tiistai 4. huhtikuuta 2017

Vihdoinkin kevättä ilmassa

Noin pari viikkoa sitten bongasimme ensimmäinen töyhtöhyypän lähipelloilta ja myöhemmin useampia vielä lähemmiltä pelloilta :) Se tarkoittaa sitä, että kevät ja kesä tulee kovaa vauhtia 👍Ja muutamia päiviä sitten nähtiin ensimmäiset kurjet, sekä useampia laulujoutsenia käyskentelemässä pelloilla. Lumet ovat jotakuinkin sulaneet ja lämpötilat ovat melkein plussan puolella koko vuorokauden.
Nyt huhtikuun alussa näimme myös ensimmäisen hiirihaukan, joten paluumuuttajat ovat tulossa kovaa vauhtia pohjolaan. Naapuri sanoi, että täällä on nähty myös ampuhaukka ja mehiläishaukka, mutta me emme ole vielä onnistuneet moisia näkemään, joten olemme silmät tarkkana :) 
Omena- ja kirsikkapuihinkin on jo tullut isot silmut, samoin kuin marjapuskiin.
Raparperikin on jo työntänyt uudet versot mullan alta esiin ja vaikkei raparperi oma suosikkini olekaan, niin kyllä se aina innostaa, kun huomaa niidenkin kerta toisensa jälkeen lähtevän kasvamaan. Kohta taas Tytöt pääsevät raparperinlehden alle varjoon auringonpaisteelta 💗💗 Siitäkin huomaa kevään koittaneen, kun meidän karvaiset Prinsessat viihtyvät aina vain pidempään ja pidempään ulkona :)
Yksi ehdoton kevääseen kuuluva suosikkiasia ovat tuoreet parsat. Odotamme aina innolla parsakauden alkua ja syömmekin niitä melkoisia määriä :D Parsa taipuu moneksi ja teemme usein esimerkiksi parsarisottoa. Syömme niitä myös paistettuina, grillattuina, keitettyinä ja lisukkeeksi sopii vaikka itse tehty hollandaisekastike, sekä uppomunat. Viime viikolla teimmekin ensimmäiset paistetut parsat ja mukaan rapeaksi paistettua perunaa ja majoneesia. Mausteeksi ei tarvitse muuta, kuin suolaa ja pippuria. Hyvin maistui! Tarkoitus on laittaa tänä vuonna myös oma parsamaa hyötykasvipuutarhaamme, josta saamme toivon mukaan satoa jo ensi vuonna.
 
Mitä odotuksia teillä on keväältä ja tulevalta kesältä?

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Laryngiitti eli kuristustauti

Kävimme viime tiistaina ottamassa 1-vuotisrokotukset neuvolassa. Kaiken kaikkiaan rokotuksia annettiin viisi, kolmella piikillä. Keskiviikkona Enno-Olivierin nenä alkoi vuotamaan ja ajattelimme, että se johtuu nyt rokotuksista. Keskiviikon ja torstain välisen yön hän oli todella itkuinen ja nukkui maksimissaan puolen tunnin pätkiä kerrallaan. Torstaikin meni itkuisena ja selvästi alkoi olemaan kipeämpi olo pienellä pojalla. Iltaa kohden aloimme kuulla ääntä, jota emme todellakaan halua kuulla. Kumeaa yskää ja lisää itkuisuutta.

Torstain ja perjantain välisenä yönä se sitten iski eli laryngiitti. Kumeaa yskää ja hengitysvaikeuksia, jotka taas johtivat siihen, mikä pahentaa laryngiitin oireita eli kovaan itkuun, joka ei lopu millään. Ainoat konstit jotka helpottavat oireilua, ovat lapsen pystyssä pitäminen, jota Äiti tekikin lähes koko yön sohvalla istuen. Toinen konsti on viedä lapsi kylmään ilmaan, joka helpottaa kurkun turvotusta. Sitä teki Isi ja nökötti naapureiden iloksi pelkästään kalsarit jalassa pakkasessa pienen potilaan kanssa. Hänellä oli tietysti lämpimästi päällä ja viltti ympärillä, sekä pipo päässä. Onneksi oli kylmä yö, joka helpotti nopeasti oireita ja itkuisuutta. Sen jälkeen Äiti viettikin sitten sohvalla aikaa pikkuisen kanssa ja muutamia kertoja saatiinkin hänet nukkumaan pieniä pätkiä. Yöllä jouduttiin käymään kolme kertaa ulkona oireita helpottamassa, Äiti kerran ja Isi kaksi kertaa. Äiti varasi yöllä Pikkujättiin aamulle ajan ja siellä diagnoosi olikin se, mitä ounastelimme. Ensiavuksi annettiin kortisonia, happea ja adrenaliinia.
Enno-Olivierilla on lääkärin mukaan tavallista ahtaampi kurkunpää, joka altistaa laryngiitille. Onneksi vaiva on sellainen, joka on hoidettavissa ja kurkunpää kehittyy jatkuvasti vauvan kasvaessa. Ensimmäisen kerran laryngiitti iski noin puoli vuotta sitten ja se todella säikäytti meidät, yskiminen ja hengityksen vaikeus ovat todella karmeata katsottavaa, kun pieni yrittää epätoivoisesti saada hengityksen tasaantumaan :(

