Näytetään tekstit, joissa on tunniste äiti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äiti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Pikku Puutarhuri

Sain eilen huolestuneen soiton vaimoltani, joka oli alapihalla kitkemässä hyötykasveja. Hän tiedusteli, että kuka on kaivanut korianterin maasta? No, minä se en ollut, eivätkä kisut. Asiaa oli pakko lähteä selvittämään ja ottamaan kuvat todistusaineistoista. Alla kuva siitä, missä korianterin olisi pitänyt olla, jäljellä oli vain kuoppa ja yksi korianterin oksa...

Korianteri löytyi onneksi välittömästä läheisyydestä. Kuvassa näkyy uhri, sekä rikoksentekoväline.

Seuraavaksi piti selvittää kuka on mahtanut tämän julman rikoksen tehdä. Tutkin kuvia, joista löytyikin yksi raskauttava todiste. Kuva on valitettavasti hieman huonolaatuinen, mutta eikös se ole tavanomaista valvontakameroiden kuville :D Kuvassa näkyy tuhotyön tekijä juoksemassa kasvimailta ja selvästi hän on yrittänyt naamioitua aurinkolaisella ja hellehatulla.

Pitihän se arvata, että kyseessä oli Äidin ja Isin oma Pikku Puutarhuri, joka halusi vain auttaa Äitiä kitkemisessä 💖💖
Huolestuneille tiedoksi, että korianteri saatiin uudelleen istutettua ja se toipuu parhaillaan kokemuksesta ja vammoistaan. Toipumisennuste näyttää lupaavalta. Jos se ei kuitenkaan selviä, meillä on onneksi istutettu muuallekin korianteria.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Islanti osa 2.

Saavuimme Keflavikin kansainväliselle lentokentälle iltapäivällä noin kello viisi paikallista aikaa. Suuntasimme siis auton nokan kohti Reykjavikia ja hotelliamme. Olimme jo kuulleet ystäviltämme, että lentokentän lähistön maisemat ovat karuja ja niin ne tosiaan olivatkin. En oikein tiedä, mihin niitä voisi verrata, mutta maisemat olivat tasaista laavakivimaastoa, jonka pinnalla kasvoi matalaa kasvillisuutta. Taustalla kaukaisuudessa siinteli vuoria. Tosin sää oli harmaa ja ankea, joten sekin saattoi vaikuttaa siihen, miltä maisemat näyttivät. Odotimme kyllä kovasti Islannin luontoa, koska sitä on kehuttu ja sanottu, että se tuottaa jatkuvasti uusia elämyksiä.

Ajomatkaa Keflavikin kentältä Reykjavikiin oli noin 50 kilometriä ja aikaa tähän kului noin 40 minuuttia. Suurin nopeusrajoitus, mitä Islannissa saa ajaa on 90 km/h ja ylinopeudesta saatavat sakot ovat tuntuvia, joten noudatin aika orjallisesti nopeusrajoituksia ja niin tuntuivat tekevät muutkin, toisin kuin Suomessa. Liikennettä oli muutenkin todella paljon vähemmän, kuin mihin olimme tottuneet.

Saavuimme vihdoin ja viimein hotellille, jolta myös odotimme paljon. Kuvien, hinnan ja arvostelujen perusteella kyseessä piti olla tasokas huoneistohotelli. Koska kyseessä oli huoneistohotelli, rakennuksessa ei ollut erillistä vastaanottoa, vaan meille oli annettu ovikoodi, jolla pääsemme sisään hotelliin ja tallelokerosta saamme avaimen toisella koodilla. Emme tietenkään päässeet sisään koko hotelliin annetulla ovikoodilla, mutta onneksi ovella oli puhelin, jolla voi ottaa yhteyden vastaanottoon, joka sijaitsi Reykjavikin keskustassa (emme itse asiassa löytäneet vastaanottoa annetusta osoitteesta, vaikka sitä etsimme seuraavana päivänä) ja sieltä avattiin meille ovi. Hotellihuoneen avaimen saimme tallelokerosta ilman ongelmia ja pääsimme sisään huoneeseen. Ensimmäinen asia, mikä iski vastaan, oli haju. Huone ei todellakaan tuoksunut erityisen raikkaalta, vaikka ikkunat olivat auki. Sisällä oli tunkkainen ja jokseenkin vastenmielinen haju. Islanti on tuliperäinen saari, mutta haju huoneessa ei ollut tyypillistä rikinhajua, vaan jotain muuta. Homettakaan se ei ollut. Asetuimme kuitenkin taloksi ja tutkimme paikkoja. Huoneisto käsitti keittiön ja olohuoneen yhdistelmän, makuuhuoneen ja kylpyhuoneen. Tämä meidän huoneistomme oli yllättävän huonossa kunnossa. Jääkaapin edustalla puulattian palaset olivat irti, ilmeisesti joskus sattuneen jonkinlaisen vesivahingon takia. Samoin kylpyhuoneen puiset listat oven karmeissa olivat haperoituneet kosteuden takia. Huone oli siis melkoinen pettymys siihen nähden, miten hotellia oli arvioitu ja paljonko olimme siitä maksaneet. Päädyimme tähän hotelliin sen takia, että se olisi ollut helppo lapsen kanssa ja keskustassa.

Koska Islannissa aikaero Suomeen on -3 tuntia, yritimme vähän venyttää Enno-Olivierin nukkumaanmenoa kotimaan aikaan nähden. Se kyllä onnistuikin ihan hyvin, mutta yö ei ollutkaan sellainen, kuin toivoimme. Yö oli todella katkonainen ja itkuinen ja olimmekin jo kuudelta aamulla paikallista aikaa työntelemässä vaunuja pitkin jotakuinkin autioita Reykjavikin katuja todella koleassa säässä. Suuntasimme kohti satamaa ja saavuimme vuonna 2011 valmistuneelle Harpalle, joka on Islannin musiikkitalo. Pytinki oli todella komea ja julkisivu erikoisen näköinen.

