatuinen, mutta eikös se ole tavanomaista valvontakameroiden kuville :D Kuvassa näkyy tuhotyön tekijä juoksemassa kasvimailta ja selvästi hän on yrittänyt naamioitua aurinkolaisella ja hellehatulla.

Pitihän se arvata, että kyseessä oli Äidin ja Isin oma Pikku Puutarhuri, joka halusi vain auttaa Äitiä kitkemisessä 💖💖

Huolestuneille tiedoksi, että korianteri saatiin uudelleen istutettua ja se toipuu parhaillaan kokemuksesta ja vammoistaan. Toipumisennuste näyttää lupaavalta. Jos se ei kuitenkaan selviä, meillä on onneksi istutettu muuallekin korianteria.

Islanti osa 3.

Ensimmäisen yön jälkeen lähdimme siis Reykjavikin kaduille tutustumaan kaupunkiin. Sää oli todella kylmä, tuulinen ja sateinen. Lämpötila oli jossain kymmenen asteen hujakoilla ja keskellä merta olevalla saarella sen kyllä tuntee. Äiti ja Isi olivat valmiiksi aika väsyneitä todella huonon yön jäljiltä ja yrittivät pitää yllä pirteää mielialaa. Aamiaisen jälkeen lähdimmekin etsimään, mistä pääsisimme valas- ja lunnisafareille (lunni on yksi Islannin tavaramerkeistä ja sen takia ensimmäisessä Islannin postauksessakin oli lunnipehmolelu ensimmäisenä kuvana, jos joku sitä ihmettelee) merelle. Ei liene yllätys, että tällaisia matkantarjoajia oli lähes joka kulman takana. Ainoa ongelma oli se, että harvat niistä olivat auki siihen aikaan aamusta. Olimme tosiaan lähteneet liikenteeseen jo kuuden aikaan aamulla. Kun vihdoin löysimme avoinna olevan, saimme erittäin ystävälliseltä ja avualiaalta matkatoimiston työntekijältä tietoja safareista ja siitä, mitä kannattaa tehdä neljän päivän loman aikana. Häneltä tulivat ne ehdotukset, jotka olimme jo etukäteen katsoneet  eli lunni- ja valassafarit, sekä Kultaisen kolmion kierros.

Yksi kohde, minkä olisimme halunneet nähdä, olivat Vatnajökullin jäätiköt, mutta ajoaika olisi ollut todella pitkä eli noin neljä tuntia yhteen suuntaan. Päätimme hylätä tämän vaihtoehdon.

Koska Enno-Olivier nukkui peräti kolmen tunnin päikkärit, mekin ehdimme aamiaisen jälkeen hieman torkahtamaan hotellilla. Heräämisen ja pikkumiehen syöttämisen jälkeen olimme jälleen valmiit kohtaamaan Islannin karun luonnon. Suuntasimme siis kohti satamaa ja valassafaria.

Laiturille päästyämme kuitenkin tuntui todella pahalta, kun samalla laiturilla toisella puolella oli myös valaanpyyntialuksia (niistä ei ole onneksi yhtään kuvaa). Jotenkin käsittämätöntä, että noita upeita eläimiä pyydetään, ja vielä niin brutaalilla tavalla. Valaisiin ammutaan kranaatilla varustettuja harppuunoita. Ne eivät välttämättä edes kuole noihin harppunoihin, vaan lopullinen tappaminen tapahtuu hukuttamalla haavoittunut eläin. Vaikea kuvitella, että joku pystyy tuollaista julmuutta tekemään :(

Meille valaiden näkeminen oli yksi reissun kohokohtia vaikka emme nähneetkään, kuin lahtivalaita ja delfiinejä. Ja tietty oli aivan mieletöntä nähdä, kuinka meidän pieni matkalaisemme oli ihmeissään ja innoissaan ensimmäisestä laivamatkastaan 💓

