sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Islanti osa 1.

Olimme miettineet reissua kummitädin ja -sedän luokse Sveitsiin, mutta se reissu ei valitettavasti toteutunutkaan ja päätimme lähteä Islantiin. Islantia on kehuttu todella paljon luonnon kauneudesta ja odotukset olivatkin todella korkealla matkan suhteen.

Tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme pienen pojan kanssa ja täytyy sanoa, että hieman pelotti varsinkin se, kuinka lennot sujuvat. Koska emme olleet tällaisella retkellä vielä käyneet pikkuisen kanssa, mietimme, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. No, olihan sitä tavaraa :) Vaippoja, ruokaa, tuttipulloja, vaatteita, kenkiä, lääkkeitä, kertakäyttöalustoja, rattaat, tutteja ja kaikkein tärkeimpänä, hänen oma rakkain unilelunsa, joka on saatu naapurin tädiltä lahjaksi. Tämä oli ihan ensimmäinen reissu, kun Äiti ja Isi lähtevät itse niin vähillä tavaroilla matkaan, vauvan tavarat täyttivät matkalaukut tehokkaasti :)

Mitä muuta piti miettiä? Tietysti Tytöille hoitaja. Mistä sellainen saataisiin, koska meille on ollut erittäin tärkeää, että hoitaja on sellainen, joka oikeasti haluaa pitää huolta meidän Prinsessoista. Ja mistä sellainen löytyi? Tietysti naapurista (eri naapurista, mistä unilelu on saatu) :) Naapurissa asustelee 15-vuotias nuori neiti, joka on äärimmäisen eläinrakas. Hän on erittäin fiksu ja hyväkäytöksinen, ikäistään kypsempi. Kaikkein parasta oli se, että hän halusi viettää yötkin meidän Prinsessojen kanssa, että heillä on varmasti hyvä olla. Saimme päivittäin raporttia ja kuvia, miten kotona sujuu ja tällä kertaa voi sanoa, että ensimmäistä kertaa emme olleet yhtään huolissamme meidän Tyttöjen hyvinvoinnista :) Peppi oli aivan mahtava hoitaja ja ansaitsee kyllä meiltä edelleen todella ison kiitoksen. Kun tulimme kotiin, kisut olivat niin tyytyväisiä hoitoon, etteivät olleet huomavinaankaan meitä. Tämä ei johtunut siitä, että he olisivat loukkaantuneet poissaolostamme, koska olemme kyllä kokeneet sen monesti, vaan he olivat erittäin tyytyväisen oloisia. Tosin kaikki kolme kömpivät meidän kanssamme nukkumaan, kun vihdoin pääsimme sänkyyn ja nukkuivat kanssamme aamuun asti, eli selvästi oli ollut kuitenkin ikävä 💖💖💖

Lento kohteeseen jännitti todella paljon ja olimme varautuneet tietysti vaihtovaatteilla vauvalle ja meille (olimme kuulleet tarinoita vauvoista, jotka ovat puklanneet vanhempien päälle lennolla), vaipoilla, sorminaposteltavalla ja maidoilla. Usein pienet matkustajat kärsivät kovista korvasäryistä paineenvaihtelun vuoksi, kun on nousun tai laskun aika. Reilun kolmen tunnin matka kohti Islantia ja Keflakin kansainvälistä lentokenttää voi alkaa... Kun lähdimme kiihdyttämään kiitoradalla, aloimme antamaan pojalle erilaista sormisyötävää (talk muroja ja muita naksuja), sekä maitoa. Odotimme koko ajan kauhulla, koska alkaa itku, kun korviin alkaa sattumaan. Mutta ei, mitään sellaista ei tapahtunut, vaan nousu sujui ilman mitään ongelmia. Kuulimme muiden vauvojen itkevän, mutta meillä ei ollut minkäänlaista hätää. Pieni Prinssimme söi, joi ja möyri Isin ja Äidin välissä tyytyväisenä. Ehkä Äidin raskausaikana syömät maitohappobakteerit auttoivat korvien kanssa, koska yhtään korvatulehdusta ei ole vielä ollut. Kaikkein mielenkiintoisinta lennolla oli, kun meidän penkkirivin takana istui pari nuorta naista, niin pikku Casanova tietysti flirttaili heille minkä ehti :) Onneksi hän sai myös huomiota sieltä päin ja miksei saisi, sen verran söpöläinen pieni poika hän on :)

Olimme tapamme mukaan tilanneet lennolle lounaat ja täytyy sanoa, että se ei ehkä ollut järkevää, kun matkustaa pienen pojan kanssa, joka kiinnostuu kaikesta mitä Äiti ja Isi tekevät. Jouduimme pyytämään, että ruuat tuodaankin meille eri aikaan niin, että ensin syö Äiti ja sitten Isi, ettei kaikki ole lattialla, kun pikku seikkailija tutkii ruuat tarkasti. Jatkossa emme taidakaan tilata aterioita lennolle :D


Lento lähti neljän jälkeen ja oletimme, että Enno-Olivier nukkuisi koneessa pienet päiväunet, mutta koska kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, hän ei malttanut ummistaa hetkeksikään silmiään. Kaikki esitteet edessä olevan penkin selkänojan taskussa kiinnostivat todella paljon, sekä ikkunoiden eteen vedettävät suojat, ne vasta olivatkin mielenkiintoisia. Niitä oli kiva nostaa ja laskea vähän väliä.

