Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Pikku Puutarhuri

Sain eilen huolestuneen soiton vaimoltani, joka oli alapihalla kitkemässä hyötykasveja. Hän tiedusteli, että kuka on kaivanut korianterin maasta? No, minä se en ollut, eivätkä kisut. Asiaa oli pakko lähteä selvittämään ja ottamaan kuvat todistusaineistoista. Alla kuva siitä, missä korianterin olisi pitänyt olla, jäljellä oli vain kuoppa ja yksi korianterin oksa...

Korianteri löytyi onneksi välittömästä läheisyydestä. Kuvassa näkyy uhri, sekä rikoksentekoväline.

Seuraavaksi piti selvittää kuka on mahtanut tämän julman rikoksen tehdä. Tutkin kuvia, joista löytyikin yksi raskauttava todiste. Kuva on valitettavasti hieman huonolaatuinen, mutta eikös se ole tavanomaista valvontakameroiden kuville :D Kuvassa näkyy tuhotyön tekijä juoksemassa kasvimailta ja selvästi hän on yrittänyt naamioitua aurinkolaisella ja hellehatulla.

Pitihän se arvata, että kyseessä oli Äidin ja Isin oma Pikku Puutarhuri, joka halusi vain auttaa Äitiä kitkemisessä 💖💖
Huolestuneille tiedoksi, että korianteri saatiin uudelleen istutettua ja se toipuu parhaillaan kokemuksesta ja vammoistaan. Toipumisennuste näyttää lupaavalta. Jos se ei kuitenkaan selviä, meillä on onneksi istutettu muuallekin korianteria.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Laryngiitti eli kuristustauti

Kävimme viime tiistaina ottamassa 1-vuotisrokotukset neuvolassa. Kaiken kaikkiaan rokotuksia annettiin viisi, kolmella piikillä. Keskiviikkona Enno-Olivierin nenä alkoi vuotamaan ja ajattelimme, että se johtuu nyt rokotuksista. Keskiviikon ja torstain välisen yön hän oli todella itkuinen ja nukkui maksimissaan puolen tunnin pätkiä kerrallaan. Torstaikin meni itkuisena ja selvästi alkoi olemaan kipeämpi olo pienellä pojalla. Iltaa kohden aloimme kuulla ääntä, jota emme todellakaan halua kuulla. Kumeaa yskää ja lisää itkuisuutta.

Torstain ja perjantain välisenä yönä se sitten iski eli laryngiitti. Kumeaa yskää ja hengitysvaikeuksia, jotka taas johtivat siihen, mikä pahentaa laryngiitin oireita eli kovaan itkuun, joka ei lopu millään. Ainoat konstit jotka helpottavat oireilua, ovat lapsen pystyssä pitäminen, jota Äiti tekikin lähes koko yön sohvalla istuen. Toinen konsti on viedä lapsi kylmään ilmaan, joka helpottaa kurkun turvotusta. Sitä teki Isi ja nökötti naapureiden iloksi pelkästään kalsarit jalassa pakkasessa pienen potilaan kanssa. Hänellä oli tietysti lämpimästi päällä ja viltti ympärillä, sekä pipo päässä. Onneksi oli kylmä yö, joka helpotti nopeasti oireita ja itkuisuutta. Sen jälkeen Äiti viettikin sitten sohvalla aikaa pikkuisen kanssa ja muutamia kertoja saatiinkin hänet nukkumaan pieniä pätkiä. Yöllä jouduttiin käymään kolme kertaa ulkona oireita helpottamassa, Äiti kerran ja Isi kaksi kertaa. Äiti varasi yöllä Pikkujättiin aamulle ajan ja siellä diagnoosi olikin se, mitä ounastelimme. Ensiavuksi annettiin kortisonia, happea ja adrenaliinia.
Enno-Olivierilla on lääkärin mukaan tavallista ahtaampi kurkunpää, joka altistaa laryngiitille. Onneksi vaiva on sellainen, joka on hoidettavissa ja kurkunpää kehittyy jatkuvasti vauvan kasvaessa. Ensimmäisen kerran laryngiitti iski noin puoli vuotta sitten ja se todella säikäytti meidät, yskiminen ja hengityksen vaikeus ovat todella karmeata katsottavaa, kun pieni yrittää epätoivoisesti saada hengityksen tasaantumaan :(

Onneksi tällä kertaa pahin vaihe kesti yhden yön ja seuraava yö olikin jo vähän parempi. Toki nenä oli tukkoinen ja limaa kertyi jatkuvasti, joten pariin otteeseen jouduimme käyttämään Nenäfriidaa seuraavinakin öinä, joka on ihan ehdoton kapistus vauvaperheessä! Olemme tänäänkin friidanneet pienen nenukin nelisen kertaa, ettei lima pääse aiheuttamaan poskiontelon tulehdusta tai pahimmassa tapauksessa keuhkoputken tulehdusta. Näissä kurkunpäähän liittyvissä taudeissa tauti lähtee "valumaan" alaspäin ja altistaa keuhkoputken tulehdukselle.

Pahimman yön aikana myös Bastet-kissa yritti kovasti lohduttaa pientä potilasta, kun hän oli Äidin kanssa sohvalla ja käpertyi vauvan jalkopäähän kehräämään. Eläimillä on vahva vaisto, jos jokin ei ole kunnossa. Tätä kirjoittaessa olemme onneksi voiton puolella ja pikkuinen nukkuu jo hieman paremmin. Toki edelleen nenä vuotaa ja olemme valmistautuneet friidaamaan jossain vaiheessa yötä ja aiemmin päivällä oli vielä kuumettakin jonkin verran.

Onko teillä kenelläkään kokemuksia laryngiitista?

