Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Islanti osa 2.

Saavuimme Keflavikin kansainväliselle lentokentälle iltapäivällä noin kello viisi paikallista aikaa. Suuntasimme siis auton nokan kohti Reykjavikia ja hotelliamme. Olimme jo kuulleet ystäviltämme, että lentokentän lähistön maisemat ovat karuja ja niin ne tosiaan olivatkin. En oikein tiedä, mihin niitä voisi verrata, mutta maisemat olivat tasaista laavakivimaastoa, jonka pinnalla kasvoi matalaa kasvillisuutta. Taustalla kaukaisuudessa siinteli vuoria. Tosin sää oli harmaa ja ankea, joten sekin saattoi vaikuttaa siihen, miltä maisemat näyttivät. Odotimme kyllä kovasti Islannin luontoa, koska sitä on kehuttu ja sanottu, että se tuottaa jatkuvasti uusia elämyksiä.

Ajomatkaa Keflavikin kentältä Reykjavikiin oli noin 50 kilometriä ja aikaa tähän kului noin 40 minuuttia. Suurin nopeusrajoitus, mitä Islannissa saa ajaa on 90 km/h ja ylinopeudesta saatavat sakot ovat tuntuvia, joten noudatin aika orjallisesti nopeusrajoituksia ja niin tuntuivat tekevät muutkin, toisin kuin Suomessa. Liikennettä oli muutenkin todella paljon vähemmän, kuin mihin olimme tottuneet.

Saavuimme vihdoin ja viimein hotellille, jolta myös odotimme paljon. Kuvien, hinnan ja arvostelujen perusteella kyseessä piti olla tasokas huoneistohotelli. Koska kyseessä oli huoneistohotelli, rakennuksessa ei ollut erillistä vastaanottoa, vaan meille oli annettu ovikoodi, jolla pääsemme sisään hotelliin ja tallelokerosta saamme avaimen toisella koodilla. Emme tietenkään päässeet sisään koko hotelliin annetulla ovikoodilla, mutta onneksi ovella oli puhelin, jolla voi ottaa yhteyden vastaanottoon, joka sijaitsi Reykjavikin keskustassa (emme itse asiassa löytäneet vastaanottoa annetusta osoitteesta, vaikka sitä etsimme seuraavana päivänä) ja sieltä avattiin meille ovi. Hotellihuoneen avaimen saimme tallelokerosta ilman ongelmia ja pääsimme sisään huoneeseen. Ensimmäinen asia, mikä iski vastaan, oli haju. Huone ei todellakaan tuoksunut erityisen raikkaalta, vaikka ikkunat olivat auki. Sisällä oli tunkkainen ja jokseenkin vastenmielinen haju. Islanti on tuliperäinen saari, mutta haju huoneessa ei ollut tyypillistä rikinhajua, vaan jotain muuta. Homettakaan se ei ollut. Asetuimme kuitenkin taloksi ja tutkimme paikkoja. Huoneisto käsitti keittiön ja olohuoneen yhdistelmän, makuuhuoneen ja kylpyhuoneen. Tämä meidän huoneistomme oli yllättävän huonossa kunnossa. Jääkaapin edustalla puulattian palaset olivat irti, ilmeisesti joskus sattuneen jonkinlaisen vesivahingon takia. Samoin kylpyhuoneen puiset listat oven karmeissa olivat haperoituneet kosteuden takia. Huone oli siis melkoinen pettymys siihen nähden, miten hotellia oli arvioitu ja paljonko olimme siitä maksaneet. Päädyimme tähän hotelliin sen takia, että se olisi ollut helppo lapsen kanssa ja keskustassa.

Koska Islannissa aikaero Suomeen on -3 tuntia, yritimme vähän venyttää Enno-Olivierin nukkumaanmenoa kotimaan aikaan nähden. Se kyllä onnistuikin ihan hyvin, mutta yö ei ollutkaan sellainen, kuin toivoimme. Yö oli todella katkonainen ja itkuinen ja olimmekin jo kuudelta aamulla paikallista aikaa työntelemässä vaunuja pitkin jotakuinkin autioita Reykjavikin katuja todella koleassa säässä. Suuntasimme kohti satamaa ja saavuimme vuonna 2011 valmistuneelle Harpalle, joka on Islannin musiikkitalo. Pytinki oli todella komea ja julkisivu erikoisen näköinen.