Reilun kolmen tunnin lennon jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Keflakia ja jälleen samat rutiinit, pienelle matkalaiselle talk muroja ja maitoa. Kuten nousu, myös lasku meni ilman minkäänlaisia ongelmia, mistä Äiti ja Isi olivat erittäin iloisia. Mikään ei ole kurjempaa, kuin se, että pientä lasta sattuu ja mikään ei kipua helpota.

Vihdoin olimme Islannin maaperällä ja lähdimme noutamaan vuokraamaamme autoa ja suuntasimmekin kohti Geysirin autovuokraamoa, jonka autot olivatkin pienen bussimatkan päässä. Tämä oli jo toinen uusi kulkuneuvo meidän pienelle matkamiehellemme lentokoneen lisäksi :) Hän ei ollut ikinä ollut bussin kyydissä ennen tätä. Ja sekin oli tietysti erittäin mielenkiintoista :) Saavuimme Geysirin toimipisteelle ja iloiseksi yllätykseksi meidän ajoneuvoluokka oli korotettu samaan hintaan isommaksi ja saimme Renault Talismanin. Autossa oli hierovat penkit ja vaikka mitä muita lisävarusteita, jotka tekivät matkaamisesta mukavampaa. Suuntasimme auton nokan kohti Reykjavikia ja hotellia. Näistä vaiheista lisää seuraavassa osiossa.



lauantai 13. toukokuuta 2017

Karvakavereiden ystäväkirja

Koska tuo meidän Isi on niin mahdottoman laiska päivittämään tätä hienoa blogia, me kolme karvaista Prinsessaa päätimme ottaa nyt ohjat tassuihimme ja kirjoittaa yhden postauksen...

Miau, saimme haasteen Fun, fitness and fashion blogin Teukalta jo aikaa sitten ja emme todellakaan pelkää haasteita komeilta pojilta :) Meitä on kolme typyä vastaamassa kysymyksiin, joten saattaa olla, että Teukka menee ihan sekaisin ;)

 1. Mikä on lempiherkkuasi?
Tiuku: Tykkään todella paljon niistä ruuista, mitä en saisi syödä, koska minulla on taipumus todella vaikeisiin virtsakiviin, eli tonnikalaruuat, siskojen murot jne.
Safiiri: Minä syön vaan paria eri laatua. Äiti ja Isi sanovat niitä pinkeiksi muroiksi ja rinkulamuroiksi. Minähän en märkäruokiin koske. Jos joku tuo niitä lähelle, lähden karkuun!
Bastet: Minä tykkään parista eri märkäruuasta ja kaikesta sellaisesta, mistä Tiuku-siskokin tykkää. Jos pääsisin Tiuku-siskon ihon alle, voisin vain olla lähellä häntä ja syödä kaikkea mitä Tiuku-siskokin syö.

2. Oletko koskaan tuhonnut mitään?
Kaikki yhdestä suusta: Ei tietenkään olla, jos ei lasketa esim. mattoja, sohvaa, peittoja, kiipeilypuita jne.

3. Leikitkö mielelläsi muiden kissojen kanssa vai oletko tappelupukari?
Tiuku: No en tiedä tykkäänkö muista kissoista. Silloin, kun muutin Äidin ja Isin luokse, joku kolli tuli liian lähelle ja minulle tuli vauvat. Se ei tainnutkaan olla leikkiä. Isi oli ihan järkyttynyt, kun yritti hätistää sitä kollia pois, joka vaan sähisi Isille. Oikeastaan haluaisin vaan Äidin ja Isin ja olla sylissä päivät pitkät.
Bastet: Tykkään tosi paljon Tiukusta, haluaisin vaan olla kiinni siskossa ja seurata mitä se tekee.
Safiiri: Minä tykkään Tiukusta, mutta olen niin arka, että heti, jos Tiuku leikkii minun kanssani, lähden karkuun. Bastet-sisko vaan yrittää jahdata minua, hänestä en tykkää yhtään, mutta haluaisin, että hän lopettaisi minun kiusaamisen.

4. Missä nukut mieluiten öisin?
Tiuku: Ennen nukuin ihan aina Äidin tai Isin päällä, mutta kun siskot tulivat, aloin vähitellen nukkumaan enemmän itsekseni. Välillä aina kömmin Äidin ja Isin kanssa samaan sänkyyn, mutta aamuisin ne rontit saattavat laittaa oven kiinni, kun haluavat, ettemme herätä siskojen kanssa vauvaa. Mutta tykkään nukkua ehkä eniten saunassa, kun Äiti ja Isi ovat laittaneet sinne petipaikat ja pikkuveikka ei löydä meitä sieltä.
Bastet: Saunassa, tai no siellä missä Tiuku-sisko nukkuu. Yritän päästä mahdollisimman lähelle siskoa :)
Safiiri: Makuuhuoneessa silloin, kun Äiti ja Isi ovat nousseet sängystä. Silloin on vielä mukavan lämpimiä kohtia sängyssä. Nukun myös mieluusti olohuoneen sohvan selkänojan päällä tai sohvalle, kun ilmalämpöpumppu puhaltaa talvella kivasti. Joskus olen myös takan edessä, jos siellä on tuli. 