Jatkoimme matkaa hetken ihmettely jälkeen ja mietimme, että mitä me teksimme tähän aikaan aamusta. Nälkäkin alkoi jo olla ja ainoa, joka oli jo saanut mahansa täyteen, oli Enno-Olivier. Onneksi löysimme aamiaispaikan, joka avasi ovensa puoli seitsemältä ja menimme sinne nauttimaan aamiaisen, joka olikin positiivinen yllätys. Vaimoni söi savukalatäytteisen bagelin, joka oli paistettu paikan päällä ja itse söin paistetun munan italialaistyyppisillä makkaroilla, sekä paikan itse leipomaa leipää. Aamiaispaikan yhteydessä oli leipomo, josta otimme myös pikkuiselle mukaan hänen rakastamiaan tuoreita croisanteja. Tosin hän nukkui koko aamiaisen ajan autuaan tietämättömänä herkuista, mitä Isi ja Äiti söivät ja ostivat hänelle mukaan.

Aamupalan jälkeen lähdimme jälleen tallustelemaan Reykjavikin katuja, joilla näkyikin jo muita ihmisiä ja aloimme etsimään sopivaa matkatoimistoa, josta voisimme tiedustella valas- ja lunnisafareista. Sellainen löytyikin pian ja saimme tarvitsemamme tiedot ja läjän karttoja. Koska pieni matkalaisemme nukkui edelleen vaunuissa, päätimme lähteä kohti hotellia ja ottaa itsekin pienet päikkärit ja suunnittelemaan päivän kulkua. Siitä sitten jälleen lisää seuraavassa postauksessa :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Islanti osa 1.

Olimme miettineet reissua kummitädin ja -sedän luokse Sveitsiin, mutta se reissu ei valitettavasti toteutunutkaan ja päätimme lähteä Islantiin. Islantia on kehuttu todella paljon luonnon kauneudesta ja odotukset olivatkin todella korkealla matkan suhteen.

Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme pienen pojan kanssa ja täytyy sanoa, että hieman pelotti varsinkin se, kuinka lennot sujuvat. Koska emme olleet tällaisella retkellä vielä käyneet pikkuisen kanssa, mietimme, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. No, olihan sitä tavaraa :) Vaippoja, ruokaa, tuttipulloja, vaatteita, kenkiä, lääkkeitä, kertakäyttöalustoja, rattaat, tutteja ja kaikkein tärkeimpänä, hänen oma rakkain unilelunsa, joka on saatu naapurin tädiltä lahjaksi. Tämä oli ihan ensimmäinen reissu, kun Äiti ja Isi lähtevät itse niin vähillä tavaroilla matkaan, vauvan tavarat täyttivät matkalaukut tehokkaasti :)

Mitä muuta piti miettiä? Tietysti Tytöille hoitaja. Mistä sellainen saataisiin, koska meille on ollut erittäin tärkeää, että hoitaja on sellainen, joka oikeasti haluaa pitää huolta meidän Prinsessoista. Ja mistä sellainen löytyi? Tietysti naapurista (eri naapurista, mistä unilelu on saatu) :) Naapurissa asustelee 15-vuotias nuori neiti, joka on äärimmäisen eläinrakas. Hän on erittäin fiksu ja hyväkäytöksinen, ikäistään kypsempi. Kaikkein parasta oli se, että hän halusi viettää yötkin meidän Prinsessojen kanssa, että heillä on varmasti hyvä olla. Saimme päivittäin raporttia ja kuvia, miten kotona sujuu ja tällä kertaa voi sanoa, että ensimmäistä kertaa emme olleet yhtään huolissamme meidän Tyttöjen hyvinvoinnista :) Peppi oli aivan mahtava hoitaja ja ansaitsee kyllä meiltä edelleen todella ison kiitoksen. Kun tulimme kotiin, kisut olivat niin tyytyväisiä hoitoon, etteivät olleet huomavinaankaan meitä. Tämä ei johtunut siitä, että he olisivat loukkaantuneet poissaolostamme, koska olemme kyllä kokeneet sen monesti, vaan he olivat erittäin tyytyväisen oloisia. Tosin kaikki kolme kömpivät meidän kanssamme nukkumaan, kun vihdoin pääsimme sänkyyn ja nukkuivat kanssamme aamuun asti, eli selvästi oli ollut kuitenkin ikävä 💖💖💖

Lento kohteeseen jännitti todella paljon ja olimme varautuneet tietysti vaihtovaatteilla vauvalle ja meille (olimme kuulleet tarinoita vauvoista, jotka ovat puklanneet vanhempien päälle lennolla), vaipoilla, sorminaposteltavalla ja maidoilla. Usein pienet matkustajat kärsivät kovista korvasäryistä paineenvaihtelun vuoksi, kun on nousun tai laskun aika. Reilun kolmen tunnin matka kohti Islantia ja Keflakin kansainvälistä lentokenttää voi alkaa... Kun lähdimme kiihdyttämään kiitoradalla, aloimme antamaan pojalle erilaista sormisyötävää (talk muroja ja muita naksuja), sekä maitoa. Odotimme koko ajan kauhulla, koska alkaa itku, kun korviin alkaa sattumaan. Mutta ei, mitään sellaista ei tapahtunut, vaan nousu sujui ilman mitään ongelmia. Kuulimme muiden vauvojen itkevän, mutta meillä ei ollut minkäänlaista hätää. Pieni Prinssimme söi, joi ja möyri Isin ja Äidin välissä tyytyväisenä. Ehkä Äidin raskausaikana syömät maitohappobakteerit auttoivat korvien kanssa, koska yhtään korvatulehdusta ei ole vielä ollut. Kaikkein mielenkiintoisinta lennolla oli, kun meidän penkkirivin takana istui pari nuorta naista, niin pikku Casanova tietysti flirttaili heille minkä ehti :) Onneksi hän sai myös huomiota sieltä päin ja miksei saisi, sen verran söpöläinen pieni poika hän on :)