Jatkoimme matkaa hetken ihmettely jälkeen ja mietimme, että mitä me teksimme tähän aikaan aamusta. Nälkäkin alkoi jo olla ja ainoa, joka oli jo saanut mahansa täyteen, oli Enno-Olivier. Onneksi löysimme aamiaispaikan, joka avasi ovensa puoli seitsemältä ja menimme sinne nauttimaan aamiaisen, joka olikin positiivinen yllätys. Vaimoni söi savukalatäytteisen bagelin, joka oli paistettu paikan päällä ja itse söin paistetun munan italialaistyyppisillä makkaroilla, sekä paikan itse leipomaa leipää. Aamiaispaikan yhteydessä oli leipomo, josta otimme myös pikkuiselle mukaan hänen rakastamiaan tuoreita croisanteja. Tosin hän nukkui koko aamiaisen ajan autuaan tietämättömänä herkuista, mitä Isi ja Äiti söivät ja ostivat hänelle mukaan.

Aamupalan jälkeen lähdimme jälleen tallustelemaan Reykjavikin katuja, joilla näkyikin jo muita ihmisiä ja aloimme etsimään sopivaa matkatoimistoa, josta voisimme tiedustella valas- ja lunnisafareista. Sellainen löytyikin pian ja saimme tarvitsemamme tiedot ja läjän karttoja. Koska pieni matkalaisemme nukkui edelleen vaunuissa, päätimme lähteä kohti hotellia ja ottaa itsekin pienet päikkärit ja suunnittelemaan päivän kulkua. Siitä sitten jälleen lisää seuraavassa postauksessa :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Islanti osa 1.

Olimme miettineet reissua kummitädin ja -sedän luokse Sveitsiin, mutta se reissu ei valitettavasti toteutunutkaan ja päätimme lähteä Islantiin. Islantia on kehuttu todella paljon luonnon kauneudesta ja odotukset olivatkin todella korkealla matkan suhteen.

Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme pienen pojan kanssa ja täytyy sanoa, että hieman pelotti varsinkin se, kuinka lennot sujuvat. Koska emme olleet tällaisella retkellä vielä käyneet pikkuisen kanssa, mietimme, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. No, olihan sitä tavaraa :) Vaippoja, ruokaa, tuttipulloja, vaatteita, kenkiä, lääkkeitä, kertakäyttöalustoja, rattaat, tutteja ja kaikkein tärkeimpänä, hänen oma rakkain unilelunsa, joka on saatu naapurin tädiltä lahjaksi. Tämä oli ihan ensimmäinen reissu, kun Äiti ja Isi lähtevät itse niin vähillä tavaroilla matkaan, vauvan tavarat täyttivät matkalaukut tehokkaasti :)

Mitä muuta piti miettiä? Tietysti Tytöille hoitaja. Mistä sellainen saataisiin, koska meille on ollut erittäin tärkeää, että hoitaja on sellainen, joka oikeasti haluaa pitää huolta meidän Prinsessoista. Ja mistä sellainen löytyi? Tietysti naapurista (eri naapurista, mistä unilelu on saatu) :) Naapurissa asustelee 15-vuotias nuori neiti, joka on äärimmäisen eläinrakas. Hän on erittäin fiksu ja hyväkäytöksinen, ikäistään kypsempi. Kaikkein parasta oli se, että hän halusi viettää yötkin meidän Prinsessojen kanssa, että heillä on varmasti hyvä olla. Saimme päivittäin raporttia ja kuvia, miten kotona sujuu ja tällä kertaa voi sanoa, että ensimmäistä kertaa emme olleet yhtään huolissamme meidän Tyttöjen hyvinvoinnista :) Peppi oli aivan mahtava hoitaja ja ansaitsee kyllä meiltä edelleen todella ison kiitoksen. Kun tulimme kotiin, kisut olivat niin tyytyväisiä hoitoon, etteivät olleet huomavinaankaan meitä. Tämä ei johtunut siitä, että he olisivat loukkaantuneet poissaolostamme, koska olemme kyllä kokeneet sen monesti, vaan he olivat erittäin tyytyväisen oloisia. Tosin kaikki kolme kömpivät meidän kanssamme nukkumaan, kun vihdoin pääsimme sänkyyn ja nukkuivat kanssamme aamuun asti, eli selvästi oli ollut kuitenkin ikävä 💖💖💖