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vauvan 1v. synttärit :)


Viime torstaina 2.3.2017 Äidin ja Isin pieni Kullanmuru täytti yhden vuoden 💝💝 Juhlia alettiin järjestelemään jo hyvissä ajoin, koska halusimme, ettei tule mieletön kiire päivää ennen juhlia. Koristeitakin tilattiin todella iso kasa, mutta kaikki jäivät laittamatta, koska kiire kuitenkin iski. Tarkoituksena oli noudattaa safariteemaa ja ainoa, mitä saatiin laitettua teeman mukaisesti esille, oli popcornrasiat. Onneksi koristeet voi hyötykäyttää ensi vuonna. Luulen, että Äiti ja Isi olivat juhlista enemmän innoissaan ja odottavalla kannalla, kuin itse synttäripoju. Nämä ruusut Enno-Olivier valitsi itse muutamasta vaihtoehdosta :)



Päivänsankari ja lahjat 💖💖💖💖💖



Lahjaksi Enno-Olivier sai muun muassa oman ukulelen (hän tykkää soitella Isin kitaraa, joten pitihän hänen saada oma soittimensa), leikkikännykän, leikki-iPadin, leikkikaukosäätimen, vaatteita, kirjoja, palapelin, duploja, Villeroy & Boch lastenastiaston, retken korkeasaareen muskarikaverin kanssa, sekä pehmolelupossun muutama päivä juhlien jälkeen, joka saikin melkoisen määrän pusuja heti, kun hän sen sai :)

Seuraavassa esitellään mitä synttäreillä tarjoiltiin

Suolaiset ruuat

Itse tehtyä ciabattaa. Ohjeen olen bongannut täältä. Olen tätä leipää tehnyt monia kertoja ja se on kovin kehuttu. Leivän kanssa tietysti kirnuvoita, itse tehtyä kotijuustoa, sekä italialaisia leikkeitä.



Konditoria pH7:sta tilasimme Siika-mummonkurkku canapeita, jotka olivat todella hyviä.


Äiti teki todella maistuvaa artisokkatahnaa, jota laitettii crustadien täytteeksi. Samaa täytettä oli myös tarjolla hampurilaisten kanssa ja aiomme tätä tehdä jatkossakin, sen verran hyvin se sopi hampurilaistenkin väliin.


Voitakinasta rouva teki aurinkokuivattutomaatti tuorejuusto -täytteellä täytettyjä leivonnaisia.


Tarjolla oli myös vaimoni tekemiä suolaisia oliivimuffinsseja, jotka ovat ehdottomasti omia suosikkejani suolaisista muffinsseista.
Tarjolla oli myös hampurilaisia, jotka olivat itse tehtyjä alusta loppuun. Väliin laitettiin pihvin lisäksi myös Monterey jack juustoa. Näihin kasvatimme vielä väliin miniyrttejä, sekä herneenversoja. Herneenversot unohtuivat laittaa tarjolle. Hampurilaisten kanssa oli tarjolla myös majoneesia, konjakkisinappia, ketsuppia, sekä artisokkatahnaa.


Tietysti suolaisina pikkysyötävinä oli myös popcornia, grissinejä ja sipsejä.


Makeat ruuat


Äiti teki oikeastaan kaikkien meidän juhlien ja kutsujen kestosuosikin, pavlovan. Vaikka olen itsekin tätä herkkua syönyt todella monta kertaa, en siihen kyllästy, vaikka yleensä tuppaan kyllästymään ruokiin turhan helpostikin.


Konditoria pH7:sta tilattiin macaronseja ja kolmensuklaankakku. Mukaan hakureissulta tarttui vielä kullanvärisiä lakupalloja, joita laitettiin pavlovan koristeeksi, sekä suklaanmakuisia hasselpähkinä krokanttikeksejä.


Kinuskikissan nettisivuilta löytyneet muffinssit olivat hitti. Niitä syötiin sellaista tahtia, ettei esille ehtinyt laittaa :)

Isi teki synttärikakun, johon koristeeksi laitettiin suklaasta tehtyjä sydämiä, sekä päivänsankrin nimi ja ykköskynttilä :) Kakun ohje löytyi täältä ja olen sen kerran aiemminkin tehnyt, muistaakseni meidän kihlajaisjuhliin. Kakku oli tietysti molemmilla kerroilla sydämen mallinen 💖💖

Itse juhlat sujuivat leppoisasti ja vieraita kävi lähes parikymmentä päivän aikana. Enno-Olivier haluaakin toivottaa kaikille, jotka muistivat häntä 1v juhlapäivänä, ja tietysti myös blogin lukijoille, erittäin hyvää ja lämmintä kevään odotusta :) Keväämmällä meidän on tarkoitus lähteä vielä Sveitsiin kummitädin ja -sedän luokse viettämään synttäreiden jatkoja.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen vuosi isinä :)