Valaitakin siis bongattiin ja me olimme onnekkaasti perheen kera juuri siellä kohtaa laivaa, mistä näimme valaat parhaiten :) Vaikka lahtivalaista näki vain selän ja evän, kokemus oli hieno. Jotkut niistä kävivät laivan vierellä niin lähellä, että niistä jäi todella paha haju. Se oli kyllä aikamoinen kokemus, kun ensimmäisen kerran nenään tulvahti hieman epämiellyttävä tuoksahdus :D

Seuraavana päivänä teimme niin sanotun Kultaisen kolmion kierroksen, missä ajoimme ensin katsomaan Geysiria ja sen jälkeen Gullfossin vesiputouksia ja lopuksi Thingvellirin luonnonpuistoa. Olimme kuvitelleet, että Geysirit olisivat todella vaikuttavia, mutta yllätyimme siitä, kuinka vaatimattomia ne olivat. No, olivathan ne tietysti ainutlaatuisia, mutta pienempiä, kuin odotimme ja itse alue, missä ne olivat oli toisenlainen, kuin luulimme. Kuvakollaasi Geysireistä on valitettavasti huono, koska vaalean vesihöyryisen vesipatsaan kuvaaminen vaaleaa taivasta vasten on näin aloittelevalle kuvaajalle todella haasteellista.

Luonnon värimaailma oli ainakin Geysirien luona kivan näköinen ja erikoinen. Todella karun näköistä, mutta silti vihreää ja kuumien lähteiden eri värit näyttivät hauskoilta.

Onneksi reipas matkamies oli tyytyväinen ja selvästi nautti erilaisista maisemista kotisuomeen verrattuna. Ja tämä reipas matkamies on siis se alla olevan kuvan oikeanpuoleinen nuori herra :D

Geysierien jälkeen jatkoimme matkaa kohti vesiputouksia, jotka olivatkin erittäin vaikuttavat ja näin suuria putouksia emme olleet nähneetkään koskaan aiemmin.

Pysähdyimme myös Thingvellirin luonnonpuistolle. Ajoimme parkkipaikalle ja ympärillä olevat maisemat olivat jokseenkin tasaista vuorien reunustaessa näkymää. Enno-Olivier oli jo sen oloinen, että haluaisi syömään ja hotellin sänkyyn päikkäreille, samoin kuin Äiti ja Isikin. Emme vaivautuneet nousemaan autosta, vaan suuntasimme nokan kohti Reykjavikia. Emme myöskään ottaneet yhtään kuvaa tästä kohteesta :(

Seuraavana päivänä teimme lunnisafarin ja sekin oli tietysti varsin odotettu, koska lunnit ovat sympaattisen näköisiä lintuja, joiden lentotaito on vähän niin ja näin :D Mikä mahtaa olla vaikea kuvattava? Geysirit? Ihan varmasti... Lunnit? Kyllä! Täysi mahdottomuus sillä kalustolla ja osaamisella, mikä minulla oli. Tuollainen ehkä kotimaisen närhen kokoinen lintu lentää tuhatta ja sataa ohi, niin yritäpä ottaa kuva. Säädöt olivat olevinaan kunnossa, mutta kuvat olivat jotain muuta, kuin odotin :D Jostain olen kuullut, että automaattiasetuksia ei saa käyttää.

Lunnit olivat todella kauniita ja näyttivät erittäin hauskoilta lentäessään. Tuli mieleen lepakon räpistelevä lento. Onneksi näimme lunnit, koska oppaamme mukaan ne olivat vasta pari viikkoa sitten saapuneet  ensimmäisille pesimäsaarille ja useimmat saaret olivat vielä tyhjinä. Hieman ihmetytti se, että lunnikin on jo uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut ja silti niitäkin metsästetään ja syödään. 

Lunniretken jälkeen palasimme satamaan ja käyskentelimme pitkin Reykjavikin katuja kohti tiettyä ruokapaikkaa. Olimme jo yhtenä päivänä käyneet syömässä Islannin omat fish and chipsit ja ne olivat kyllä ihan ok, mutta eivät mitenkään järisyttävä kokemus. Dipit oli tehty Islannin omasta erikoisuudesta Skyristä ja ne olivat hyviä. Nyt halusimme jotain muuta.