Lento kohteeseen jännitti todella paljon ja olimme varautuneet tietysti vaihtovaatteilla vauvalle ja meille (olimme kuulleet tarinoita vauvoista, jotka ovat puklanneet vanhempien päälle lennolla), vaipoilla, sorminaposteltavalla ja maidoilla. Usein pienet matkustajat kärsivät kovista korvasäryistä paineenvaihtelun vuoksi, kun on nousun tai laskun aika. Reilun kolmen tunnin matka kohti Islantia ja Keflakin kansainvälistä lentokenttää voi alkaa... Kun lähdimme kiihdyttämään kiitoradalla, aloimme antamaan pojalle erilaista sormisyötävää (talk muroja ja muita naksuja), sekä maitoa. Odotimme koko ajan kauhulla, koska alkaa itku, kun korviin alkaa sattumaan. Mutta ei, mitään sellaista ei tapahtunut, vaan nousu sujui ilman mitään ongelmia. Kuulimme muiden vauvojen itkevän, mutta meillä ei ollut minkäänlaista hätää. Pieni Prinssimme söi, joi ja möyri Isin ja Äidin välissä tyytyväisenä. Ehkä Äidin raskausaikana syömät maitohappobakteerit auttoivat korvien kanssa, koska yhtään korvatulehdusta ei ole vielä ollut. Kaikkein mielenkiintoisinta lennolla oli, kun meidän penkkirivin takana istui pari nuorta naista, niin pikku Casanova tietysti flirttaili heille minkä ehti :) Onneksi hän sai myös huomiota sieltä päin ja miksei saisi, sen verran söpöläinen pieni poika hän on :)

Olimme tapamme mukaan tilanneet lennolle lounaat ja täytyy sanoa, että se ei ehkä ollut järkevää, kun matkustaa pienen pojan kanssa, joka kiinnostuu kaikesta mitä Äiti ja Isi tekevät. Jouduimme pyytämään, että ruuat tuodaankin meille eri aikaan niin, että ensin syö Äiti ja sitten Isi, ettei kaikki ole lattialla, kun pikku seikkailija tutkii ruuat tarkasti. Jatkossa emme taidakaan tilata aterioita lennolle :D


Lento lähti neljän jälkeen ja oletimme, että Enno-Olivier nukkuisi koneessa pienet päiväunet, mutta koska kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, hän ei malttanut ummistaa hetkeksikään silmiään. Kaikki esitteet edessä olevan penkin selkänojan taskussa kiinnostivat todella paljon, sekä ikkunoiden eteen vedettävät suojat, ne vasta olivatkin mielenkiintoisia. Niitä oli kiva nostaa ja laskea vähän väliä.

Reilun kolmen tunnin lennon jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Keflakia ja jälleen samat rutiinit, pienelle matkalaiselle talk muroja ja maitoa. Kuten nousu, myös lasku meni ilman minkäänlaisia ongelmia, mistä Äiti ja Isi olivat erittäin iloisia. Mikään ei ole kurjempaa, kuin se, että pientä lasta sattuu ja mikään ei kipua helpota.

Vihdoin olimme Islannin maaperällä ja lähdimme noutamaan vuokraamaamme autoa ja suuntasimmekin kohti Geysirin autovuokraamoa, jonka autot olivatkin pienen bussimatkan päässä. Tämä oli jo toinen uusi kulkuneuvo meidän pienelle matkamiehellemme lentokoneen lisäksi :) Hän ei ollut ikinä ollut bussin kyydissä ennen tätä. Ja sekin oli tietysti erittäin mielenkiintoista :) Saavuimme Geysirin toimipisteelle ja iloiseksi yllätykseksi meidän ajoneuvoluokka oli korotettu samaan hintaan isommaksi ja saimme Renault Talismanin. Autossa oli hierovat penkit ja vaikka mitä muita lisävarusteita, jotka tekivät matkaamisesta mukavampaa. Suuntasimme auton nokan kohti Reykjavikia ja hotellia. Näistä vaiheista lisää seuraavassa osiossa.