Nyt on ensimmäinen vuosi takana Isinä ja on aika summata vähän mietteitä ja ajatuksia tuolta ajalta. Nämä ovat ajatuksia isyydestä ja siitä, mitä on tapahtunut vuoden aikana, sekä mitkä asiat ovat mietityttäneet. Jos summaisin tähän tarkasti vuoden aikana tapahtuneet asiat, en usko, että moni jaksaisi tätä lukea, joten olen ottanut  tähän postaukseen tärkeimpiä asioita ja mietteitä.
Keskiviikkona 2.3.2016 reilusti puolenpäivän jälkeen sain vaimoltani soiton Porvoon synnytyssairaalalta, että nyt olisi aika tulla paikan päälle :) Hyppäsin todella jännittyneenä autoon ja ajelin "rauhallisesti" kotoa sairaalalle. Jostain syystä tuosta ajomatkasta on vain pätkittäin muistikuvia :D
Olin sairaalalla noin kahden aikoihin ja vaimoni olikin melkoisissa synnytystuskissa. Jonkin ajan kuluttua huomattiin, että synnytys ei edisty ihan toivotusti ja vauvalle laitettiinkin sondi päänahkaan, että voidaan tarkkailla vauvan elintoimintoja. Aika pian nähtiin, että sydänäänet hidastuivat todella rajusti supistusten myötä. Tuntien odottelun jälkeen  tilannetta seuraava lääkäri päättikin tehdä kiireellisen sektion, koska synnytys ei edistynyt normaalisti. Sektiokaan ei mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta kello 21.42 syntyi terve suloinen poikavauva, jonka mitat olivat 3216g ja 50cm. Myöhemmin sain kuulla, että vauvalla oli ollut napanuora kaulan ympärillä ja supistukset kiristivät napanuoraa aiheuttaen sydänäänten hidastumisen.
Muistan, kuinka odottelin hermostuneena synnytyssalissa ja kävelin edestakaisin. En päässyt sektioon mukaan sen tapahtuessa päivystysaikana, joten en yhtään tiennyt mitä tapahtui ja oliko kaikki hyvin. Suoraan sanoen minua pelotti todella paljon vauvan ja vaimoni puolesta. Vihdoin kätilö tuli huoneeseen ja kantoi pientä vauvaa sylissään. Ajattelin vain, kun katsoin tuota pientä kääröä, että onko tuo oikeasti nyt minun poikani? Kätilö pyysi minua avaamaan paitani napit ja sujautti vauvelin paljasta ihoani vasten, kun istuin keinutuolissa todella hämmentyneenä. En olisi ikinä kuvitellut, että tämän ikäinen mies voisi olla niin hermostunut pienestä vauvasta.

Kätilö poistui huoneesta ja tuumasi, että olen tuossa lähellä ja kuulen varmasti, jos kumpikaan teistä alkaa huutamaan :) Vauva tuntui uskomattomalta siinä sylissäni, tuijotimme vain toisiamme ja juttelin hänelle ja kerroin, mitä kotona odottaa ja että pääset kohta Äidinkin syliin ja, että Äiti ja Isi ovat odottaneet sinua kovasti. Kerroin, että kotona odottaa kolme karvaista siskoa, jotka saattavat aluksi olla vähän ihmeissään siitä, että mitä Äiti ja Isi oikein toivat mukanaan, mutta varmasti tottuvat sinuun hetken päästä. Nyt tuosta hetkestä on jo kulunut kokonainen vuosi ja se vuosi on mennyt silmänräpäyksessä.
Olimme sairaalassa muutamia päiviä ja vihdoin 5.3. pääsimme kotiin. Ensimmäiset viikot kotona sujuivat hyvin, poislukien bilirubiiniarvojen nousu, ja saimme luotua rutiinit vauvan hoitoon. Luonnollisesti minulla oli aluksi enemmän vastuuta vauvan hoidossa, koska vaimoni toipui edelleen sektiosta.  Leikkauskaan ei sujunut ihan ilman ongelmia, joten sekin lisäsi osaltaan toipumisaikaa ja kipuja.
Muistan, kun aluksi aina iltaisin noin kello 20 aikoihin vauva aloitti itkemisen ja itki ehkä 15 minuuttia. Me olimme vaimon kanssa varmoja, että tämä on nyt sitä, KOLIIKKIA! Nyt jälkeenpäin olemme nauraneet asialle, koska ei tätä edes tapahtunut, kuin muutamana iltana :D Ei se mitään koliikkia tietenkään ollut, vaan ihan normaalia itkua. Koliikkilapset taitavat itkeä hieman enemmän...
Ristiäisissä pienokaisemme sai nimekseen Enno-Olivier Edison ja samalla Sipoon seurakunnan pastori vihki meidätkin kirkolliseen avioliittoon. Tämä johtui ihan siitä, että olimme menneet Sveitsissä naimisiin ja virallistaneet asian sitten Suomen maistraatissa ja pastori ehdotti, että vihkiminen olisi kiva lisä ristiäisiin. Mielestämme se oli todella hauska idea 💕💕💕💕
Kakussa piti tietty olla kolmen karvaisen siskon hahmot:) Evelynille kiitos todella hienosta kakusta :)