5. Mikä on lempilelusi?
Tiuku: Äidin pötköt, millä tehdään kiharoita. Ne ovat todella addiktoivia ja saavat minut hurmokseen. Nykyisin niitä ei vaan ole näkynyt...
Bastet: Kaikki, millä vaan voi leikkiä. Jos löydän vauvan lelun, se on mitä ihanin lelu. Jos löydän meidän lelun, sekin kelpaa. Mutta kun innostun, kaikki lelut ovat vapaata riistaa.
Safiiri: Pullea harmaa hiiri. Olen sitä aina kantanut öisin paikasta toiseen ja ilmoittanut Äidille ja Isille, että huhuuuuuuuu, hiiri liikui ja sain sen taas kiinni. Joko Äiti tai Isi on aina tullut katsomaan, että kuinka hienosti olen taas pyydystänyt ja  kehuneet sekä hellineet minua ja rapsutelleet vaikka kello olisi mitä :) Yleensä kuitenkin pelkään muita leluja, jos minulle niitä yritetään tarjota.

6. Jos pöydälle olisi jäänyt makkara ja olisit huoneessa yksin, mitä tekisit?
Kaikki yhdestä suusta: Koska olen kissa, niin nuuhkaisisin sitä ja alkaisin peittelemään villisti.
Tiukun lisäkommentti: Jos kyseessä olisi palvikinkku, riipisin sitä Isin voiveivältä. Onneksi Isi on jo oppinut, että jos laittaa palvikinkkua leivän päälle ja minä hyppään syliin, on parempi luopua osasta kinkkua. Isi on onnesksi kiltti ja antaa kinkkua ja juustoa minulle syötäväksi. Äidiltä saa vaan juustoa, kun se on kasvissyöjä, mutta sekin kyllä maistuu.

7. Oletko kova uimaan?
Kaikki yhdestä suusta: No ei varmasti olla!!  Me ollaan kissoja ja kastuminen on pahinta, mitä me tiedetään! Tyhmä kysymys!

8. Minkälainen olisi täydellinen päiväsi?
Kaikki yhdestä suusta: Rapsutuksia niin paljon, että riittäisi vaikka viikoksi. Herkullista ruokaa niin, että ei tarttisi alkaa peittelemään. Ja mikä tärkeintä.... ETTEI TUO PIKKUVELI JAHTAISI MEITÄ KOKO AJAN!!!!!

9. Oletko koskaan saanut kiinni oravaa tai muuta jännittävää saaliseläintä?
Ensin Isin kommentti.... Uuuuuuuf, mitä tähän sanoisi. Meidän Tytöt ovat varsinkin tänne maalle päästyään varsinaisia saalistajia.
Tiuku: Noooooo, en haluaisi ylpeillä, mutta joo, kaikenlaista on tullut saatua kiinni. Lintua, myyrää, sisiliskoa, you name it.
Bastet: Olen minä jotain saanut, mutta kun minulla ei ole hampaita, niin Äiti ja Isi aina kuulemma katsovat ihmeissään, kun kipitän pihan poikki sätkyttelevä myyrä suussani. Kerran sain myyrän ihan oikeasti, mutta Tiuku-sisko tuli, ja söi sen.
Safiiri: Joo, olen saanut :D Olen tuonut Äidille ylpeänä elävän myyrän olohuoneesen ja elävän sisiliskonkin. Äiti huusi täysillä riemusta, kun näki minun saaliini :D
Lopuksi Äidin kommentti: Ettehän tuo aina Äidille nähtäväksi saaliitanne. Äiti on teistä todella ylpeä, mutta saa hepulin, kun sisällä vilistää elävä myyrä tai sisilisko.
10. Minkälainen omistajasi on?
Kaikki yhdestä suusta: Siis omistajat? OMISTAJAT?! Meillä on vaan palvelijoita, joten emme ymmärrä kysymystä. Mutta meidän palvelijat tykkäävät kyllä meistä ihan oikeasti. Välillä ne yrittävät komentaa, että ei saa tehdä sitä tai tätä, mutta ei me hirveästi niitä uskota.  Purrrrrrr.... Ei meitä voi vastustaa, kun olemme niin suloisia.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Vihdoinkin kevättä ilmassa