tiistai 4. huhtikuuta 2017

Vihdoinkin kevättä ilmassa

Noin pari viikkoa sitten bongasimme ensimmäinen töyhtöhyypän lähipelloilta ja myöhemmin useampia vielä lähemmiltä pelloilta :) Se tarkoittaa sitä, että kevät ja kesä tulee kovaa vauhtia 👍Ja muutamia päiviä sitten nähtiin ensimmäiset kurjet, sekä useampia laulujoutsenia käyskentelemässä pelloilla. Lumet ovat jotakuinkin sulaneet ja lämpötilat ovat melkein plussan puolella koko vuorokauden.
Nyt huhtikuun alussa näimme myös ensimmäisen hiirihaukan, joten paluumuuttajat ovat tulossa kovaa vauhtia pohjolaan. Naapuri sanoi, että täällä on nähty myös ampuhaukka ja mehiläishaukka, mutta me emme ole vielä onnistuneet moisia näkemään, joten olemme silmät tarkkana :) 
Omena- ja kirsikkapuihinkin on jo tullut isot silmut, samoin kuin marjapuskiin.
Raparperikin on jo työntänyt uudet versot mullan alta esiin ja vaikkei raparperi oma suosikkini olekaan, niin kyllä se aina innostaa, kun huomaa niidenkin kerta toisensa jälkeen lähtevän kasvamaan. Kohta taas Tytöt pääsevät raparperinlehden alle varjoon auringonpaisteelta 💗💗 Siitäkin huomaa kevään koittaneen, kun meidän karvaiset Prinsessat viihtyvät aina vain pidempään ja pidempään ulkona :)
Yksi ehdoton kevääseen kuuluva suosikkiasia ovat tuoreet parsat. Odotamme aina innolla parsakauden alkua ja syömmekin niitä melkoisia määriä :D Parsa taipuu moneksi ja teemme usein esimerkiksi parsarisottoa. Syömme niitä myös paistettuina, grillattuina, keitettyinä ja lisukkeeksi sopii vaikka itse tehty hollandaisekastike, sekä uppomunat. Viime viikolla teimmekin ensimmäiset paistetut parsat ja mukaan rapeaksi paistettua perunaa ja majoneesia. Mausteeksi ei tarvitse muuta, kuin suolaa ja pippuria. Hyvin maistui! Tarkoitus on laittaa tänä vuonna myös oma parsamaa hyötykasvipuutarhaamme, josta saamme toivon mukaan satoa jo ensi vuonna.
 
Mitä odotuksia teillä on keväältä ja tulevalta kesältä?

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Laryngiitti eli kuristustauti

Kävimme viime tiistaina ottamassa 1-vuotisrokotukset neuvolassa. Kaiken kaikkiaan rokotuksia annettiin viisi, kolmella piikillä. Keskiviikkona Enno-Olivierin nenä alkoi vuotamaan ja ajattelimme, että se johtuu nyt rokotuksista. Keskiviikon ja torstain välisen yön hän oli todella itkuinen ja nukkui maksimissaan puolen tunnin pätkiä kerrallaan. Torstaikin meni itkuisena ja selvästi alkoi olemaan kipeämpi olo pienellä pojalla. Iltaa kohden aloimme kuulla ääntä, jota emme todellakaan halua kuulla. Kumeaa yskää ja lisää itkuisuutta.

Torstain ja perjantain välisenä yönä se sitten iski eli laryngiitti. Kumeaa yskää ja hengitysvaikeuksia, jotka taas johtivat siihen, mikä pahentaa laryngiitin oireita eli kovaan itkuun, joka ei lopu millään. Ainoat konstit jotka helpottavat oireilua, ovat lapsen pystyssä pitäminen, jota Äiti tekikin lähes koko yön sohvalla istuen. Toinen konsti on viedä lapsi kylmään ilmaan, joka helpottaa kurkun turvotusta. Sitä teki Isi ja nökötti naapureiden iloksi pelkästään kalsarit jalassa pakkasessa pienen potilaan kanssa. Hänellä oli tietysti lämpimästi päällä ja viltti ympärillä, sekä pipo päässä. Onneksi oli kylmä yö, joka helpotti nopeasti oireita ja itkuisuutta. Sen jälkeen Äiti viettikin sitten sohvalla aikaa pikkuisen kanssa ja muutamia kertoja saatiinkin hänet nukkumaan pieniä pätkiä. Yöllä jouduttiin käymään kolme kertaa ulkona oireita helpottamassa, Äiti kerran ja Isi kaksi kertaa. Äiti varasi yöllä Pikkujättiin aamulle ajan ja siellä diagnoosi olikin se, mitä ounastelimme. Ensiavuksi annettiin kortisonia, happea ja adrenaliinia.
Enno-Olivierilla on lääkärin mukaan tavallista ahtaampi kurkunpää, joka altistaa laryngiitille. Onneksi vaiva on sellainen, joka on hoidettavissa ja kurkunpää kehittyy jatkuvasti vauvan kasvaessa. Ensimmäisen kerran laryngiitti iski noin puoli vuotta sitten ja se todella säikäytti meidät, yskiminen ja hengityksen vaikeus ovat todella karmeata katsottavaa, kun pieni yrittää epätoivoisesti saada hengityksen tasaantumaan :(