Olimme tapamme mukaan tilanneet lennolle lounaat ja täytyy sanoa, että se ei ehkä ollut järkevää, kun matkustaa pienen pojan kanssa, joka kiinnostuu kaikesta mitä Äiti ja Isi tekevät. Jouduimme pyytämään, että ruuat tuodaankin meille eri aikaan niin, että ensin syö Äiti ja sitten Isi, ettei kaikki ole lattialla, kun pikku seikkailija tutkii ruuat tarkasti. Jatkossa emme taidakaan tilata aterioita lennolle :D


Lento lähti neljän jälkeen ja oletimme, että Enno-Olivier nukkuisi koneessa pienet päiväunet, mutta koska kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, hän ei malttanut ummistaa hetkeksikään silmiään. Kaikki esitteet edessä olevan penkin selkänojan taskussa kiinnostivat todella paljon, sekä ikkunoiden eteen vedettävät suojat, ne vasta olivatkin mielenkiintoisia. Niitä oli kiva nostaa ja laskea vähän väliä.

Reilun kolmen tunnin lennon jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Keflakia ja jälleen samat rutiinit, pienelle matkalaiselle talk muroja ja maitoa. Kuten nousu, myös lasku meni ilman minkäänlaisia ongelmia, mistä Äiti ja Isi olivat erittäin iloisia. Mikään ei ole kurjempaa, kuin se, että pientä lasta sattuu ja mikään ei kipua helpota.

Vihdoin olimme Islannin maaperällä ja lähdimme noutamaan vuokraamaamme autoa ja suuntasimmekin kohti Geysirin autovuokraamoa, jonka autot olivatkin pienen bussimatkan päässä. Tämä oli jo toinen uusi kulkuneuvo meidän pienelle matkamiehellemme lentokoneen lisäksi :) Hän ei ollut ikinä ollut bussin kyydissä ennen tätä. Ja sekin oli tietysti erittäin mielenkiintoista :) Saavuimme Geysirin toimipisteelle ja iloiseksi yllätykseksi meidän ajoneuvoluokka oli korotettu samaan hintaan isommaksi ja saimme Renault Talismanin. Autossa oli hierovat penkit ja vaikka mitä muita lisävarusteita, jotka tekivät matkaamisesta mukavampaa. Suuntasimme auton nokan kohti Reykjavikia ja hotellia. Näistä vaiheista lisää seuraavassa osiossa.



tiistai 4. huhtikuuta 2017

Vihdoinkin kevättä ilmassa

Noin pari viikkoa sitten bongasimme ensimmäinen töyhtöhyypän lähipelloilta ja myöhemmin useampia vielä lähemmiltä pelloilta :) Se tarkoittaa sitä, että kevät ja kesä tulee kovaa vauhtia 👍Ja muutamia päiviä sitten nähtiin ensimmäiset kurjet, sekä useampia laulujoutsenia käyskentelemässä pelloilla. Lumet ovat jotakuinkin sulaneet ja lämpötilat ovat melkein plussan puolella koko vuorokauden.
Nyt huhtikuun alussa näimme myös ensimmäisen hiirihaukan, joten paluumuuttajat ovat tulossa kovaa vauhtia pohjolaan. Naapuri sanoi, että täällä on nähty myös ampuhaukka ja mehiläishaukka, mutta me emme ole vielä onnistuneet moisia näkemään, joten olemme silmät tarkkana :) 
Omena- ja kirsikkapuihinkin on jo tullut isot silmut, samoin kuin marjapuskiin.
Raparperikin on jo työntänyt uudet versot mullan alta esiin ja vaikkei raparperi oma suosikkini olekaan, niin kyllä se aina innostaa, kun huomaa niidenkin kerta toisensa jälkeen lähtevän kasvamaan. Kohta taas Tytöt pääsevät raparperinlehden alle varjoon auringonpaisteelta 💗💗 Siitäkin huomaa kevään koittaneen, kun meidän karvaiset Prinsessat viihtyvät aina vain pidempään ja pidempään ulkona :)
Yksi ehdoton kevääseen kuuluva suosikkiasia ovat tuoreet parsat. Odotamme aina innolla parsakauden alkua ja syömmekin niitä melkoisia määriä :D Parsa taipuu moneksi ja teemme usein esimerkiksi parsarisottoa. Syömme niitä myös paistettuina, grillattuina, keitettyinä ja lisukkeeksi sopii vaikka itse tehty hollandaisekastike, sekä uppomunat. Viime viikolla teimmekin ensimmäiset paistetut parsat ja mukaan rapeaksi paistettua perunaa ja majoneesia. Mausteeksi ei tarvitse muuta, kuin suolaa ja pippuria. Hyvin maistui! Tarkoitus on laittaa tänä vuonna myös oma parsamaa hyötykasvipuutarhaamme, josta saamme toivon mukaan satoa jo ensi vuonna.
 
Mitä odotuksia teillä on keväältä ja tulevalta kesältä?