Noin pari viikkoa sitten bongasimme ensimmäinen töyhtöhyypän lähipelloilta ja myöhemmin useampia vielä lähemmiltä pelloilta :) Se tarkoittaa sitä, että kevät ja kesä tulee kovaa vauhtia 👍Ja muutamia päiviä sitten nähtiin ensimmäiset kurjet, sekä useampia laulujoutsenia käyskentelemässä pelloilla. Lumet ovat jotakuinkin sulaneet ja lämpötilat ovat melkein plussan puolella koko vuorokauden.
Nyt huhtikuun alussa näimme myös ensimmäisen hiirihaukan, joten paluumuuttajat ovat tulossa kovaa vauhtia pohjolaan. Naapuri sanoi, että täällä on nähty myös ampuhaukka ja mehiläishaukka, mutta me emme ole vielä onnistuneet moisia näkemään, joten olemme silmät tarkkana :) 
Omena- ja kirsikkapuihinkin on jo tullut isot silmut, samoin kuin marjapuskiin.
Raparperikin on jo työntänyt uudet versot mullan alta esiin ja vaikkei raparperi oma suosikkini olekaan, niin kyllä se aina innostaa, kun huomaa niidenkin kerta toisensa jälkeen lähtevän kasvamaan. Kohta taas Tytöt pääsevät raparperinlehden alle varjoon auringonpaisteelta 💗💗 Siitäkin huomaa kevään koittaneen, kun meidän karvaiset Prinsessat viihtyvät aina vain pidempään ja pidempään ulkona :)
Yksi ehdoton kevääseen kuuluva suosikkiasia ovat tuoreet parsat. Odotamme aina innolla parsakauden alkua ja syömmekin niitä melkoisia määriä :D Parsa taipuu moneksi ja teemme usein esimerkiksi parsarisottoa. Syömme niitä myös paistettuina, grillattuina, keitettyinä ja lisukkeeksi sopii vaikka itse tehty hollandaisekastike, sekä uppomunat. Viime viikolla teimmekin ensimmäiset paistetut parsat ja mukaan rapeaksi paistettua perunaa ja majoneesia. Mausteeksi ei tarvitse muuta, kuin suolaa ja pippuria. Hyvin maistui! Tarkoitus on laittaa tänä vuonna myös oma parsamaa hyötykasvipuutarhaamme, josta saamme toivon mukaan satoa jo ensi vuonna.
 
Mitä odotuksia teillä on keväältä ja tulevalta kesältä?

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Laryngiitti eli kuristustauti

Kävimme viime tiistaina ottamassa 1-vuotisrokotukset neuvolassa. Kaiken kaikkiaan rokotuksia annettiin viisi, kolmella piikillä. Keskiviikkona Enno-Olivierin nenä alkoi vuotamaan ja ajattelimme, että se johtuu nyt rokotuksista. Keskiviikon ja torstain välisen yön hän oli todella itkuinen ja nukkui maksimissaan puolen tunnin pätkiä kerrallaan. Torstaikin meni itkuisena ja selvästi alkoi olemaan kipeämpi olo pienellä pojalla. Iltaa kohden aloimme kuulla ääntä, jota emme todellakaan halua kuulla. Kumeaa yskää ja lisää itkuisuutta.

Torstain ja perjantain välisenä yönä se sitten iski eli laryngiitti. Kumeaa yskää ja hengitysvaikeuksia, jotka taas johtivat siihen, mikä pahentaa laryngiitin oireita eli kovaan itkuun, joka ei lopu millään. Ainoat konstit jotka helpottavat oireilua, ovat lapsen pystyssä pitäminen, jota Äiti tekikin lähes koko yön sohvalla istuen. Toinen konsti on viedä lapsi kylmään ilmaan, joka helpottaa kurkun turvotusta. Sitä teki Isi ja nökötti naapureiden iloksi pelkästään kalsarit jalassa pakkasessa pienen potilaan kanssa. Hänellä oli tietysti lämpimästi päällä ja viltti ympärillä, sekä pipo päässä. Onneksi oli kylmä yö, joka helpotti nopeasti oireita ja itkuisuutta. Sen jälkeen Äiti viettikin sitten sohvalla aikaa pikkuisen kanssa ja muutamia kertoja saatiinkin hänet nukkumaan pieniä pätkiä. Yöllä jouduttiin käymään kolme kertaa ulkona oireita helpottamassa, Äiti kerran ja Isi kaksi kertaa. Äiti varasi yöllä Pikkujättiin aamulle ajan ja siellä diagnoosi olikin se, mitä ounastelimme. Ensiavuksi annettiin kortisonia, happea ja adrenaliinia.
Enno-Olivierilla on lääkärin mukaan tavallista ahtaampi kurkunpää, joka altistaa laryngiitille. Onneksi vaiva on sellainen, joka on hoidettavissa ja kurkunpää kehittyy jatkuvasti vauvan kasvaessa. Ensimmäisen kerran laryngiitti iski noin puoli vuotta sitten ja se todella säikäytti meidät, yskiminen ja hengityksen vaikeus ovat todella karmeata katsottavaa, kun pieni yrittää epätoivoisesti saada hengityksen tasaantumaan :(

Onneksi tällä kertaa pahin vaihe kesti yhden yön ja seuraava yö olikin jo vähän parempi. Toki nenä oli tukkoinen ja limaa kertyi jatkuvasti, joten pariin otteeseen jouduimme käyttämään Nenäfriidaa seuraavinakin öinä, joka on ihan ehdoton kapistus vauvaperheessä! Olemme tänäänkin friidanneet pienen nenukin nelisen kertaa, ettei lima pääse aiheuttamaan poskiontelon tulehdusta tai pahimmassa tapauksessa keuhkoputken tulehdusta. Näissä kurkunpäähän liittyvissä taudeissa tauti lähtee "valumaan" alaspäin ja altistaa keuhkoputken tulehdukselle.

Pahimman yön aikana myös Bastet-kissa yritti kovasti lohduttaa pientä potilasta, kun hän oli Äidin kanssa sohvalla ja käpertyi vauvan jalkopäähän kehräämään. Eläimillä on vahva vaisto, jos jokin ei ole kunnossa. Tätä kirjoittaessa olemme onneksi voiton puolella ja pikkuinen nukkuu jo hieman paremmin. Toki edelleen nenä vuotaa ja olemme valmistautuneet friidaamaan jossain vaiheessa yötä ja aiemmin päivällä oli vielä kuumettakin jonkin verran.