Onneksi monet asiat ovat aiheuttaneet vuoden varrella iloisia ja onnellisia hetkiä, jotka ovat todella korvaamattomia, mutta on ollut myös asioita, jotka ovat aiheuttaneet mielipahaa. Suurimpana niistä turvaverkoston puuttuminen. Olin aina siinä kuvitelmassa, että apua saadaan tarvittaessa vauvan hoitoon liittyen, ja nyt en tarkoita jatkuvia neuvoja, joita on tullut sieltä ja täältä ja joihin olemme todella kyllästyneitä. Me kyllä osaamme hoitaa vauvaa, osaamme pukea hänet, osaamme katsoa onko ruoka sopivaa, osaamme pitää häntä oikein ja tiedämme, että häntä ihan oikeasti närästää jne. Lähinnä se, että meiltä ei juuri koskaan ole esimerkiksi kysytty, että kuinka te jaksatte ja tarvitsetteko apua. Meille olisi voitu esimerkiksi tuoda vaikka valmiiksi tehty ruoka ja sanoa, että nyt syötte ja menette sen jälkeen lepäämään, me katsomme vauvan perään.  Ihmetyttää sekin, että vaikka sektio on todella iso leikkaus, niin kukaan ei kysynyt vaimoltani, että kuinka sinä voit ja tarvitsetko apua. Jotenkin tuntui siltä, että oletetaan vain äidin hoitavan lastaan, oli mikä oli. Meillä vauva ei vieläkään nuku kokonaisia öitä, vaikka olemme aloittaneet jo jokin aika sitten unikoulun. Olemme olleet todella väsyneitä ja välillä miettineet, että miten oikeasti selviämme arjesta, jos meidän tukiverkostot ovat tällaiset. Emme ole asiaa suoranaisesti salailleet, vaan olemme ihan avoimesti sanoneet, että väsyttää ja olisi kiva joskus saada vähän levättyä. Emme ole suoraan pyytäneet ketään, ainoastaan hienovaraisesti vihjailleet, että apu olisi ihan kiva yllätys. Olisi varmaan pitänyt vaan suoraan sanoa, että nyt joku voisi oikeasti vähän auttaa meitäkin. Meille ei kuitenkaan ole kukaan ehdottanut, että voisi tulla vaikka muutamaksi tunniksi hoitamaan vauvaa ja me saisimme nukkua sen ajan. Paitsi nyt, kun Sipoon kunnasta on selvinnyt ihan loistavia asioita. Meidän neuvolan "täti" (käytän sanaa 'täti' erittäin löyhästi tässä kontekstissa ja seuraavissakin, koska tuo täti on minua varmasti 20 vuotta nuorempi :)) kuunteli tarkasti huolemme ja tarttui toimeen. Perhevalmennuksesta otettiin yhteyttä ja tarjottiin apua todella nopeasti. Sieltä tuli opastusta unikoulun aloitukseen ja saamme esimerkiksi käyttää kymmenen kertaa heidän tarjoamaa vauvanhoitoapua, pari tuntia kerrallaan.
On kuitenkin hienoa huomata se, että me perheenä olemme selvinneet kaikesta ja olen hämmästynyt siitä, että vaimoni jaksaa pitää kodin kunnossa, vaikka hän on todella väsynyt. Minä en koskaan ole vaatinut tai edes pyytänyt, että hän siivoaisi tai laittaisi ruokaa valmiiksi, kun tulen töistä, vaan haluan, että hän lepäisi. Kunnioitan häntä päivä päivältä aina vaan enemmän ja olen hänestä todella ylpeä :)  Mutta lepäisit Rakas oikeasti välillä!

 

Minkälaisia voisivat olla "nolot" hetket vauvan kanssa... Esimerkiksi sellaiset, kun ollaan noin kaksiviikkoisena neuvolassa ja Isi ottaa pieneltä pojalta vaatteet ja vaipan pois, että saadaan mitattua paino ja pituus. No, ei mene, kuin pari sekuntia ja vauveli on kakannut neuvolan lattialle ja pissannut pöydän ja vaa'an täyteen :D Äiti tietysti alkaa nauramaan hassulle tapahtumalle ja Isi etsii epätoivoisasti paperia, jolla sotkut voi siivota. Onneksi meidän neuvola"täti", Emilia, on todella mahtava tyyppi ja hän ei ollut moksiskaan tapatuneesta. Hän tuumi, että ei ole hänen ensimmäinen vastaava tapauksensa ja ei myöskään viimeinen :D Isi kuitenkin siivosi vauvan jättämät yllätykset kiltisti.
Mitä sitten ovat ne hetket, jotka tuottavat iloa ja onnellisuutta Isille? Lyhyesti sanottuna ne hetket, kun vauvalla on kaikki hyvin :) Ja onneksi niitä on paljon. Toki pienellä on ollut omat osansa vatsavaivoista, närästyksestä, laryngiitistä ja alkumetrien bilirubiiniarvojen kohoamisesta, mutta muuten hän on voinut todella hyvin ja on silminnähden onnellinen ja tyytyväinen pieni poika :) Myös se hetki, kun tulen töistä kotiin ja Äiti on Enno-Olivierin kanssa ovella vastassa ja hän huomaa, että se onkin Isi, joka tulee ovesta ja alkaa nauramaan ja ojentamaan käsiään minua kohti, sekä potkimaan jaloillaan villisti, saa kaikki huolet ja murheet unohtumaan, vaikka töissä olisi ollut raskas tai huono päivä. Mikään ei ole niin ihana hetki, kuin nähdä vilpitön ja rakastava hymy hänen kasvoillaan.
Konttaamisen oppiminen oli suorastaan huikea hetki, kun ryömimiset ja muut vastaavat vaiheet jäivät kokonaan välistä. Nykyään Enno-Olivier konttaa aina Isiä karkuun kikattaen makuuhuoneeseen ja kurkkaa varmistukseksi ovelta, että seuraahan Isi nyt varmasti. Ja kun hän näkee, että Isi tulee nauraen perässä, hän ei tiedä, mihin suuntaan jatkaisi pakomatkaansa ja viime hetkellä, ennen kuin Isi saa otteen, hän ottaa pari konttausaskelta ja nostaa kädet pystyyn kikattaen sen merkiksi, että jäin kiinni, en pääse pakoon :D Mitä Isi voi siinä tilanteessa tehdä muuta, kuin kaapata hänet syliinsä ja peittää suloiset pienet kasvot pusuihin. Näistä hetkistä saa voimaa ja energiaa, jota ei itse edes kuvitellut olevan olemassa. Vaikka kuinka väsyttäísi, pieni poika saa kaivettua Isistä viimeisetkin energianrippeet, joiden turvin jaksan leikkiä hänen kanssaan uniaikaan asti. Ja ne hetket ovat kullan arvoisia.
Nyt seisotaan jo tukevasti ja ollaan kohta ottamassa ensimmäisiä askelia. Äiti ja Isi miettivätkin jo kuumeisesti, että mihin ihmeeseen kaikki tavarat voi laittaa pöydiltä ja tasoilta turvaan pienen tutkijapojan aloittaessa ympäristön kartoittamisen kävellen...
Nyt hän on jo vuoden vanha ja Äiti ja Isi eivät voisi olla onnellisempia Rakkaasta pienestä pojastaan 💕💕💕💕. Vaikka hän on ollut jo vuoden ilostuttamassa meidän elämiämme, en vieläkään voi välillä uskoa, kun menen nukkumaan ja kuuntelen pienen suloisen pötkön tuhinaa pinnasängyssä peiton alla, että siellä nukkuu minun ihana poikani 💕💕💕💕 Enno-Olivier, olet Isille ja Äidille äärettömän Rakas ja mikään ei mene sinun edellesi.