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Laryngiitti eli kuristustauti

Kävimme viime tiistaina ottamassa 1-vuotisrokotukset neuvolassa. Kaiken kaikkiaan rokotuksia annettiin viisi, kolmella piikillä. Keskiviikkona Enno-Olivierin nenä alkoi vuotamaan ja ajattelimme, että se johtuu nyt rokotuksista. Keskiviikon ja torstain välisen yön hän oli todella itkuinen ja nukkui maksimissaan puolen tunnin pätkiä kerrallaan. Torstaikin meni itkuisena ja selvästi alkoi olemaan kipeämpi olo pienellä pojalla. Iltaa kohden aloimme kuulla ääntä, jota emme todellakaan halua kuulla. Kumeaa yskää ja lisää itkuisuutta.

Torstain ja perjantain välisenä yönä se sitten iski eli laryngiitti. Kumeaa yskää ja hengitysvaikeuksia, jotka taas johtivat siihen, mikä pahentaa laryngiitin oireita eli kovaan itkuun, joka ei lopu millään. Ainoat konstit jotka helpottavat oireilua, ovat lapsen pystyssä pitäminen, jota Äiti tekikin lähes koko yön sohvalla istuen. Toinen konsti on viedä lapsi kylmään ilmaan, joka helpottaa kurkun turvotusta. Sitä teki Isi ja nökötti naapureiden iloksi pelkästään kalsarit jalassa pakkasessa pienen potilaan kanssa. Hänellä oli tietysti lämpimästi päällä ja viltti ympärillä, sekä pipo päässä. Onneksi oli kylmä yö, joka helpotti nopeasti oireita ja itkuisuutta. Sen jälkeen Äiti viettikin sitten sohvalla aikaa pikkuisen kanssa ja muutamia kertoja saatiinkin hänet nukkumaan pieniä pätkiä. Yöllä jouduttiin käymään kolme kertaa ulkona oireita helpottamassa, Äiti kerran ja Isi kaksi kertaa. Äiti varasi yöllä Pikkujättiin aamulle ajan ja siellä diagnoosi olikin se, mitä ounastelimme. Ensiavuksi annettiin kortisonia, happea ja adrenaliinia.
Enno-Olivierilla on lääkärin mukaan tavallista ahtaampi kurkunpää, joka altistaa laryngiitille. Onneksi vaiva on sellainen, joka on hoidettavissa ja kurkunpää kehittyy jatkuvasti vauvan kasvaessa. Ensimmäisen kerran laryngiitti iski noin puoli vuotta sitten ja se todella säikäytti meidät, yskiminen ja hengityksen vaikeus ovat todella karmeata katsottavaa, kun pieni yrittää epätoivoisesti saada hengityksen tasaantumaan :(

Onneksi tällä kertaa pahin vaihe kesti yhden yön ja seuraava yö olikin jo vähän parempi. Toki nenä oli tukkoinen ja limaa kertyi jatkuvasti, joten pariin otteeseen jouduimme käyttämään Nenäfriidaa seuraavinakin öinä, joka on ihan ehdoton kapistus vauvaperheessä! Olemme tänäänkin friidanneet pienen nenukin nelisen kertaa, ettei lima pääse aiheuttamaan poskiontelon tulehdusta tai pahimmassa tapauksessa keuhkoputken tulehdusta. Näissä kurkunpäähän liittyvissä taudeissa tauti lähtee "valumaan" alaspäin ja altistaa keuhkoputken tulehdukselle.

Pahimman yön aikana myös Bastet-kissa yritti kovasti lohduttaa pientä potilasta, kun hän oli Äidin kanssa sohvalla ja käpertyi vauvan jalkopäähän kehräämään. Eläimillä on vahva vaisto, jos jokin ei ole kunnossa. Tätä kirjoittaessa olemme onneksi voiton puolella ja pikkuinen nukkuu jo hieman paremmin. Toki edelleen nenä vuotaa ja olemme valmistautuneet friidaamaan jossain vaiheessa yötä ja aiemmin päivällä oli vielä kuumettakin jonkin verran.

Onko teillä kenelläkään kokemuksia laryngiitista?

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vauvan 1v. synttärit :)


Viime torstaina 2.3.2017 Äidin ja Isin pieni Kullanmuru täytti yhden vuoden 💝💝 Juhlia alettiin järjestelemään jo hyvissä ajoin, koska halusimme, ettei tule mieletön kiire päivää ennen juhlia. Koristeitakin tilattiin todella iso kasa, mutta kaikki jäivät laittamatta, koska kiire kuitenkin iski. Tarkoituksena oli noudattaa safariteemaa ja ainoa, mitä saatiin laitettua teeman mukaisesti esille, oli popcornrasiat. Onneksi koristeet voi hyötykäyttää ensi vuonna. Luulen, että Äiti ja Isi olivat juhlista enemmän innoissaan ja odottavalla kannalla, kuin itse synttäripoju. Nämä ruusut Enno-Olivier valitsi itse muutamasta vaihtoehdosta :)



Päivänsankari ja lahjat 💖💖💖💖💖



Lahjaksi Enno-Olivier sai muun muassa oman ukulelen (hän tykkää soitella Isin kitaraa, joten pitihän hänen saada oma soittimensa), leikkikännykän, leikki-iPadin, leikkikaukosäätimen, vaatteita, kirjoja, palapelin, duploja, Villeroy & Boch lastenastiaston, retken korkeasaareen muskarikaverin kanssa, sekä pehmolelupossun muutama päivä juhlien jälkeen, joka saikin melkoisen määrän pusuja heti, kun hän sen sai :)

Seuraavassa esitellään mitä synttäreillä tarjoiltiin

Suolaiset ruuat

Itse tehtyä ciabattaa. Ohjeen olen bongannut täältä. Olen tätä leipää tehnyt monia kertoja ja se on kovin kehuttu. Leivän kanssa tietysti kirnuvoita, itse tehtyä kotijuustoa, sekä italialaisia leikkeitä.