Rouva oli katsonut jo etukäteen yhden maineikkaan kalaravintolan, jonka avautumista odottelimme sateessa. Vihdoin pääsimme ravintolaan sisään ja pieni yllätys oli, että tarjoilivat olivat jokseenkin nyrpeitä, kun menimme vauvan kanssa ravintolaan. Ilmeisesti tämä ei ollut vauvaystävällinen ravintola, mutta päätimme silti jäädä sinne, koska ruokaa oli kovasti kehuttu ja tiesimme, että Enno-Olivier ei ollut vielä kertaakaan kiukutellut ravintoloissa tai kaupoissa. Rouva otti kalahampurilaisen ja minä taimenta hunajaglaseerattuna ja manteileilla kuorrutettuna. Tykkäsimme molemmat kyllä kovasti annoksista, mutta kokemus jätti vähän pahan maun suuhun kokonaisuutena. Kuten tavallista, meidän pikkuinen käyttäytyi todella hienosti koko ruokailumme ajan. Hän olisi muutenkin nukkunut luultavasti koko ajan, mutta tarjoilija pudotti aivan vieressämme jonkun kattilan tai vastaavan lattialle, jonka ääntä hän pelästyi ja tietysti heräsi.

Heti ravintolan viereisessä rannassa oli todella paljon erilaisia lintuja, lokkeja, joutsenia, sorsia, haahkoja jne. joita Enno-Olivier tykkäsi katsella, niin kuin Äiti ja Isikin.

Yhtenä päivänä kävimme katsastamassa Reykjavikin ostoskeskukset, joissa oli todella hyvä kattaus erilaisia kauppoja ja ruokapaikkoja. Minun oli pakko testata Reykjavikin yhtä kuuluisimmista tuotoksista eli kovasti hehkutettua pylsur hot dogia ja se oli... ihan tavallinen hot dog. En tiedä olisiko se maistunut jotenkin erilaiselta ihan siitä virallisesta kojusta otettuna keskustassa, mutta silloin, kun kävelimme kojun ohi, minulla oli maha täynnä ja ei tehnyt hodaria mieli. Kyllä kotona itse tehdyt hodarit ovat huomattavasti parempia varsinkin, kun tekee sämpylät itse.
 
Keskustassa oli pakko käydä katsomassa kuuluisa Hallgrímskirkja ja se oli komean näköinen rakennus. Kirkko on Islannin korkein rakennus ja sen näki jo pitkältä, kun autolla suhailimme retkille.

Törmäsimme myös todella mielenkiintoiseen kiviaitaan, joka oli yksityisasunnon pihassa. Aita oli tehty siten, että se näytti kylältä. Sellaista ei ole kyllä vastaan tullut ja se oli todella upean näköinen.

Vihdoin koitti kotiinlähdön aika. Näin jälkeenpäin harmittaa, että emme ottaneet kaikkea irti ja miettineet tarkemmin, mitä voisimme tehdä. Hotellillamme oli hieman erikoinen check out -aika eli kello 10 aamulla ja lento lähti vasta kello 19 kohti kotia. Vinkkinä  lapsien kanssa matkustaville, kannattaa tarkastaa hotellien check out -ajat ja lennot niin, että ei jää aivan älyttömiä aikoja hengailuun. Mietimme, että miten saisimme ajan kulumaan ja ennen kaikkea Enno-Olivierin nukkumaan päikkärit. Kulutimme aikaa eläinpuistossa (tästä ei ole kuvia...), sekä yhdessä ostoskeskuksessa. Koko tänä aikana pikkuinen ei nukkunut yhden yhtä päiväunta, vaan nukahti vasta Kehä III:lla, kun ajelimme lennon jälkeen kotia kohti.
Lennolla Enno-Olivier oli reipas ja keimaili jälleen kaikille lähistöllä oleville matkustajille. Lennon alkuvaiheessa näimme onneksi yhden Islannin tärkeimmistä nähtävyyksistä eli Vatnajökullin jäätikön. Lentokoneesta nähtynä se oli todella vaikuttava ja jäätikön koon hahmotti oikeasti. Istuimme onneksi oikealla eli vasemmalla puolella konetta niin, että näimme jäätikön, koska toiselta puolelta se olisi jäänyt näkemättä.