perjantai 24. helmikuuta 2017

Isi aloitti bloggaamisen

Kevät tulee kohisten, vaikkei ihan siltä näytäkään, kun ikkunasta katselee ulos. Lunta sataa ja tuulee niin, että nurkissa soi. Nyt on kuitenkin aika summata vähän yhteen tätä noin kolmea viikkoa, kun aloimme kirjoittelemaan tätä blogia. Mitä olemme saaneet aikaan ja mitä haasteita on tullut matkan varrella vastaan. Koska olemme tiivis perhe, vaimoni ottaa myös aktiivisesti osaa blogin ideoihin ja luonnollisesti oikolukee tekstit, mitä iltojen ratoksi naputtelen.


Ensimmäinen teksti julkaistiin 4.2.2017 ja pääsimmekin kirjoittamisessa hyvään vauhtiin. Mutta sitten alkoi ehkä todellisuus paljastumaan, mitä blogin pitäminen oikeasti vaatii.
  • Aikaa, sitä ei ole koskaan liikaa. Kaikki pienten vauvojen ja taaperoiden vanhemmat tietävät, että pieni lapsi vaatii aika tavalla huomiota. Käytännössä siitä hetkestä, kun astun töistä tullessani kotiin ja vaimoni tulee Enno-Olivierin kanssa ovelle vastaan, pieni poikani alkaa nauramaan, sätkimään villisti jaloillaan ja ojentaa kädet isiä kohti ja siitä hetkestä lähtien pysyy lähelläni, kuin liimattuna 💗 Toki äidiltä haetaan yhtä lailla huomiota, mutta isin kanssa riehutaan täysillä :) Äidiltä haetaan pusuja ja haleja (toki isikin niitä antaa jatkuvasti), mutta isi on se, jonka kanssa möyritään lattialla ja jonka mahaa saa rummuttaa täysillä. Jos edes yritän ottaa läppäriä ja aloittaa kirjoittamisen, pieni apurini nyppii näppäimet irti ja tuottaa erittäin luovaa tekstiä hakkaamalla näppäimistöä :) Eri huoneeseen sulkeutuminen ei tule kyseeseen, koska silloin oven takana hakataan niin kauan, että hän pääsee takaisin syliin riehumaan.
  • Blogia voi siis kirjoittaa käytännössä niinä hetkinä, kun Enno-Olivier nukkuu, ja päiväunien aikaan meillä on yleensä muita askareita kotona, eli kirjoittaminen tapahtuu pääasiassa iltaisin ennen nukkumaan menoa.
  • Ideoita. Niitä pitäisi olla jatkuvasti ja onneksi meillä on toistaiseksi niitä riittänyt ja riittää varmasti jatkossakin, mutta niiden siirtäminen kuvien ja tekstien kautta muiden luettavaksi on haastavaa. Opimme kuitenkin jatkuvasti lisää ja ideat on aina helpompi ja helpompi työstää postauksiksi.
  • Kuvat... mitähän tähän sanoisi. Nyt on jo parilta eri taholta kuullut kommenttia, että kuvien laatuu pitää panostaa. Hommasin vähän paremman kameran blogia ja perheen tärkeiden hetkien kuvaamista varten. En ole ennen järkkäriä käyttänyt ja sen opettelu on ihan oma lukunsa. Säädä aukkoa ja valotusta ja vielä mitä :D Kamera, jonka ostin on Canonin EOS 700d Kit (15-55mm) ja edelleen kuvien ottaminen on jatkuvaa opettelua.
Alku oli aika haastavaa muutenkin, kun sain blogialustan pystyyn ja jotain harjoittelutekstejä ja kuvia laitettua, blogi laitettiin ylläpitäjien toimesta lukkoon, koska blogi sisälsi "ehtojen vastaista materiaalia" eli kuvia meidän kissoista ja lorem ipsumia. Joku automaattitarkastus oli käynyt blogia läpi ja laittoi sen lukkoon :D Onneksi se avattiin melko nopeasti sen jälkeen, kun asiasta ilmoitin.
Tämä on jo 12. postaus ja toivottavasti lukijat ovat tykänneet tähän astisista julkaisuista.