Konditoria pH7:sta tilasimme Siika-mummonkurkku canapeita, jotka olivat todella hyviä.


Äiti teki todella maistuvaa artisokkatahnaa, jota laitettii crustadien täytteeksi. Samaa täytettä oli myös tarjolla hampurilaisten kanssa ja aiomme tätä tehdä jatkossakin, sen verran hyvin se sopi hampurilaistenkin väliin.


Voitakinasta rouva teki aurinkokuivattutomaatti tuorejuusto -täytteellä täytettyjä leivonnaisia.


Tarjolla oli myös vaimoni tekemiä suolaisia oliivimuffinsseja, jotka ovat ehdottomasti omia suosikkejani suolaisista muffinsseista.
Tarjolla oli myös hampurilaisia, jotka olivat itse tehtyjä alusta loppuun. Väliin laitettiin pihvin lisäksi myös Monterey jack juustoa. Näihin kasvatimme vielä väliin miniyrttejä, sekä herneenversoja. Herneenversot unohtuivat laittaa tarjolle. Hampurilaisten kanssa oli tarjolla myös majoneesia, konjakkisinappia, ketsuppia, sekä artisokkatahnaa.


Tietysti suolaisina pikkysyötävinä oli myös popcornia, grissinejä ja sipsejä.


Makeat ruuat


Äiti teki oikeastaan kaikkien meidän juhlien ja kutsujen kestosuosikin, pavlovan. Vaikka olen itsekin tätä herkkua syönyt todella monta kertaa, en siihen kyllästy, vaikka yleensä tuppaan kyllästymään ruokiin turhan helpostikin.


Konditoria pH7:sta tilattiin macaronseja ja kolmensuklaankakku. Mukaan hakureissulta tarttui vielä kullanvärisiä lakupalloja, joita laitettiin pavlovan koristeeksi, sekä suklaanmakuisia hasselpähkinä krokanttikeksejä.


Kinuskikissan nettisivuilta löytyneet muffinssit olivat hitti. Niitä syötiin sellaista tahtia, ettei esille ehtinyt laittaa :)

Isi teki synttärikakun, johon koristeeksi laitettiin suklaasta tehtyjä sydämiä, sekä päivänsankrin nimi ja ykköskynttilä :) Kakun ohje löytyi täältä ja olen sen kerran aiemminkin tehnyt, muistaakseni meidän kihlajaisjuhliin. Kakku oli tietysti molemmilla kerroilla sydämen mallinen 💖💖

Itse juhlat sujuivat leppoisasti ja vieraita kävi lähes parikymmentä päivän aikana. Enno-Olivier haluaakin toivottaa kaikille, jotka muistivat häntä 1v juhlapäivänä, ja tietysti myös blogin lukijoille, erittäin hyvää ja lämmintä kevään odotusta :) Keväämmällä meidän on tarkoitus lähteä vielä Sveitsiin kummitädin ja -sedän luokse viettämään synttäreiden jatkoja.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen vuosi isinä :)

Nyt on ensimmäinen vuosi takana Isinä ja on aika summata vähän mietteitä ja ajatuksia tuolta ajalta. Nämä ovat ajatuksia isyydestä ja siitä, mitä on tapahtunut vuoden aikana, sekä mitkä asiat ovat mietityttäneet. Jos summaisin tähän tarkasti vuoden aikana tapahtuneet asiat, en usko, että moni jaksaisi tätä lukea, joten olen ottanut  tähän postaukseen tärkeimpiä asioita ja mietteitä.
Keskiviikkona 2.3.2016 reilusti puolenpäivän jälkeen sain vaimoltani soiton Porvoon synnytyssairaalalta, että nyt olisi aika tulla paikan päälle :) Hyppäsin todella jännittyneenä autoon ja ajelin "rauhallisesti" kotoa sairaalalle. Jostain syystä tuosta ajomatkasta on vain pätkittäin muistikuvia :D
Olin sairaalalla noin kahden aikoihin ja vaimoni olikin melkoisissa synnytystuskissa. Jonkin ajan kuluttua huomattiin, että synnytys ei edisty ihan toivotusti ja vauvalle laitettiinkin sondi päänahkaan, että voidaan tarkkailla vauvan elintoimintoja. Aika pian nähtiin, että sydänäänet hidastuivat todella rajusti supistusten myötä. Tuntien odottelun jälkeen  tilannetta seuraava lääkäri päättikin tehdä kiireellisen sektion, koska synnytys ei edistynyt normaalisti. Sektiokaan ei mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta kello 21.42 syntyi terve suloinen poikavauva, jonka mitat olivat 3216g ja 50cm. Myöhemmin sain kuulla, että vauvalla oli ollut napanuora kaulan ympärillä ja supistukset kiristivät napanuoraa aiheuttaen sydänäänten hidastumisen.
Muistan, kuinka odottelin hermostuneena synnytyssalissa ja kävelin edestakaisin. En päässyt sektioon mukaan sen tapahtuessa päivystysaikana, joten en yhtään tiennyt mitä tapahtui ja oliko kaikki hyvin. Suoraan sanoen minua pelotti todella paljon vauvan ja vaimoni puolesta. Vihdoin kätilö tuli huoneeseen ja kantoi pientä vauvaa sylissään. Ajattelin vain, kun katsoin tuota pientä kääröä, että onko tuo oikeasti nyt minun poikani? Kätilö pyysi minua avaamaan paitani napit ja sujautti vauvelin paljasta ihoani vasten, kun istuin keinutuolissa todella hämmentyneenä. En olisi ikinä kuvitellut, että tämän ikäinen mies voisi olla niin hermostunut pienestä vauvasta.