Lento meni jälleen erinomaisesti ja takana ollut mieshenkilökin tuumasi koneen laskeuduttua Enno-Olivierille, että sehän meni hienosti. Pikkuinen oli tietty lennon aikana luonut kontaktia takana oleviin ja omalla mahtavalla luonteellaan saanut jakamattoman huomion 💖💖 Vihdoin ja viimein pääsimme kotiin ja olimme todella positiivisesti yllättyneitä :) Meillä on ollut monenlaisia kisujen hoitajia, mutta tällä kertaa oli erilaista tulla kotiin. Kaikki oli siistiä ja Tytöt olivat onnellisen oloisia. Pöydällä oli pihalta poimittuja kukkia maljakossa odottamassa ja kiitoslappu, että oli saatu hoitaa meidän kissoja. Peppi oli aivan mieletön kisuvahti :) Kiitos, että pidit meidän kallisarvoisista Prinsessoista huolta :) Oli kiva käpertyä omaan petiin koko perheen voimin nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

Yhteenvetona reissusta voisi todeta, että jos lähdette Islannin kaltaiseen maahan pienen lapsen (reilun vuoden ikäisen) kanssa, kannattaa suunnitella tarkkaan päivien ohjelmaa ja katsoa etukäteen ravintolat ja paikat missä haluatte käydä. Me emme suunnitelleet riittävästi ja se vähän kostautui. Islanti ei välttämättä ole kohde taaperoikäiselle. Olisimme voineet nähdä enemmän, kun oli autokin vuokrattuna, mutta koska emme olleet suunnitelleet tarpeeksi etukäteen emme osanneet hyödyntää autoa riittävästi (tunnen tästä piston sydämessäni, koska en osallistunut suunnitteluihin ollenkaan, vaan vaimoni yritti järjestää meille ohjelmaa ja onnistuikin siinä todella hyvin). Tiesimme myös, että Islanti on kallis maa, mutta silti sen kalleus yllätti. Ainoa asia mikä siellä on halpaa on sähkö ja lämmin vesi. Varsinkin turistit saavat availla kukkaron nyörejä, koska tekemämme safarit olivat kalliita, samoin kuin ravintoloissa syöminen. Esimerkiksi valassafari oli noin 100€ per nenä. Autoilusta vielä sen verran, että Reykjavikissa ei ole ilmaista pysäköintiä. Pysäköinti ei ole erityisen kallista, jos et seisota autoa päivätolkulla. Olemme nähneet monia kauniita ja kiinnostavia paikkoja reissuillamme ja Islanti ei ihan siellä kärkipäässä ole. Jos olisin etukäteen tiennyt ja nähnyt sen, mitä näimme matkallamme, en ehkä lähtisi Islantiin. Tämä on itse asiassa ensimmäinen kohde, josta ajattelen näin. Islanti oli kiva, mutta ainoastaan kiva.

Islanti osa 2.

Saavuimme Keflavikin kansainväliselle lentokentälle iltapäivällä noin kello viisi paikallista aikaa. Suuntasimme siis auton nokan kohti Reykjavikia ja hotelliamme. Olimme jo kuulleet ystäviltämme, että lentokentän lähistön maisemat ovat karuja ja niin ne tosiaan olivatkin. En oikein tiedä, mihin niitä voisi verrata, mutta maisemat olivat tasaista laavakivimaastoa, jonka pinnalla kasvoi matalaa kasvillisuutta. Taustalla kaukaisuudessa siinteli vuoria. Tosin sää oli harmaa ja ankea, joten sekin saattoi vaikuttaa siihen, miltä maisemat näyttivät. Odotimme kyllä kovasti Islannin luontoa, koska sitä on kehuttu ja sanottu, että se tuottaa jatkuvasti uusia elämyksiä.