torstai 23. helmikuuta 2017

Vauvan 1v synttärit lähenevät

Äidin ja Isin Rakas Pieni Aarre, Enne-Olivier, täyttää ihan pian 1 vuotta ja synttärivalmistelut ovatkin kovaa vauhtia käynnissä 💖💖💖 🎂 Äiti on tehnyt kovasti koepaistoksia tarjottavista muffineista ja ainakin koepaistoerä oli todella herkullinen ja katosi aika nopeasti. Muffinit saavat vielä koristekuorrutuksen päälleen synttäreille. Muffinien ohje löytyi Kinuskikissan nettisivuilta. Rouva tosin aikoo lisätä vähän enemmän suklaata, kuin ohjeessa oli, koska mielestämme nämä olivat hitusen kuivia, vaikka olivatkin todella hyviä. Suklaata ei voi olla koskaan liikaa :D 
Tarjoamme synttäreillä muun muassa minislidereita eli pieniä hampurilaisia, joiden sämpylät isi teki jo valmiiksi pakkaseen, ettei tarvitse synttäripäivänä alkaa enää leipomaan. Ohjeena käytin tätä reseptiä ja tällä tulee todella hyviä hampparisämpylöitä. Tosin en tee ohjeen mukaisesti 7-8 hampurilaista, koska ne ovat meidän mielestä aivan liian suuria. Me tykkäämme syödä pienempiä ja tällä ohjeella tuleekin noin 22-24 kivan kokoista slideria. 
Koristeita on tilattu melkoinen määrä ja niistä tulee varmasti kuvia siinä vaiheessa, kun teemme postauksen synttärijuhlista.
Muita tarjottavia on tarkoitus vielä tehdä äidin toimesta oliivimuffinsseja, crustadeja artisokkatäytteellä ja isin toimesta synttärikakku. Ai niin, ja vielä voitaikinasta tehtyjä suolaisia, joissa on aurinkokuivatusta tomaatista ja tuorejuustosta tehty täyte. Niitäkin testattu ja olivat todella hyviä. Rouva meinasi, että jos ehtii, niin hän tekee pavlovan. Hän on tehnyt sen lähes jokaiseen juhlaamme ja se on ollut todellinen hitti. No, ajattelimme tehdä itse kotijuustoakin, kun hankimme joulua varten juustomuotin, mutta olimme koko poppoo niin sairaina, ettei tullut juuston valmistus silloin mieleenkään. Tilasimme vielä lisäksi PH7:sta macaronseja, kolmen suklaan mutakakun ja suolaisena kurkku-siika canapeita. Onkohan tässä tarpeeksi tarjoamisia? Näistäkin sitten kuvia, kun teemme synttäreistä oman juttunsa. Uskomatonta, että meidän pieni vauvamusu täyttää kohta vuoden! 💝💝💝💝

perjantai 17. helmikuuta 2017

Kanapasta maistuu, vai maistuuko?

Enno-Olivier on aina tykännyt kanapadasta ja ajattelimme, että nyt on aika tutustuttaa hänet myös pastan maailmaan, koska isi tykkää tehdä erilaisia pastaruokia. Kävin innoissani ostamassa pari pakettia L'uomunokan luomukanan juhlafileitä, koska pyrimme käyttämään luomua lihatuotteissa, varsinkin kanan lihassa ja kananmunissa.
Kasviksiksi valittiin paprika, varsiselleri, salottisipuli, valkosipuli ja tomaatti.
Pastaksi valitsimme terveellisemmän vaihtoehdon eli Rummon täysjyväfusillin. Täysjypastassa on yleensä se "terveellinen" maku ja normaaliin durumvehnästä tehtyyn pastaan tottuneelle täysjäväpastan maku voi aluksi olla haastava.
Proteiiniksi hain kaupasta siis kanaa, koska Enno-Olivier on tykännyt kanasta todella paljon. Olemme aina käyttäneet luomukanaa hänen ruuissaan, samoin kuin jos isi on harvoin kanaa syönyt.

Sitten varsinaiseen ruuan laittoon. Aluksi kananrintafileet kuutioitiin ja laitettiin ruskistumaan voin (tietysti suolatonta) ja öljyn seokseen.

Ruskistamisen jälkeen lisättiin sipuli, valkosipuli ja varsiselleri, joita kuullotettiin hetki kananpalojen kanssa. Sitten pannulle heitettiin paprikat.

Paprikoita kuulloteltiin jonkin aikaa ja sen jälkeen lisättiin tölkillinen tomaattimurskaa, tuoreita kaltattuja tomaatteja ja pari desiä ruokakermaa (laktoositonta). Seoksen annettiin kiehahtaa ylös, jonka jälkeen lisättiin aika kasa basilikaa (melkein koko puntillinen), että saadaan kunnon yrttinen maku ruokaan. Tuore basilika on yksi ehdoton suosikki meidän yrttivalikoimissa.

Tämän jälkeen kastike jätettiin hautumaan ja keitettin pasta ja lisättiin kastikkeen joukkoon. Sen jälkeen koko ruoka vedettiin blenderillä sekaisin ja kokeiltiin, josko Enno-Olivier tykkäisi isin tekemästä ruuasta.

Jätin tällä kertaa tarkoituksella ruokaan vähän isompia paloja. Maistoimme molemmat ruokaa ennen kuin annoimme sitä Enno-Olivierille ja tykkäsimme siitä kovasti. Laitoimme innoissamme ruuan kuppiin ja aloimme syöttämään vauvelia. Pari ensimmäistä lusikallista meni ihan ok, mutta sen jälkeen tuli kunnon oksennusrefleksit ja ajattelin, että jaahas, pitihän sitä ensimmäinen ruoka tulla eteen, mistä juniori ei tykkää. Isille tuli luonnollisesti melkoinen pettymyksen tunne omaan suoritukseen, että nyt tärkein asia maailmassa ei tykkääkään isin tekemästä ruuasta. Ongelma ei ollutkaan ruuan maussa, vaan siinä, että ruuan seassa oli liian isoja paloja, joten ajoin ruuan blenderillä totuttuun tapaan aika sileäksi. Meidän pienellä prinssillä on selvästi vielä totuttelemista siinä, että ruuan mukana saattaa tulla vähän isompia paloja :) .

Tämän kertaisen ruuan resepti oli seuraavanlainen ja suolaa lisäämällä tämä pastakastike maistuu taatusti myös aikuisille. Tästä annoksesta riittää vauvalle viideksitoista kerraksi. Aikuisille voi tietysti lisätä enemmän valkosipulia ja sipulia maun mukaan, samoin kuin varsiselleriä.