Onko teillä kenelläkään kokemuksia laryngiitista?

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Parhaat tortillat?

Heti alkuun pahoittelut melkoisen pitkästä tauosta viimeisimmästä postauksesta. Sose-Isillä ja perheellä on ollut vähän kiireitä ja kirjoitusaikaa on ollut aika vähän. Ne hetket, kun olisin voinut kirjoittaa, ovat menneet nukkuessa :D

Muutama viikko sitten tuli töissä ruokailun lomassa puhtetta tortilloista. Tietty ajatuksiini nousi jokin aika sitten hankittu tortillaprässi ja itse tehdyt maissitortillat. Prässi oli vielä täysin korkkaamaton ja vesi herahti kielelle, kun ajattelinkin, kuinka painan prässillä herkullisia tortilloja, jotka paistan pannulla ja täytämme ne mieleisillämme aineksilla.

No, pakkohan niitä oli tehdä! Nyt käytimme kaupan valmista mausteseosta jauhelihan ja kasvistäytteen maustamiseen, mutta seuraavalla kerralla ainakin itse teen täytteen flankstakesta tai ironflatstakesta ja maustan sen meksikolaisilla mauilla. Valmismausteet ovat kuitenkin aina valmismausteita.
Aluksi tehdään tortillojen taikina. Ainakin Prismoista löytyy Masaharina jauhoja, joista saa tehtyä maissilätyt. En itse käytä tarkkoja mittoja lättyjen tekemiseen, vaan teen ne ns. näppituntumalla. Jauhot eivät juurikaan turpoa veden lisäyksen jälkeen, joten jos teet laitat jauhoja esimerkiksi reilun neljän golfpallon kokoisen määrän, saat noin neljä maissilättyä. Taikinan pitää olla suurinpiirtein muovailtavan saven oloista eli muistelkaa lapsuutta :) Mutta suhde on noin tuplat jauhoja veden määrään. Alla olevasta ohjeesta tulee noin 4 maissitortillaa, riippuen paksuudesta.
  • 2 dl maissijauhoja
  • 1-1,5 dl vettä
  • 1/4 tl suolaa
  1. Sekoita suola jauhojen joukkoon ja lisäile vettä pikkuhiljaa, kunnes koostumus muistuttaa muovailtavaa savea. Tätä taikinaa ei tarvitse vaivata iäisyyksiä, vaan kunnon sekoitus ja hetken vaivaaminen (1 min) riittää. Seos ei saa tarttua käsiin, eikä kulhon reunaan, sen pitää olla napakkaa, mutta ei lohkeilevaa.
  2. Kääri taikina muovikelmuun ja anna levähtää puolesta tunnista tuntiin. Mieluiten tunti.
  3. Ota taikinasta reilun golfpallon kokoisia paloja ja kaulitse ne littanoiksi. Jos käytät tortillaprässiä, laita taikina voipaperin väliin ja paina prässillä littanaksi.
  4. Säilytä paistetut tortillat keittiöpyyhkeen sisällä, että ne pysyvät pehmeinä.
  5. Tee mieleisesi täyte ja nauti...
Mieluiseen täytteeseen kuuluu ainakin meillä joko kasvistäyte...


Tai lihatäyte.

Ja tietysti guacamolea :)

Ja jälleen kerran olivat todella herkullisia :) :)




keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vauvan 1v. synttärit :)


Viime torstaina 2.3.2017 Äidin ja Isin pieni Kullanmuru täytti yhden vuoden 💝💝 Juhlia alettiin järjestelemään jo hyvissä ajoin, koska halusimme, ettei tule mieletön kiire päivää ennen juhlia. Koristeitakin tilattiin todella iso kasa, mutta kaikki jäivät laittamatta, koska kiire kuitenkin iski. Tarkoituksena oli noudattaa safariteemaa ja ainoa, mitä saatiin laitettua teeman mukaisesti esille, oli popcornrasiat. Onneksi koristeet voi hyötykäyttää ensi vuonna. Luulen, että Äiti ja Isi olivat juhlista enemmän innoissaan ja odottavalla kannalla, kuin itse synttäripoju. Nämä ruusut Enno-Olivier valitsi itse muutamasta vaihtoehdosta :)



Päivänsankari ja lahjat 💖💖💖💖💖



Lahjaksi Enno-Olivier sai muun muassa oman ukulelen (hän tykkää soitella Isin kitaraa, joten pitihän hänen saada oma soittimensa), leikkikännykän, leikki-iPadin, leikkikaukosäätimen, vaatteita, kirjoja, palapelin, duploja, Villeroy & Boch lastenastiaston, retken korkeasaareen muskarikaverin kanssa, sekä pehmolelupossun muutama päivä juhlien jälkeen, joka saikin melkoisen määrän pusuja heti, kun hän sen sai :)

Seuraavassa esitellään mitä synttäreillä tarjoiltiin

Suolaiset ruuat

Itse tehtyä ciabattaa. Ohjeen olen bongannut täältä. Olen tätä leipää tehnyt monia kertoja ja se on kovin kehuttu. Leivän kanssa tietysti kirnuvoita, itse tehtyä kotijuustoa, sekä italialaisia leikkeitä.



