tiistai 21. maaliskuuta 2017

Parhaat tortillat?

Heti alkuun pahoittelut melkoisen pitkästä tauosta viimeisimmästä postauksesta. Sose-Isillä ja perheellä on ollut vähän kiireitä ja kirjoitusaikaa on ollut aika vähän. Ne hetket, kun olisin voinut kirjoittaa, ovat menneet nukkuessa :D

Muutama viikko sitten tuli töissä ruokailun lomassa puhtetta tortilloista. Tietty ajatuksiini nousi jokin aika sitten hankittu tortillaprässi ja itse tehdyt maissitortillat. Prässi oli vielä täysin korkkaamaton ja vesi herahti kielelle, kun ajattelinkin, kuinka painan prässillä herkullisia tortilloja, jotka paistan pannulla ja täytämme ne mieleisillämme aineksilla.

No, pakkohan niitä oli tehdä! Nyt käytimme kaupan valmista mausteseosta jauhelihan ja kasvistäytteen maustamiseen, mutta seuraavalla kerralla ainakin itse teen täytteen flankstakesta tai ironflatstakesta ja maustan sen meksikolaisilla mauilla. Valmismausteet ovat kuitenkin aina valmismausteita.
Aluksi tehdään tortillojen taikina. Ainakin Prismoista löytyy Masaharina jauhoja, joista saa tehtyä maissilätyt. En itse käytä tarkkoja mittoja lättyjen tekemiseen, vaan teen ne ns. näppituntumalla. Jauhot eivät juurikaan turpoa veden lisäyksen jälkeen, joten jos teet laitat jauhoja esimerkiksi reilun neljän golfpallon kokoisen määrän, saat noin neljä maissilättyä. Taikinan pitää olla suurinpiirtein muovailtavan saven oloista eli muistelkaa lapsuutta :) Mutta suhde on noin tuplat jauhoja veden määrään. Alla olevasta ohjeesta tulee noin 4 maissitortillaa, riippuen paksuudesta.
  • 2 dl maissijauhoja
  • 1-1,5 dl vettä
  • 1/4 tl suolaa
  1. Sekoita suola jauhojen joukkoon ja lisäile vettä pikkuhiljaa, kunnes koostumus muistuttaa muovailtavaa savea. Tätä taikinaa ei tarvitse vaivata iäisyyksiä, vaan kunnon sekoitus ja hetken vaivaaminen (1 min) riittää. Seos ei saa tarttua käsiin, eikä kulhon reunaan, sen pitää olla napakkaa, mutta ei lohkeilevaa.
  2. Kääri taikina muovikelmuun ja anna levähtää puolesta tunnista tuntiin. Mieluiten tunti.
  3. Ota taikinasta reilun golfpallon kokoisia paloja ja kaulitse ne littanoiksi. Jos käytät tortillaprässiä, laita taikina voipaperin väliin ja paina prässillä littanaksi.
  4. Säilytä paistetut tortillat keittiöpyyhkeen sisällä, että ne pysyvät pehmeinä.
  5. Tee mieleisesi täyte ja nauti...
Mieluiseen täytteeseen kuuluu ainakin meillä joko kasvistäyte...


Tai lihatäyte.

Ja tietysti guacamolea :)

Ja jälleen kerran olivat todella herkullisia :) :)




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Näitä kannattaa kokeilla eri täytteillä. Huono puoli näissä on se, että tulee syötyä aina liikaa :)

      Poista