Onneksi tällä kertaa pahin vaihe kesti yhden yön ja seuraava yö olikin jo vähän parempi. Toki nenä oli tukkoinen ja limaa kertyi jatkuvasti, joten pariin otteeseen jouduimme käyttämään Nenäfriidaa seuraavinakin öinä, joka on ihan ehdoton kapistus vauvaperheessä! Olemme tänäänkin friidanneet pienen nenukin nelisen kertaa, ettei lima pääse aiheuttamaan poskiontelon tulehdusta tai pahimmassa tapauksessa keuhkoputken tulehdusta. Näissä kurkunpäähän liittyvissä taudeissa tauti lähtee "valumaan" alaspäin ja altistaa keuhkoputken tulehdukselle.

Pahimman yön aikana myös Bastet-kissa yritti kovasti lohduttaa pientä potilasta, kun hän oli Äidin kanssa sohvalla ja käpertyi vauvan jalkopäähän kehräämään. Eläimillä on vahva vaisto, jos jokin ei ole kunnossa. Tätä kirjoittaessa olemme onneksi voiton puolella ja pikkuinen nukkuu jo hieman paremmin. Toki edelleen nenä vuotaa ja olemme valmistautuneet friidaamaan jossain vaiheessa yötä ja aiemmin päivällä oli vielä kuumettakin jonkin verran.

Onko teillä kenelläkään kokemuksia laryngiitista?

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Perheen Prinsessat, osa 3. Bastet

Bastet haettiin meidän perheeseen marraskuun lopulla 2012 Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksestä. Yksi syy minkä takia otimme Bastetin oli Phesyn työntekijän sanat, jotka jäivät soimaan korviimme, kun haimme Safiirin: "Eivät ne sinua ottaneetkaan...". Asia jäi vaivamaan ja päätimme, että kyllä me haemme myös Bastetin ja emme piittaa siitä, vaikka papereissa varoitettiin hänen pissaavan vääriin paikkoihin.

Kun Bastet sitten tuli kotiin, hän majoittui silloisen asuntomme työhuoneeseen sohvan alle ja hän oli siellä tasan kaksi viikkoa. Kävimme aina viemässä hänelle ruokaa ja juomaa työhuoneeseen. Välillä hän uskalsi jopa kömpiä sohvan alta ja tuijoitti mystisillä silmillään uusia palvelijoitaan. Öisin kuulimme, kuinka Bastet tutki uutta kotia, mutta hän ei päivisin uskaltaunut tulemaan sohvan alta meidän luoksemme.
Itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana istuimme olohuoneen sohvalla katsomassa televisiota, kun yhtäkkiä kuulimme käytävää pitkin tepastelevan kisun ääntä ja Bastet pomppasi sohvalle isin syliin 💖💖💖 Se hetki ja tunne, kun Bastet uskaltautui viimeinkin tulemaan meidän luoksemme, oli ikimuistoinen :)

Bastet ei pissaillut vääriin paikkoihin, vaikka niin oli papereihin merkitty. Edellisessä kodissaan hänet oli päästetty laihtumaan luukasaksi ja hänet palautettiin takaisin Phesyyn syyllä, että hän pissailee joka paikkaan.
Eräänä päivänä, kun Bastet-neiti oli etäinen ja käyttäytyi poikkeuksellisesti, vaimoni kävi tutkimassa tilannetta Bastetin lempipaikassa eli saunan lauteilla. Kuulin, kun hän huusi, että tule katsomaan, Bastetin hammas on katki. Bastetin etukulmahammas oli kääntynyt sojottamaan suusta suoraan eteenpäin ja sillä oli luonnolisesti tuskainen olotila. Soitimme heti luottoeläinlääkärillemme Catvetiin josta sanottiin, että tulkaa heti näyttämään tilanne. Hammas oli tosiaan katkennut juuresta ja syy oli parodontiitti, joka on hampaan kiinnityskudoksen tulehdus. Eläinlääkärin suosituksesta poistatimme kaikki hampaat, koska muuten  sama tilanne olisi toistunut ja Bastet olisi joutunut elämään tuskissa tulehduksen takia. Nyt hampaatomana mummelina hän pystyy elämään täysipainoista ja onnellista elämää :) Hän pystyy syömään kuivamuonaakin ilman hampaita samaan tapaan, kuin hampaidenkin kanssa.