Konditoria pH7:sta tilasimme Siika-mummonkurkku canapeita, jotka olivat todella hyviä.


Äiti teki todella maistuvaa artisokkatahnaa, jota laitettii crustadien täytteeksi. Samaa täytettä oli myös tarjolla hampurilaisten kanssa ja aiomme tätä tehdä jatkossakin, sen verran hyvin se sopi hampurilaistenkin väliin.


Voitakinasta rouva teki aurinkokuivattutomaatti tuorejuusto -täytteellä täytettyjä leivonnaisia.


Tarjolla oli myös vaimoni tekemiä suolaisia oliivimuffinsseja, jotka ovat ehdottomasti omia suosikkejani suolaisista muffinsseista.
Tarjolla oli myös hampurilaisia, jotka olivat itse tehtyjä alusta loppuun. Väliin laitettiin pihvin lisäksi myös Monterey jack juustoa. Näihin kasvatimme vielä väliin miniyrttejä, sekä herneenversoja. Herneenversot unohtuivat laittaa tarjolle. Hampurilaisten kanssa oli tarjolla myös majoneesia, konjakkisinappia, ketsuppia, sekä artisokkatahnaa.


Tietysti suolaisina pikkysyötävinä oli myös popcornia, grissinejä ja sipsejä.


Makeat ruuat


Äiti teki oikeastaan kaikkien meidän juhlien ja kutsujen kestosuosikin, pavlovan. Vaikka olen itsekin tätä herkkua syönyt todella monta kertaa, en siihen kyllästy, vaikka yleensä tuppaan kyllästymään ruokiin turhan helpostikin.


Konditoria pH7:sta tilattiin macaronseja ja kolmensuklaankakku. Mukaan hakureissulta tarttui vielä kullanvärisiä lakupalloja, joita laitettiin pavlovan koristeeksi, sekä suklaanmakuisia hasselpähkinä krokanttikeksejä.


Kinuskikissan nettisivuilta löytyneet muffinssit olivat hitti. Niitä syötiin sellaista tahtia, ettei esille ehtinyt laittaa :)

Isi teki synttärikakun, johon koristeeksi laitettiin suklaasta tehtyjä sydämiä, sekä päivänsankrin nimi ja ykköskynttilä :) Kakun ohje löytyi täältä ja olen sen kerran aiemminkin tehnyt, muistaakseni meidän kihlajaisjuhliin. Kakku oli tietysti molemmilla kerroilla sydämen mallinen 💖💖

Itse juhlat sujuivat leppoisasti ja vieraita kävi lähes parikymmentä päivän aikana. Enno-Olivier haluaakin toivottaa kaikille, jotka muistivat häntä 1v juhlapäivänä, ja tietysti myös blogin lukijoille, erittäin hyvää ja lämmintä kevään odotusta :) Keväämmällä meidän on tarkoitus lähteä vielä Sveitsiin kummitädin ja -sedän luokse viettämään synttäreiden jatkoja.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen vuosi isinä :)

Nyt on ensimmäinen vuosi takana Isinä ja on aika summata vähän mietteitä ja ajatuksia tuolta ajalta. Nämä ovat ajatuksia isyydestä ja siitä, mitä on tapahtunut vuoden aikana, sekä mitkä asiat ovat mietityttäneet. Jos summaisin tähän tarkasti vuoden aikana tapahtuneet asiat, en usko, että moni jaksaisi tätä lukea, joten olen ottanut  tähän postaukseen tärkeimpiä asioita ja mietteitä.
Keskiviikkona 2.3.2016 reilusti puolenpäivän jälkeen sain vaimoltani soiton Porvoon synnytyssairaalalta, että nyt olisi aika tulla paikan päälle :) Hyppäsin todella jännittyneenä autoon ja ajelin "rauhallisesti" kotoa sairaalalle. Jostain syystä tuosta ajomatkasta on vain pätkittäin muistikuvia :D
Olin sairaalalla noin kahden aikoihin ja vaimoni olikin melkoisissa synnytystuskissa. Jonkin ajan kuluttua huomattiin, että synnytys ei edisty ihan toivotusti ja vauvalle laitettiinkin sondi päänahkaan, että voidaan tarkkailla vauvan elintoimintoja. Aika pian nähtiin, että sydänäänet hidastuivat todella rajusti supistusten myötä. Tuntien odottelun jälkeen  tilannetta seuraava lääkäri päättikin tehdä kiireellisen sektion, koska synnytys ei edistynyt normaalisti. Sektiokaan ei mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta kello 21.42 syntyi terve suloinen poikavauva, jonka mitat olivat 3216g ja 50cm. Myöhemmin sain kuulla, että vauvalla oli ollut napanuora kaulan ympärillä ja supistukset kiristivät napanuoraa aiheuttaen sydänäänten hidastumisen.
Muistan, kuinka odottelin hermostuneena synnytyssalissa ja kävelin edestakaisin. En päässyt sektioon mukaan sen tapahtuessa päivystysaikana, joten en yhtään tiennyt mitä tapahtui ja oliko kaikki hyvin. Suoraan sanoen minua pelotti todella paljon vauvan ja vaimoni puolesta. Vihdoin kätilö tuli huoneeseen ja kantoi pientä vauvaa sylissään. Ajattelin vain, kun katsoin tuota pientä kääröä, että onko tuo oikeasti nyt minun poikani? Kätilö pyysi minua avaamaan paitani napit ja sujautti vauvelin paljasta ihoani vasten, kun istuin keinutuolissa todella hämmentyneenä. En olisi ikinä kuvitellut, että tämän ikäinen mies voisi olla niin hermostunut pienestä vauvasta.