Kätilö poistui huoneesta ja tuumasi, että olen tuossa lähellä ja kuulen varmasti, jos kumpikaan teistä alkaa huutamaan :) Vauva tuntui uskomattomalta siinä sylissäni, tuijotimme vain toisiamme ja juttelin hänelle ja kerroin, mitä kotona odottaa ja että pääset kohta Äidinkin syliin ja, että Äiti ja Isi ovat odottaneet sinua kovasti. Kerroin, että kotona odottaa kolme karvaista siskoa, jotka saattavat aluksi olla vähän ihmeissään siitä, että mitä Äiti ja Isi oikein toivat mukanaan, mutta varmasti tottuvat sinuun hetken päästä. Nyt tuosta hetkestä on jo kulunut kokonainen vuosi ja se vuosi on mennyt silmänräpäyksessä.
Olimme sairaalassa muutamia päiviä ja vihdoin 5.3. pääsimme kotiin. Ensimmäiset viikot kotona sujuivat hyvin, poislukien bilirubiiniarvojen nousu, ja saimme luotua rutiinit vauvan hoitoon. Luonnollisesti minulla oli aluksi enemmän vastuuta vauvan hoidossa, koska vaimoni toipui edelleen sektiosta.  Leikkauskaan ei sujunut ihan ilman ongelmia, joten sekin lisäsi osaltaan toipumisaikaa ja kipuja.
Muistan, kun aluksi aina iltaisin noin kello 20 aikoihin vauva aloitti itkemisen ja itki ehkä 15 minuuttia. Me olimme vaimon kanssa varmoja, että tämä on nyt sitä, KOLIIKKIA! Nyt jälkeenpäin olemme nauraneet asialle, koska ei tätä edes tapahtunut, kuin muutamana iltana :D Ei se mitään koliikkia tietenkään ollut, vaan ihan normaalia itkua. Koliikkilapset taitavat itkeä hieman enemmän...
Ristiäisissä pienokaisemme sai nimekseen Enno-Olivier Edison ja samalla Sipoon seurakunnan pastori vihki meidätkin kirkolliseen avioliittoon. Tämä johtui ihan siitä, että olimme menneet Sveitsissä naimisiin ja virallistaneet asian sitten Suomen maistraatissa ja pastori ehdotti, että vihkiminen olisi kiva lisä ristiäisiin. Mielestämme se oli todella hauska idea 💕💕💕💕
Kakussa piti tietty olla kolmen karvaisen siskon hahmot:) Evelynille kiitos todella hienosta kakusta :)


Onneksi monet asiat ovat aiheuttaneet vuoden varrella iloisia ja onnellisia hetkiä, jotka ovat todella korvaamattomia, mutta on ollut myös asioita, jotka ovat aiheuttaneet mielipahaa. Suurimpana niistä turvaverkoston puuttuminen. Olin aina siinä kuvitelmassa, että apua saadaan tarvittaessa vauvan hoitoon liittyen, ja nyt en tarkoita jatkuvia neuvoja, joita on tullut sieltä ja täältä ja joihin olemme todella kyllästyneitä. Me kyllä osaamme hoitaa vauvaa, osaamme pukea hänet, osaamme katsoa onko ruoka sopivaa, osaamme pitää häntä oikein ja tiedämme, että häntä ihan oikeasti närästää jne. Lähinnä se, että meiltä ei juuri koskaan ole esimerkiksi kysytty, että kuinka te jaksatte ja tarvitsetteko apua. Meille olisi voitu esimerkiksi tuoda vaikka valmiiksi tehty ruoka ja sanoa, että nyt syötte ja menette sen jälkeen lepäämään, me katsomme vauvan perään.  Ihmetyttää sekin, että vaikka sektio on todella iso leikkaus, niin kukaan ei kysynyt vaimoltani, että kuinka sinä voit ja tarvitsetko apua. Jotenkin tuntui siltä, että oletetaan vain äidin hoitavan lastaan, oli mikä oli. Meillä vauva ei vieläkään nuku kokonaisia öitä, vaikka olemme aloittaneet jo jokin aika sitten unikoulun. Olemme olleet todella väsyneitä ja välillä miettineet, että miten oikeasti selviämme arjesta, jos meidän tukiverkostot ovat tällaiset. Emme ole asiaa suoranaisesti salailleet, vaan olemme ihan avoimesti sanoneet, että väsyttää ja olisi kiva joskus saada vähän levättyä. Emme ole suoraan pyytäneet ketään, ainoastaan hienovaraisesti vihjailleet, että apu olisi ihan kiva yllätys. Olisi varmaan pitänyt vaan suoraan sanoa, että nyt joku voisi oikeasti vähän auttaa meitäkin. Meille ei kuitenkaan ole kukaan ehdottanut, että voisi tulla vaikka muutamaksi tunniksi hoitamaan vauvaa ja me saisimme nukkua sen ajan. Paitsi nyt, kun Sipoon kunnasta on selvinnyt ihan loistavia asioita. Meidän neuvolan "täti" (käytän sanaa 'täti' erittäin löyhästi tässä kontekstissa ja seuraavissakin, koska tuo täti on minua varmasti 20 vuotta nuorempi :)) kuunteli tarkasti huolemme ja tarttui toimeen. Perhevalmennuksesta otettiin yhteyttä ja tarjottiin apua todella nopeasti. Sieltä tuli opastusta unikoulun aloitukseen ja saamme esimerkiksi käyttää kymmenen kertaa heidän tarjoamaa vauvanhoitoapua, pari tuntia kerrallaan.
On kuitenkin hienoa huomata se, että me perheenä olemme selvinneet kaikesta ja olen hämmästynyt siitä, että vaimoni jaksaa pitää kodin kunnossa, vaikka hän on todella väsynyt. Minä en koskaan ole vaatinut tai edes pyytänyt, että hän siivoaisi tai laittaisi ruokaa valmiiksi, kun tulen töistä, vaan haluan, että hän lepäisi. Kunnioitan häntä päivä päivältä aina vaan enemmän ja olen hänestä todella ylpeä :)  Mutta lepäisit Rakas oikeasti välillä!