Ajomatkaa Keflavikin kentältä Reykjavikiin oli noin 50 kilometriä ja aikaa tähän kului noin 40 minuuttia. Suurin nopeusrajoitus, mitä Islannissa saa ajaa on 90 km/h ja ylinopeudesta saatavat sakot ovat tuntuvia, joten noudatin aika orjallisesti nopeusrajoituksia ja niin tuntuivat tekevät muutkin, toisin kuin Suomessa. Liikennettä oli muutenkin todella paljon vähemmän, kuin mihin olimme tottuneet.

Saavuimme vihdoin ja viimein hotellille, jolta myös odotimme paljon. Kuvien, hinnan ja arvostelujen perusteella kyseessä piti olla tasokas huoneistohotelli. Koska kyseessä oli huoneistohotelli, rakennuksessa ei ollut erillistä vastaanottoa, vaan meille oli annettu ovikoodi, jolla pääsemme sisään hotelliin ja tallelokerosta saamme avaimen toisella koodilla. Emme tietenkään päässeet sisään koko hotelliin annetulla ovikoodilla, mutta onneksi ovella oli puhelin, jolla voi ottaa yhteyden vastaanottoon, joka sijaitsi Reykjavikin keskustassa (emme itse asiassa löytäneet vastaanottoa annetusta osoitteesta, vaikka sitä etsimme seuraavana päivänä) ja sieltä avattiin meille ovi. Hotellihuoneen avaimen saimme tallelokerosta ilman ongelmia ja pääsimme sisään huoneeseen. Ensimmäinen asia, mikä iski vastaan, oli haju. Huone ei todellakaan tuoksunut erityisen raikkaalta, vaikka ikkunat olivat auki. Sisällä oli tunkkainen ja jokseenkin vastenmielinen haju. Islanti on tuliperäinen saari, mutta haju huoneessa ei ollut tyypillistä rikinhajua, vaan jotain muuta. Homettakaan se ei ollut. Asetuimme kuitenkin taloksi ja tutkimme paikkoja. Huoneisto käsitti keittiön ja olohuoneen yhdistelmän, makuuhuoneen ja kylpyhuoneen. Tämä meidän huoneistomme oli yllättävän huonossa kunnossa. Jääkaapin edustalla puulattian palaset olivat irti, ilmeisesti joskus sattuneen jonkinlaisen vesivahingon takia. Samoin kylpyhuoneen puiset listat oven karmeissa olivat haperoituneet kosteuden takia. Huone oli siis melkoinen pettymys siihen nähden, miten hotellia oli arvioitu ja paljonko olimme siitä maksaneet. Päädyimme tähän hotelliin sen takia, että se olisi ollut helppo lapsen kanssa ja keskustassa.

Koska Islannissa aikaero Suomeen on -3 tuntia, yritimme vähän venyttää Enno-Olivierin nukkumaanmenoa kotimaan aikaan nähden. Se kyllä onnistuikin ihan hyvin, mutta yö ei ollutkaan sellainen, kuin toivoimme. Yö oli todella katkonainen ja itkuinen ja olimmekin jo kuudelta aamulla paikallista aikaa työntelemässä vaunuja pitkin jotakuinkin autioita Reykjavikin katuja todella koleassa säässä. Suuntasimme kohti satamaa ja saavuimme vuonna 2011 valmistuneelle Harpalle, joka on Islannin musiikkitalo. Pytinki oli todella komea ja julkisivu erikoisen näköinen.