Kätilö poistui huoneesta ja tuumasi, että olen tuossa lähellä ja kuulen varmasti, jos kumpikaan teistä alkaa huutamaan :) Vauva tuntui uskomattomalta siinä sylissäni, tuijotimme vain toisiamme ja juttelin hänelle ja kerroin, mitä kotona odottaa ja että pääset kohta Äidinkin syliin ja, että Äiti ja Isi ovat odottaneet sinua kovasti. Kerroin, että kotona odottaa kolme karvaista siskoa, jotka saattavat aluksi olla vähän ihmeissään siitä, että mitä Äiti ja Isi oikein toivat mukanaan, mutta varmasti tottuvat sinuun hetken päästä. Nyt tuosta hetkestä on jo kulunut kokonainen vuosi ja se vuosi on mennyt silmänräpäyksessä.
Olimme sairaalassa muutamia päiviä ja vihdoin 5.3. pääsimme kotiin. Ensimmäiset viikot kotona sujuivat hyvin, poislukien bilirubiiniarvojen nousu, ja saimme luotua rutiinit vauvan hoitoon. Luonnollisesti minulla oli aluksi enemmän vastuuta vauvan hoidossa, koska vaimoni toipui edelleen sektiosta.  Leikkauskaan ei sujunut ihan ilman ongelmia, joten sekin lisäsi osaltaan toipumisaikaa ja kipuja.
Muistan, kun aluksi aina iltaisin noin kello 20 aikoihin vauva aloitti itkemisen ja itki ehkä 15 minuuttia. Me olimme vaimon kanssa varmoja, että tämä on nyt sitä, KOLIIKKIA! Nyt jälkeenpäin olemme nauraneet asialle, koska ei tätä edes tapahtunut, kuin muutamana iltana :D Ei se mitään koliikkia tietenkään ollut, vaan ihan normaalia itkua. Koliikkilapset taitavat itkeä hieman enemmän...
Ristiäisissä pienokaisemme sai nimekseen Enno-Olivier Edison ja samalla Sipoon seurakunnan pastori vihki meidätkin kirkolliseen avioliittoon. Tämä johtui ihan siitä, että olimme menneet Sveitsissä naimisiin ja virallistaneet asian sitten Suomen maistraatissa ja pastori ehdotti, että vihkiminen olisi kiva lisä ristiäisiin. Mielestämme se oli todella hauska idea 💕💕💕💕
Kakussa piti tietty olla kolmen karvaisen siskon hahmot:) Evelynille kiitos todella hienosta kakusta :)


Onneksi monet asiat ovat aiheuttaneet vuoden varrella iloisia ja onnellisia hetkiä, jotka ovat todella korvaamattomia, mutta on ollut myös asioita, jotka ovat aiheuttaneet mielipahaa. Suurimpana niistä turvaverkoston puuttuminen. Olin aina siinä kuvitelmassa, että apua saadaan tarvittaessa vauvan hoitoon liittyen, ja nyt en tarkoita jatkuvia neuvoja, joita on tullut sieltä ja täältä ja joihin olemme todella kyllästyneitä. Me kyllä osaamme hoitaa vauvaa, osaamme pukea hänet, osaamme katsoa onko ruoka sopivaa, osaamme pitää häntä oikein ja tiedämme, että häntä ihan oikeasti närästää jne. Lähinnä se, että meiltä ei juuri koskaan ole esimerkiksi kysytty, että kuinka te jaksatte ja tarvitsetteko apua. Meille olisi voitu esimerkiksi tuoda vaikka valmiiksi tehty ruoka ja sanoa, että nyt syötte ja menette sen jälkeen lepäämään, me katsomme vauvan perään.  Ihmetyttää sekin, että vaikka sektio on todella iso leikkaus, niin kukaan ei kysynyt vaimoltani, että kuinka sinä voit ja tarvitsetko apua. Jotenkin tuntui siltä, että oletetaan vain äidin hoitavan lastaan, oli mikä oli. Meillä vauva ei vieläkään nuku kokonaisia öitä, vaikka olemme aloittaneet jo jokin aika sitten unikoulun. Olemme olleet todella väsyneitä ja välillä miettineet, että miten oikeasti selviämme arjesta, jos meidän tukiverkostot ovat tällaiset. Emme ole asiaa suoranaisesti salailleet, vaan olemme ihan avoimesti sanoneet, että väsyttää ja olisi kiva joskus saada vähän levättyä. Emme ole suoraan pyytäneet ketään, ainoastaan hienovaraisesti vihjailleet, että apu olisi ihan kiva yllätys. Olisi varmaan pitänyt vaan suoraan sanoa, että nyt joku voisi oikeasti vähän auttaa meitäkin. Meille ei kuitenkaan ole kukaan ehdottanut, että voisi tulla vaikka muutamaksi tunniksi hoitamaan vauvaa ja me saisimme nukkua sen ajan. Paitsi nyt, kun Sipoon kunnasta on selvinnyt ihan loistavia asioita. Meidän neuvolan "täti" (käytän sanaa 'täti' erittäin löyhästi tässä kontekstissa ja seuraavissakin, koska tuo täti on minua varmasti 20 vuotta nuorempi :)) kuunteli tarkasti huolemme ja tarttui toimeen. Perhevalmennuksesta otettiin yhteyttä ja tarjottiin apua todella nopeasti. Sieltä tuli opastusta unikoulun aloitukseen ja saamme esimerkiksi käyttää kymmenen kertaa heidän tarjoamaa vauvanhoitoapua, pari tuntia kerrallaan.
On kuitenkin hienoa huomata se, että me perheenä olemme selvinneet kaikesta ja olen hämmästynyt siitä, että vaimoni jaksaa pitää kodin kunnossa, vaikka hän on todella väsynyt. Minä en koskaan ole vaatinut tai edes pyytänyt, että hän siivoaisi tai laittaisi ruokaa valmiiksi, kun tulen töistä, vaan haluan, että hän lepäisi. Kunnioitan häntä päivä päivältä aina vaan enemmän ja olen hänestä todella ylpeä :)  Mutta lepäisit Rakas oikeasti välillä!