 

Minkälaisia voisivat olla "nolot" hetket vauvan kanssa... Esimerkiksi sellaiset, kun ollaan noin kaksiviikkoisena neuvolassa ja Isi ottaa pieneltä pojalta vaatteet ja vaipan pois, että saadaan mitattua paino ja pituus. No, ei mene, kuin pari sekuntia ja vauveli on kakannut neuvolan lattialle ja pissannut pöydän ja vaa'an täyteen :D Äiti tietysti alkaa nauramaan hassulle tapahtumalle ja Isi etsii epätoivoisasti paperia, jolla sotkut voi siivota. Onneksi meidän neuvola"täti", Emilia, on todella mahtava tyyppi ja hän ei ollut moksiskaan tapatuneesta. Hän tuumi, että ei ole hänen ensimmäinen vastaava tapauksensa ja ei myöskään viimeinen :D Isi kuitenkin siivosi vauvan jättämät yllätykset kiltisti.
Mitä sitten ovat ne hetket, jotka tuottavat iloa ja onnellisuutta Isille? Lyhyesti sanottuna ne hetket, kun vauvalla on kaikki hyvin :) Ja onneksi niitä on paljon. Toki pienellä on ollut omat osansa vatsavaivoista, närästyksestä, laryngiitistä ja alkumetrien bilirubiiniarvojen kohoamisesta, mutta muuten hän on voinut todella hyvin ja on silminnähden onnellinen ja tyytyväinen pieni poika :) Myös se hetki, kun tulen töistä kotiin ja Äiti on Enno-Olivierin kanssa ovella vastassa ja hän huomaa, että se onkin Isi, joka tulee ovesta ja alkaa nauramaan ja ojentamaan käsiään minua kohti, sekä potkimaan jaloillaan villisti, saa kaikki huolet ja murheet unohtumaan, vaikka töissä olisi ollut raskas tai huono päivä. Mikään ei ole niin ihana hetki, kuin nähdä vilpitön ja rakastava hymy hänen kasvoillaan.
Konttaamisen oppiminen oli suorastaan huikea hetki, kun ryömimiset ja muut vastaavat vaiheet jäivät kokonaan välistä. Nykyään Enno-Olivier konttaa aina Isiä karkuun kikattaen makuuhuoneeseen ja kurkkaa varmistukseksi ovelta, että seuraahan Isi nyt varmasti. Ja kun hän näkee, että Isi tulee nauraen perässä, hän ei tiedä, mihin suuntaan jatkaisi pakomatkaansa ja viime hetkellä, ennen kuin Isi saa otteen, hän ottaa pari konttausaskelta ja nostaa kädet pystyyn kikattaen sen merkiksi, että jäin kiinni, en pääse pakoon :D Mitä Isi voi siinä tilanteessa tehdä muuta, kuin kaapata hänet syliinsä ja peittää suloiset pienet kasvot pusuihin. Näistä hetkistä saa voimaa ja energiaa, jota ei itse edes kuvitellut olevan olemassa. Vaikka kuinka väsyttäísi, pieni poika saa kaivettua Isistä viimeisetkin energianrippeet, joiden turvin jaksan leikkiä hänen kanssaan uniaikaan asti. Ja ne hetket ovat kullan arvoisia.
Nyt seisotaan jo tukevasti ja ollaan kohta ottamassa ensimmäisiä askelia. Äiti ja Isi miettivätkin jo kuumeisesti, että mihin ihmeeseen kaikki tavarat voi laittaa pöydiltä ja tasoilta turvaan pienen tutkijapojan aloittaessa ympäristön kartoittamisen kävellen...
Nyt hän on jo vuoden vanha ja Äiti ja Isi eivät voisi olla onnellisempia Rakkaasta pienestä pojastaan 💕💕💕💕. Vaikka hän on ollut jo vuoden ilostuttamassa meidän elämiämme, en vieläkään voi välillä uskoa, kun menen nukkumaan ja kuuntelen pienen suloisen pötkön tuhinaa pinnasängyssä peiton alla, että siellä nukkuu minun ihana poikani 💕💕💕💕 Enno-Olivier, olet Isille ja Äidille äärettömän Rakas ja mikään ei mene sinun edellesi.


keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Bloggaamisen aloittamisen vaikeus

Kun aloin miettimään blogin kirjoittamista, kuvittelin, että se olisi helppoa ja nopeaa. Sen kuin vain aloittaa kirjoittamisen, kun sopiva blogialusta on valittu. No, ei se ihan noin mennyt. Onneksi meillä oli jo blogia varten erittäin valokuvauksellinen ja muutenkin täydellinen mallipoika, joka nukkuu tällä hetkellä tuolla pinnasängyssä kun kirjoitan tätä klo 21:00 💖💖💖💖
Alla olevassa kuvassa Enno-Olivierilla on italialaisen Ciliegina vaatemerkin asu päällä, joka saatiin lahjaksi sveitsiläisiltä ystäviltä.

Ennen blogin aloittamista, en ollut oikeastaan millään tavalla kiinnostunut somesta eli en ollut Some-Isi :D
Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin, minulla oli apuna työkaveri, jolla on erittäin hyvä kokemus blogin kirjoittamisesta ja hän pitikin minulle melkoisen pitkän luennon siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Pakko myöntää, että aluksi lannistuin ja meinasin hylätä koko ajatuksen blogin kirjoittamisesta, mutta vaimoni oli asiasta innoissaan ja hän kannustikin minua tarttumaan härkää sarvista.