Jatkoimme matkaa hetken ihmettely jälkeen ja mietimme, että mitä me teksimme tähän aikaan aamusta. Nälkäkin alkoi jo olla ja ainoa, joka oli jo saanut mahansa täyteen, oli Enno-Olivier. Onneksi löysimme aamiaispaikan, joka avasi ovensa puoli seitsemältä ja menimme sinne nauttimaan aamiaisen, joka olikin positiivinen yllätys. Vaimoni söi savukalatäytteisen bagelin, joka oli paistettu paikan päällä ja itse söin paistetun munan italialaistyyppisillä makkaroilla, sekä paikan itse leipomaa leipää. Aamiaispaikan yhteydessä oli leipomo, josta otimme myös pikkuiselle mukaan hänen rakastamiaan tuoreita croisanteja. Tosin hän nukkui koko aamiaisen ajan autuaan tietämättömänä herkuista, mitä Isi ja Äiti söivät ja ostivat hänelle mukaan.

Aamupalan jälkeen lähdimme jälleen tallustelemaan Reykjavikin katuja, joilla näkyikin jo muita ihmisiä ja aloimme etsimään sopivaa matkatoimistoa, josta voisimme tiedustella valas- ja lunnisafareista. Sellainen löytyikin pian ja saimme tarvitsemamme tiedot ja läjän karttoja. Koska pieni matkalaisemme nukkui edelleen vaunuissa, päätimme lähteä kohti hotellia ja ottaa itsekin pienet päikkärit ja suunnittelemaan päivän kulkua. Siitä sitten jälleen lisää seuraavassa postauksessa :)

Islanti osa 1.

Olimme miettineet reissua kummitädin ja -sedän luokse Sveitsiin, mutta se reissu ei valitettavasti toteutunutkaan ja päätimme lähteä Islantiin. Islantia on kehuttu todella paljon luonnon kauneudesta ja odotukset olivatkin todella korkealla matkan suhteen.

Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme pienen pojan kanssa ja täytyy sanoa, että hieman pelotti varsinkin se, kuinka lennot sujuvat. Koska emme olleet tällaisella retkellä vielä käyneet pikkuisen kanssa, mietimme, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. No, olihan sitä tavaraa :) Vaippoja, ruokaa, tuttipulloja, vaatteita, kenkiä, lääkkeitä, kertakäyttöalustoja, rattaat, tutteja ja kaikkein tärkeimpänä, hänen oma rakkain unilelunsa, joka on saatu naapurin tädiltä lahjaksi. Tämä oli ihan ensimmäinen reissu, kun Äiti ja Isi lähtevät itse niin vähillä tavaroilla matkaan, vauvan tavarat täyttivät matkalaukut tehokkaasti :)

Mitä muuta piti miettiä? Tietysti Tytöille hoitaja. Mistä sellainen saataisiin, koska meille on ollut erittäin tärkeää, että hoitaja on sellainen, joka oikeasti haluaa pitää huolta meidän Prinsessoista. Ja mistä sellainen löytyi? Tietysti naapurista (eri naapurista, mistä unilelu on saatu) :) Naapurissa asustelee 15-vuotias nuori neiti, joka on äärimmäisen eläinrakas. Hän on erittäin fiksu ja hyväkäytöksinen, ikäistään kypsempi. Kaikkein parasta oli se, että hän halusi viettää yötkin meidän Prinsessojen kanssa, että heillä on varmasti hyvä olla. Saimme päivittäin raporttia ja kuvia, miten kotona sujuu ja tällä kertaa voi sanoa, että ensimmäistä kertaa emme olleet yhtään huolissamme meidän Tyttöjen hyvinvoinnista :) Peppi oli aivan mahtava hoitaja ja ansaitsee kyllä meiltä edelleen todella ison kiitoksen. Kun tulimme kotiin, kisut olivat niin tyytyväisiä hoitoon, etteivät olleet huomavinaankaan meitä. Tämä ei johtunut siitä, että he olisivat loukkaantuneet poissaolostamme, koska olemme kyllä kokeneet sen monesti, vaan he olivat erittäin tyytyväisen oloisia. Tosin kaikki kolme kömpivät meidän kanssamme nukkumaan, kun vihdoin pääsimme sänkyyn ja nukkuivat kanssamme aamuun asti, eli selvästi oli ollut kuitenkin ikävä 💖💖💖