Onneksi tällä kertaa pahin vaihe kesti yhden yön ja seuraava yö olikin jo vähän parempi. Toki nenä oli tukkoinen ja limaa kertyi jatkuvasti, joten pariin otteeseen jouduimme käyttämään Nenäfriidaa seuraavinakin öinä, joka on ihan ehdoton kapistus vauvaperheessä! Olemme tänäänkin friidanneet pienen nenukin nelisen kertaa, ettei lima pääse aiheuttamaan poskiontelon tulehdusta tai pahimmassa tapauksessa keuhkoputken tulehdusta. Näissä kurkunpäähän liittyvissä taudeissa tauti lähtee "valumaan" alaspäin ja altistaa keuhkoputken tulehdukselle.

Pahimman yön aikana myös Bastet-kissa yritti kovasti lohduttaa pientä potilasta, kun hän oli Äidin kanssa sohvalla ja käpertyi vauvan jalkopäähän kehräämään. Eläimillä on vahva vaisto, jos jokin ei ole kunnossa. Tätä kirjoittaessa olemme onneksi voiton puolella ja pikkuinen nukkuu jo hieman paremmin. Toki edelleen nenä vuotaa ja olemme valmistautuneet friidaamaan jossain vaiheessa yötä ja aiemmin päivällä oli vielä kuumettakin jonkin verran.

Onko teillä kenelläkään kokemuksia laryngiitista?

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Parhaat tortillat?

Heti alkuun pahoittelut melkoisen pitkästä tauosta viimeisimmästä postauksesta. Sose-Isillä ja perheellä on ollut vähän kiireitä ja kirjoitusaikaa on ollut aika vähän. Ne hetket, kun olisin voinut kirjoittaa, ovat menneet nukkuessa :D

Muutama viikko sitten tuli töissä ruokailun lomassa puhtetta tortilloista. Tietty ajatuksiini nousi jokin aika sitten hankittu tortillaprässi ja itse tehdyt maissitortillat. Prässi oli vielä täysin korkkaamaton ja vesi herahti kielelle, kun ajattelinkin, kuinka painan prässillä herkullisia tortilloja, jotka paistan pannulla ja täytämme ne mieleisillämme aineksilla.

No, pakkohan niitä oli tehdä! Nyt käytimme kaupan valmista mausteseosta jauhelihan ja kasvistäytteen maustamiseen, mutta seuraavalla kerralla ainakin itse teen täytteen flankstakesta tai ironflatstakesta ja maustan sen meksikolaisilla mauilla. Valmismausteet ovat kuitenkin aina valmismausteita.
Aluksi tehdään tortillojen taikina. Ainakin Prismoista löytyy Masaharina jauhoja, joista saa tehtyä maissilätyt. En itse käytä tarkkoja mittoja lättyjen tekemiseen, vaan teen ne ns. näppituntumalla. Jauhot eivät juurikaan turpoa veden lisäyksen jälkeen, joten jos teet laitat jauhoja esimerkiksi reilun neljän golfpallon kokoisen määrän, saat noin neljä maissilättyä. Taikinan pitää olla suurinpiirtein muovailtavan saven oloista eli muistelkaa lapsuutta :) Mutta suhde on noin tuplat jauhoja veden määrään. Alla olevasta ohjeesta tulee noin 4 maissitortillaa, riippuen paksuudesta.
  • 2 dl maissijauhoja
  • 1-1,5 dl vettä
  • 1/4 tl suolaa
  1. Sekoita suola jauhojen joukkoon ja lisäile vettä pikkuhiljaa, kunnes koostumus muistuttaa muovailtavaa savea. Tätä taikinaa ei tarvitse vaivata iäisyyksiä, vaan kunnon sekoitus ja hetken vaivaaminen (1 min) riittää. Seos ei saa tarttua käsiin, eikä kulhon reunaan, sen pitää olla napakkaa, mutta ei lohkeilevaa.
  2. Kääri taikina muovikelmuun ja anna levähtää puolesta tunnista tuntiin. Mieluiten tunti.
  3. Ota taikinasta reilun golfpallon kokoisia paloja ja kaulitse ne littanoiksi. Jos käytät tortillaprässiä, laita taikina voipaperin väliin ja paina prässillä littanaksi.
  4. Säilytä paistetut tortillat keittiöpyyhkeen sisällä, että ne pysyvät pehmeinä.
  5. Tee mieleisesi täyte ja nauti...
Mieluiseen täytteeseen kuuluu ainakin meillä joko kasvistäyte...