Aluksi siis valittiin sopiva alusta blogille ja käytin tietysti sitä, mitä minulle suositeltiin. Jos olisin itse lähtenyt noita miettimään, olisin varmasti heittänyt hanskat tiskiin ja luovuttanut. Sen jälkeen alustan ulkoasu kuntoon. No, sekin kävi käden käänteessä, kun oli ammattilainen apuna. En todellakaan olisi osannut säätää leveyksiä ja muita asetuksia kuntoon itsekseni niin näppärästi, kuin se kävi apulaisen kanssa :)

Mitä sitten? Kirjoittamaan niin, että sormet sauhuavat? Ehei, blogia pitää mainostaa ja nekin jutut pitää katsoa jo etukäteen kuntoon. Eipä tullut mieleen, kun aloin miettimään moisen avaamista. En ollut ikinä edes ajatellut, että tekisin itselleni Facebook profiilin. Nyt se oli pakko tehdä.

Entä sen jälkeen, oliko vielä muuta? No tietysti, kuinkas muuten. Rekisteröidytään Facebookin kautta kolmeen eri ryhmään, joissa bloggaajat mainostavat julkaisujaan.
  • Bloggaajat ❤
  • Bloggaajat.
  • Bloggaajat
  • Blogit.fi (tänne rekisteröidytään blogit.fi osoitteessa siinä vaiheessa, kun on vähintään 10 postausta täynnä ja lisätään oma blogi listalle)
Vieläkö jotain? Joko saa kirjoittaa ja aloittaa sen varsinaisen työn? Pikkuhiljaa kyllä, kunhan ensin vähän kertaat joskus koulussa opittuja HTML:n perusjuttuja, koska tekstien asettelut saattavat "välillä" mennä juuri siten, kuin et toivonut. Onneksi tähänkin on yksi salainen ase olemassa, kuten tutorini neuvoi eli poista kaikki muotoilut ja aloita alusta 😂😂
Ja vihdoinkin, nyt saan aloittaa kirjoittamisen... ai niin, pitäähän tietysti olla aiheet, mistä kirjoittaa ja yksi aiheista jo mainittukin tässä kirjoituksen alussa. Olemme miettineet, mistä kaikesta voisimme blogissa kirjoitella ja ideoita onkin kertynyt melkoinen määrä. Toivon mukaan saamme kaikista aiheista kivoja juttuja aikaan :) Tarkoitus olisi siis kirjoitella vauvan muodista, vauvan ruuista, äidin ja isin ruuista, kolmesta prinsessasta, sekä puutarhanhoitoon ja sisustukseen liittyvistä aiheista. Toki monia muitakin varmaan sivutaan. Alla olevassa kuvassa viime kesäistä pihaamme, joka oli muuttaessamme täysin tyhjä, ainoastaan nurmikko ja pari pientä kuusta löytyi.
Seuraavissa postauksissa esittelemme karvaiset Prinsessamme: Tiukun , Safiirin ja Bastetin.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Maalaisilma saa ihmeitä aikaan

Muutimme heinäkuussa 2014 Sipoon maalaismaisemiin ja emme osanneet edes kuvitella, mitä muutoksia se tuo elämäämme. Olemme tottuneet olemaan kahdestaan (tai no, viisistään, koska olihan meillä muuttaessamme kolme karvaista Tyttöä). Yhteistä taivalta on kertynyt jo liki 16 vuotta :) 💖💖💖

Eräänä kauniina päivänä, vaimoni potiessa todella kovaa käsisärkyä, huonoa oloa ja väsymystä hän päätti käydä lääkärissä. Tutkimusten jälkeen hänet lähetettiin röntgenlääkärille ja tuomio oli tyly, "oireet viittaavat joko lymfoomaan tai rintasyöpään". Lääkäri ei kuitenkaan määrännyt mitään lisätutkimuksia, passitti vain rouvani ulos vastaanotolta. Huonot olot jatkuivat vielä kuukauden verran ja vaimoni oli vakuuttunut, että nyt se on varmaan syöpää. Olin erittäin epäileväinen tuota hatusta vedettyä syöpädiagnoosia kohtaan ja ehdotinkin rouvalle, että mitä jos tehtäisiinkin raskaustesti...

Kuinka ollakaan, testiin pamahti saman tien kaksi viivaa. Ei muuta, kuin kohti R-kioskia ja ostin uuden testisetin ja paketin sikareita. Takaisin kotiin, viskilasi käteen ja uusi testi. Kaksi viivaa. Siis mitä? Tuleeko meille oikeasti vauva? Toinen viski ja hetkeksi sohvalle istumaan ja ajatuksia kokoamaan. Kyllä se totta on, meille tulee vihdoin vauva ja perhe on täydellinen 💖💖💖


Ajatus blogista on hautunut jo pitkään mielessäni ja keräsin vihdoin rohkeuteni ja aloin toteuttamaan haavettani kirjoittaa perheeni elämästä. Iso Kiitos kuuluu tietysti vaimolleni, joka sinnikkäästi on rohkaissut ja kannustanut aloittamaan blogin kirjoittamista ja antanut lukemattomia ideoita, sekä työkaverilleni, joka on opastanut ja neuvonut, kuinka blogi perustetaan. Nämä ovat nyt siis Sose-Isin ensiaskeleet bloggaajana, joka sopiikin oikein hyvin, koska pieni poikamme on hänkin piakkoin ottamassa ihan oikeita ensiaskeliaan. Eli tästä se nyt sitten lähtee :) Blogissa on tarkoitus kirjoittaa perheestä, ruuasta, puutarhanhoidosta, kisuista, vauvan pukeutumisesta ja sisustuksesta.