Kanakastike

  • noin 500g luomukanan rintafileitä
  • 1 salottisipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 varsisellerin varsi (suosittelen kuorimaan, että saatte rihmat pois)
  • puolikas puna-, kelta- ja vihreäpaprika (jokaista laatua siis puolikas)
  • tölkki Muttin tomaattimurskaa
  • kaltattua tomaattia maun mukaan (jos haluaa lisää tomaattia kastikkeeseen)
  • 2dl ruokakermaa
  • pastan keitinvettä sen verran, ettei kastike ole liian kuivaa
  • mustapippuria myllystä maun mukaan
  • tuoretta basilikaa noin puntin verran
  • aikuisille suolaa maun mukaan, pikkuisille vauvoille ei yhtään

Lisäksi keitetään maun mukaista pastaa riittävä annos. Yleensä vajaa 100g kuivaa pastaa per henkilö. Nyt keitettiin vauvaa varten noin 400g täysjyväpastaa.
Jos ajatte tämän ruuan blenderillä hienoksi, niin tästä tulee todella tiivistä ja vauvaa ruokkiessa ruuan sekaan täytyy lisätä nestettä (esimerkiksi maitoa).


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Enno-Olivierin suosikki, karjalanpata

Karjalanpata on Enno-Olivierin ehdoton suosikki tällä hetkellä. Huomasimme kauhuksemme, että pakkasen varastot olivat huvenneet, joten sitä piti tehdä hetimiten lisää! Haimme paikallisesta kaupasta juuri leikatut karjalanpaistilihat. Tässä ohje, jos joku vaikka innostuisi tekemään omalle vauvalleen tai vaikka itselleen tätä herkkua :)

Kasviksiksi ja juureksiksi valittiin myskikurpitsaa, perunaa, porkkanaa, palsternakkaa ja salottisipulia. Mausteeksi maustepippuria, laakerinlehtiä ja provencen yrittisekoitusta, sekä noin puoli tölkillistä Muttin tomaattimurskaa. Suolaahan ei vielä saa ruokiin laittaa.
Padan teko aloitettiin ruskistamalla 500 grammaa karjalanpaistilihoja eli 250 grammaa sianlihaa ja 250 grammaa naudanlihaa.
Lihojen ruskistuessa kuorittiin ja paloiteltiin kasvikset:
  • 4 porkkanaa
  • 1 palsternakka
  • 1/2 myskikurpitsaa
  • 7 perunaa
  • 1 sipuli
Kasvikset heitettiin pataan mausteiden ja tomaattimurskan kanssa ja haudultetiin hetki liedellä.
Hetken hauduttelun jälkeen lisättiin reilu litra vettä ja pata siirrettiin uuniin hautumaan reiluksi puoleksitoista tunniksi. Välillä aina tarkistetaan, ettei pata ole kuivunut liikaa ja tarvittaessa lisätään vettä.
Noin puolentoista tunnin kuluttua pata on valmis soseutettavaksi. Koska Enno-Olivierilla on jo puhjennut hampaita, alamme antamaan hänelle karkempaa ruokaa, mutta tämä pata tuli vedettyä vielä aika sileäksi. Soseutuksen jälkeen ruoka pussitettiin minigrippeihin sopiksi kerta-annoksiksi ja laitettiin pakkaseen. Tästä määrästä tuli 15 kerta-annosta.
Nyt taas pikkumiehen kelpaa herkutella 💖💖

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Bloggaamisen aloittamisen vaikeus

Kun aloin miettimään blogin kirjoittamista, kuvittelin, että se olisi helppoa ja nopeaa. Sen kuin vain aloittaa kirjoittamisen, kun sopiva blogialusta on valittu. No, ei se ihan noin mennyt. Onneksi meillä oli jo blogia varten erittäin valokuvauksellinen ja muutenkin täydellinen mallipoika, joka nukkuu tällä hetkellä tuolla pinnasängyssä kun kirjoitan tätä klo 21:00 💖💖💖💖
Alla olevassa kuvassa Enno-Olivierilla on italialaisen Ciliegina vaatemerkin asu päällä, joka saatiin lahjaksi sveitsiläisiltä ystäviltä.

Ennen blogin aloittamista, en ollut oikeastaan millään tavalla kiinnostunut somesta eli en ollut Some-Isi :D
Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin, minulla oli apuna työkaveri, jolla on erittäin hyvä kokemus blogin kirjoittamisesta ja hän pitikin minulle melkoisen pitkän luennon siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Pakko myöntää, että aluksi lannistuin ja meinasin hylätä koko ajatuksen blogin kirjoittamisesta, mutta vaimoni oli asiasta innoissaan ja hän kannustikin minua tarttumaan härkää sarvista.

Aluksi siis valittiin sopiva alusta blogille ja käytin tietysti sitä, mitä minulle suositeltiin. Jos olisin itse lähtenyt noita miettimään, olisin varmasti heittänyt hanskat tiskiin ja luovuttanut. Sen jälkeen alustan ulkoasu kuntoon. No, sekin kävi käden käänteessä, kun oli ammattilainen apuna. En todellakaan olisi osannut säätää leveyksiä ja muita asetuksia kuntoon itsekseni niin näppärästi, kuin se kävi apulaisen kanssa :)

Mitä sitten? Kirjoittamaan niin, että sormet sauhuavat? Ehei, blogia pitää mainostaa ja nekin jutut pitää katsoa jo etukäteen kuntoon. Eipä tullut mieleen, kun aloin miettimään moisen avaamista. En ollut ikinä edes ajatellut, että tekisin itselleni Facebook profiilin. Nyt se oli pakko tehdä.