 

Minkälaisia voisivat olla "nolot" hetket vauvan kanssa... Esimerkiksi sellaiset, kun ollaan noin kaksiviikkoisena neuvolassa ja Isi ottaa pieneltä pojalta vaatteet ja vaipan pois, että saadaan mitattua paino ja pituus. No, ei mene, kuin pari sekuntia ja vauveli on kakannut neuvolan lattialle ja pissannut pöydän ja vaa'an täyteen :D Äiti tietysti alkaa nauramaan hassulle tapahtumalle ja Isi etsii epätoivoisasti paperia, jolla sotkut voi siivota. Onneksi meidän neuvola"täti", Emilia, on todella mahtava tyyppi ja hän ei ollut moksiskaan tapatuneesta. Hän tuumi, että ei ole hänen ensimmäinen vastaava tapauksensa ja ei myöskään viimeinen :D Isi kuitenkin siivosi vauvan jättämät yllätykset kiltisti.
Mitä sitten ovat ne hetket, jotka tuottavat iloa ja onnellisuutta Isille? Lyhyesti sanottuna ne hetket, kun vauvalla on kaikki hyvin :) Ja onneksi niitä on paljon. Toki pienellä on ollut omat osansa vatsavaivoista, närästyksestä, laryngiitistä ja alkumetrien bilirubiiniarvojen kohoamisesta, mutta muuten hän on voinut todella hyvin ja on silminnähden onnellinen ja tyytyväinen pieni poika :) Myös se hetki, kun tulen töistä kotiin ja Äiti on Enno-Olivierin kanssa ovella vastassa ja hän huomaa, että se onkin Isi, joka tulee ovesta ja alkaa nauramaan ja ojentamaan käsiään minua kohti, sekä potkimaan jaloillaan villisti, saa kaikki huolet ja murheet unohtumaan, vaikka töissä olisi ollut raskas tai huono päivä. Mikään ei ole niin ihana hetki, kuin nähdä vilpitön ja rakastava hymy hänen kasvoillaan.
Konttaamisen oppiminen oli suorastaan huikea hetki, kun ryömimiset ja muut vastaavat vaiheet jäivät kokonaan välistä. Nykyään Enno-Olivier konttaa aina Isiä karkuun kikattaen makuuhuoneeseen ja kurkkaa varmistukseksi ovelta, että seuraahan Isi nyt varmasti. Ja kun hän näkee, että Isi tulee nauraen perässä, hän ei tiedä, mihin suuntaan jatkaisi pakomatkaansa ja viime hetkellä, ennen kuin Isi saa otteen, hän ottaa pari konttausaskelta ja nostaa kädet pystyyn kikattaen sen merkiksi, että jäin kiinni, en pääse pakoon :D Mitä Isi voi siinä tilanteessa tehdä muuta, kuin kaapata hänet syliinsä ja peittää suloiset pienet kasvot pusuihin. Näistä hetkistä saa voimaa ja energiaa, jota ei itse edes kuvitellut olevan olemassa. Vaikka kuinka väsyttäísi, pieni poika saa kaivettua Isistä viimeisetkin energianrippeet, joiden turvin jaksan leikkiä hänen kanssaan uniaikaan asti. Ja ne hetket ovat kullan arvoisia.
Nyt seisotaan jo tukevasti ja ollaan kohta ottamassa ensimmäisiä askelia. Äiti ja Isi miettivätkin jo kuumeisesti, että mihin ihmeeseen kaikki tavarat voi laittaa pöydiltä ja tasoilta turvaan pienen tutkijapojan aloittaessa ympäristön kartoittamisen kävellen...
Nyt hän on jo vuoden vanha ja Äiti ja Isi eivät voisi olla onnellisempia Rakkaasta pienestä pojastaan 💕💕💕💕. Vaikka hän on ollut jo vuoden ilostuttamassa meidän elämiämme, en vieläkään voi välillä uskoa, kun menen nukkumaan ja kuuntelen pienen suloisen pötkön tuhinaa pinnasängyssä peiton alla, että siellä nukkuu minun ihana poikani 💕💕💕💕 Enno-Olivier, olet Isille ja Äidille äärettömän Rakas ja mikään ei mene sinun edellesi.