Lento kohteeseen jännitti todella paljon ja olimme varautuneet tietysti vaihtovaatteilla vauvalle ja meille (olimme kuulleet tarinoita vauvoista, jotka ovat puklanneet vanhempien päälle lennolla), vaipoilla, sorminaposteltavalla ja maidoilla. Usein pienet matkustajat kärsivät kovista korvasäryistä paineenvaihtelun vuoksi, kun on nousun tai laskun aika. Reilun kolmen tunnin matka kohti Islantia ja Keflakin kansainvälistä lentokenttää voi alkaa... Kun lähdimme kiihdyttämään kiitoradalla, aloimme antamaan pojalle erilaista sormisyötävää (talk muroja ja muita naksuja), sekä maitoa. Odotimme koko ajan kauhulla, koska alkaa itku, kun korviin alkaa sattumaan. Mutta ei, mitään sellaista ei tapahtunut, vaan nousu sujui ilman mitään ongelmia. Kuulimme muiden vauvojen itkevän, mutta meillä ei ollut minkäänlaista hätää. Pieni Prinssimme söi, joi ja möyri Isin ja Äidin välissä tyytyväisenä. Ehkä Äidin raskausaikana syömät maitohappobakteerit auttoivat korvien kanssa, koska yhtään korvatulehdusta ei ole vielä ollut. Kaikkein mielenkiintoisinta lennolla oli, kun meidän penkkirivin takana istui pari nuorta naista, niin pikku Casanova tietysti flirttaili heille minkä ehti :) Onneksi hän sai myös huomiota sieltä päin ja miksei saisi, sen verran söpöläinen pieni poika hän on :)

Olimme tapamme mukaan tilanneet lennolle lounaat ja täytyy sanoa, että se ei ehkä ollut järkevää, kun matkustaa pienen pojan kanssa, joka kiinnostuu kaikesta mitä Äiti ja Isi tekevät. Jouduimme pyytämään, että ruuat tuodaankin meille eri aikaan niin, että ensin syö Äiti ja sitten Isi, ettei kaikki ole lattialla, kun pikku seikkailija tutkii ruuat tarkasti. Jatkossa emme taidakaan tilata aterioita lennolle :D

Lento lähti neljän jälkeen ja oletimme, että Enno-Olivier nukkuisi koneessa pienet päiväunet, mutta koska kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, hän ei malttanut ummistaa hetkeksikään silmiään. Kaikki esitteet edessä olevan penkin selkänojan taskussa kiinnostivat todella paljon, sekä ikkunoiden eteen vedettävät suojat, ne vasta olivatkin mielenkiintoisia. Niitä oli kiva nostaa ja laskea vähän väliä.

Reilun kolmen tunnin lennon jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Keflakia ja jälleen samat rutiinit, pienelle matkalaiselle talk muroja ja maitoa. Kuten nousu, myös lasku meni ilman minkäänlaisia ongelmia, mistä Äiti ja Isi olivat erittäin iloisia. Mikään ei ole kurjempaa, kuin se, että pientä lasta sattuu ja mikään ei kipua helpota.

Vihdoin olimme Islannin maaperällä ja lähdimme noutamaan vuokraamaamme autoa ja suuntasimmekin kohti Geysirin autovuokraamoa, jonka autot olivatkin pienen bussimatkan päässä. Tämä oli jo toinen uusi kulkuneuvo meidän pienelle matkamiehellemme lentokoneen lisäksi :) Hän ei ollut ikinä ollut bussin kyydissä ennen tätä. Ja sekin oli tietysti erittäin mielenkiintoista :) Saavuimme Geysirin toimipisteelle ja iloiseksi yllätykseksi meidän ajoneuvoluokka oli korotettu samaan hintaan isommaksi ja saimme Renault Talismanin. Autossa oli hierovat penkit ja vaikka mitä muita lisävarusteita, jotka tekivät matkaamisesta mukavampaa. Suuntasimme auton nokan kohti Reykjavikia ja hotellia. Näistä vaiheista lisää seuraavassa osiossa.