Entä sen jälkeen, oliko vielä muuta? No tietysti, kuinkas muuten. Rekisteröidytään Facebookin kautta kolmeen eri ryhmään, joissa bloggaajat mainostavat julkaisujaan.
  • Bloggaajat ❤
  • Bloggaajat.
  • Bloggaajat
  • Blogit.fi (tänne rekisteröidytään blogit.fi osoitteessa siinä vaiheessa, kun on vähintään 10 postausta täynnä ja lisätään oma blogi listalle)
Vieläkö jotain? Joko saa kirjoittaa ja aloittaa sen varsinaisen työn? Pikkuhiljaa kyllä, kunhan ensin vähän kertaat joskus koulussa opittuja HTML:n perusjuttuja, koska tekstien asettelut saattavat "välillä" mennä juuri siten, kuin et toivonut. Onneksi tähänkin on yksi salainen ase olemassa, kuten tutorini neuvoi eli poista kaikki muotoilut ja aloita alusta 😂😂
Ja vihdoinkin, nyt saan aloittaa kirjoittamisen... ai niin, pitäähän tietysti olla aiheet, mistä kirjoittaa ja yksi aiheista jo mainittukin tässä kirjoituksen alussa. Olemme miettineet, mistä kaikesta voisimme blogissa kirjoitella ja ideoita onkin kertynyt melkoinen määrä. Toivon mukaan saamme kaikista aiheista kivoja juttuja aikaan :) Tarkoitus olisi siis kirjoitella vauvan muodista, vauvan ruuista, äidin ja isin ruuista, kolmesta prinsessasta, sekä puutarhanhoitoon ja sisustukseen liittyvistä aiheista. Toki monia muitakin varmaan sivutaan. Alla olevassa kuvassa viime kesäistä pihaamme, joka oli muuttaessamme täysin tyhjä, ainoastaan nurmikko ja pari pientä kuusta löytyi.
Seuraavissa postauksissa esittelemme karvaiset Prinsessamme: Tiukun , Safiirin ja Bastetin.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Mikä ihmeen Sose-Isi?

Niin, mikä ihmeen Sose-Isi? Joitain teistä saattaa ihmetyttää blogin nimi. Onko isi soseessa vai mistä ihmeestä tuo nimi tulee ;)
Nimi itse asiassa tuli mieleen jo kauan sitten, kun pieni aarteemme syntyi. Siinä vaiheessa, kun aloimme antamaan hänelle velliä ja myöhemmin kiinteää ruokaa, tuumasin kerran ruokia tehdessäni, että minähän olen varsinainen Sose-Isi, kun kaikki piti luonnollisesti tehdä soseeksi. Olemme alusta asti tehneet hänelle ruuat itse ja vältelleet valmisruokia.
Yllä olevassa kuvassa on tekeillä kalkkunapata ja seuraavissa kuvissa nähdään, kuinka hyvin se maistuu Enno-Olivierille :) :)
Hyvinhän se maistui. Tilkka suolaa ruuan sekaan, niin isikin voisi syödä monta kupillista :)

lauantai 4. helmikuuta 2017

Maalaisilma saa ihmeitä aikaan

Muutimme heinäkuussa 2014 Sipoon maalaismaisemiin ja emme osanneet edes kuvitella, mitä muutoksia se tuo elämäämme. Olemme tottuneet olemaan kahdestaan (tai no, viisistään, koska olihan meillä muuttaessamme kolme karvaista Tyttöä). Yhteistä taivalta on kertynyt jo liki 16 vuotta :) 💖💖💖

Eräänä kauniina päivänä, vaimoni potiessa todella kovaa käsisärkyä, huonoa oloa ja väsymystä hän päätti käydä lääkärissä. Tutkimusten jälkeen hänet lähetettiin röntgenlääkärille ja tuomio oli tyly, "oireet viittaavat joko lymfoomaan tai rintasyöpään". Lääkäri ei kuitenkaan määrännyt mitään lisätutkimuksia, passitti vain rouvani ulos vastaanotolta. Huonot olot jatkuivat vielä kuukauden verran ja vaimoni oli vakuuttunut, että nyt se on varmaan syöpää. Olin erittäin epäileväinen tuota hatusta vedettyä syöpädiagnoosia kohtaan ja ehdotinkin rouvalle, että mitä jos tehtäisiinkin raskaustesti...

Kuinka ollakaan, testiin pamahti saman tien kaksi viivaa. Ei muuta, kuin kohti R-kioskia ja ostin uuden testisetin ja paketin sikareita. Takaisin kotiin, viskilasi käteen ja uusi testi. Kaksi viivaa. Siis mitä? Tuleeko meille oikeasti vauva? Toinen viski ja hetkeksi sohvalle istumaan ja ajatuksia kokoamaan. Kyllä se totta on, meille tulee vihdoin vauva ja perhe on täydellinen 💖💖💖


Ajatus blogista on hautunut jo pitkään mielessäni ja keräsin vihdoin rohkeuteni ja aloin toteuttamaan haavettani kirjoittaa perheeni elämästä. Iso Kiitos kuuluu tietysti vaimolleni, joka sinnikkäästi on rohkaissut ja kannustanut aloittamaan blogin kirjoittamista ja antanut lukemattomia ideoita, sekä työkaverilleni, joka on opastanut ja neuvonut, kuinka blogi perustetaan. Nämä ovat nyt siis Sose-Isin ensiaskeleet bloggaajana, joka sopiikin oikein hyvin, koska pieni poikamme on hänkin piakkoin ottamassa ihan oikeita ensiaskeliaan. Eli tästä se nyt sitten lähtee :) Blogissa on tarkoitus kirjoittaa perheestä, ruuasta, puutarhanhoidosta, kisuista, vauvan pukeutumisesta ja sisustuksesta.