Bastet on nykyään arviolta 13-14 vuotias ja hän on edelleen todella reipas ja melkoinen ilopilleri. Hän kiipeää lähes joka yö joko äidin tai isin mahan päälle nukkumaan ja hakemaan tarvittavat hellyydenosoitukset 💖 Palkkioksi hellyydestä saamme kovaäänistä kehräystä ja puskemista, sekä todella märkiä kisupusuja :D


perjantai 17. helmikuuta 2017

Perheen Prinsessat, osa 2. Safiiri

Päädyimme pelastamaan toisen kisun oikeastaan Tiukun takia. Aina kun lähdimme aamuisin töihin, Tiuku oli todella surkeana ja nojasi kättä vasten ja halusi vain huomiota. Epäilimme, että Tiuku kokee päivisin yksinäisyyttä ja ajattelimme, että kisukaveri helpottaa pitkiä päiviä.
Safiiri tuotiin meille Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistykseltä (Phesy) 21.1.2012 lumisateisena päivänä. Siivosimme vimmatusti, että olemme valmiit uuden perheenjäsenen saapumiseen :) 💖💖
Alunperin ei itse asiassa ollut edes tarkoitus ottaa Safiiria, vaan Bastet. Bastetia ei otettu sen takia, kun hänen tiedoissaan luki, että hän pissailee vääriin paikkoihin (tästä vähän lisää, kun on Bastetin esittelyn vuoro). Emme tiedä Safiirin tarkkaa ikää, koska hän on löytökissa, mutta epäilemme että mittarissa on jo vähintään 12 vuotta.
Safiiri oli flunssassa, kun hän saapui meille ja varasimme lääkärin. Häntä tutkittiin tarkemmin ja valitettavasti selvisi, että hän potee astmaa :( Astma on saatu pysymään kurissa kortisonikuureilla, mutta ei ole erityisen helppoa antaa pienelle kisulle kortisonia, joka maistuu todella pahalle. Astma on luultavasti peräisin siitä, että hän on joutunut elämään ulkona pakkasessa ja kylmettänyt itsensä. Kylmässä elämisestä kertoo sekin, että Safiirin oikea korva on paleltunut ja sen takia siitä puuttuu puolet. Safiiri on muutenkin jäänyt erittäin pienikokoiseksi, mikä johtunee siitä, että ravinto on ollut heikkoa alusta lähtien.
Safiirin lempipaikka on maata sohvan reunan päällä, koska ilmalämpöpumppu puhaltaa siihen  lämmintä. Toinen lempipaikoista on köllötellä takan edessä rahilla silloin, kun takassa on tuli. Kissat yleensäkin pitävät lämmöstä, mutta Safiirilla yksi syy hakeutua lämpöön on selkärankareuma, jonka kivut helpottavat lämmössä.
Nykyisin Safiirin päivät ja yöt kuluvat pääasiassa nukkuessa, koska ikä alkaa jo painamaan. Vielä jokin aika sitten hän huhuili vielä kovasti öisin, kun siirsi lempileluaan, harmaata hiirtä, paikasta toiseen, että tulkaa nyt katsomaan mitä on tapahtunut :) Ja pitihän sitä aina herätä sitten katsomaan ja kehumaan, että oletpa saanut hienon saaliin taas :) Nykyisin Safiiri onneksi kiipeää meidän kanssamme välillä nukkumaankin. Safiiri myös ulkoilee kesäisin ahkerasti ja on kova tyttö pyydystämään myyriä ja sisiliskoja, joita ylpeänä kiikutetaan äidin iloksi sisälle, vaikka onkin jo vanha kisu 💖💖. Joskus niitä tuodaan jopa elävinä sisälle vilistämään :D