Tai lihatäyte.

Ja tietysti guacamolea :)

Ja jälleen kerran olivat todella herkullisia :) :)




keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vauvan 1v. synttärit :)


Viime torstaina 2.3.2017 Äidin ja Isin pieni Kullanmuru täytti yhden vuoden 💝💝 Juhlia alettiin järjestelemään jo hyvissä ajoin, koska halusimme, ettei tule mieletön kiire päivää ennen juhlia. Koristeitakin tilattiin todella iso kasa, mutta kaikki jäivät laittamatta, koska kiire kuitenkin iski. Tarkoituksena oli noudattaa safariteemaa ja ainoa, mitä saatiin laitettua teeman mukaisesti esille, oli popcornrasiat. Onneksi koristeet voi hyötykäyttää ensi vuonna. Luulen, että Äiti ja Isi olivat juhlista enemmän innoissaan ja odottavalla kannalla, kuin itse synttäripoju. Nämä ruusut Enno-Olivier valitsi itse muutamasta vaihtoehdosta :)



Päivänsankari ja lahjat 💖💖💖💖💖



Lahjaksi Enno-Olivier sai muun muassa oman ukulelen (hän tykkää soitella Isin kitaraa, joten pitihän hänen saada oma soittimensa), leikkikännykän, leikki-iPadin, leikkikaukosäätimen, vaatteita, kirjoja, palapelin, duploja, Villeroy & Boch lastenastiaston, retken korkeasaareen muskarikaverin kanssa, sekä pehmolelupossun muutama päivä juhlien jälkeen, joka saikin melkoisen määrän pusuja heti, kun hän sen sai :)

Seuraavassa esitellään mitä synttäreillä tarjoiltiin

Suolaiset ruuat

Itse tehtyä ciabattaa. Ohjeen olen bongannut täältä. Olen tätä leipää tehnyt monia kertoja ja se on kovin kehuttu. Leivän kanssa tietysti kirnuvoita, itse tehtyä kotijuustoa, sekä italialaisia leikkeitä.



Konditoria pH7:sta tilasimme Siika-mummonkurkku canapeita, jotka olivat todella hyviä.


Äiti teki todella maistuvaa artisokkatahnaa, jota laitettii crustadien täytteeksi. Samaa täytettä oli myös tarjolla hampurilaisten kanssa ja aiomme tätä tehdä jatkossakin, sen verran hyvin se sopi hampurilaistenkin väliin.


Voitakinasta rouva teki aurinkokuivattutomaatti tuorejuusto -täytteellä täytettyjä leivonnaisia.


Tarjolla oli myös vaimoni tekemiä suolaisia oliivimuffinsseja, jotka ovat ehdottomasti omia suosikkejani suolaisista muffinsseista.
Tarjolla oli myös hampurilaisia, jotka olivat itse tehtyjä alusta loppuun. Väliin laitettiin pihvin lisäksi myös Monterey jack juustoa. Näihin kasvatimme vielä väliin miniyrttejä, sekä herneenversoja. Herneenversot unohtuivat laittaa tarjolle. Hampurilaisten kanssa oli tarjolla myös majoneesia, konjakkisinappia, ketsuppia, sekä artisokkatahnaa.


Tietysti suolaisina pikkysyötävinä oli myös popcornia, grissinejä ja sipsejä.


Makeat ruuat


Äiti teki oikeastaan kaikkien meidän juhlien ja kutsujen kestosuosikin, pavlovan. Vaikka olen itsekin tätä herkkua syönyt todella monta kertaa, en siihen kyllästy, vaikka yleensä tuppaan kyllästymään ruokiin turhan helpostikin.


Konditoria pH7:sta tilattiin macaronseja ja kolmensuklaankakku. Mukaan hakureissulta tarttui vielä kullanvärisiä lakupalloja, joita laitettiin pavlovan koristeeksi, sekä suklaanmakuisia hasselpähkinä krokanttikeksejä.


Kinuskikissan nettisivuilta löytyneet muffinssit olivat hitti. Niitä syötiin sellaista tahtia, ettei esille ehtinyt laittaa :)

Isi teki synttärikakun, johon koristeeksi laitettiin suklaasta tehtyjä sydämiä, sekä päivänsankrin nimi ja ykköskynttilä :) Kakun ohje löytyi täältä ja olen sen kerran aiemminkin tehnyt, muistaakseni meidän kihlajaisjuhliin. Kakku oli tietysti molemmilla kerroilla sydämen mallinen 💖💖

Itse juhlat sujuivat leppoisasti ja vieraita kävi lähes parikymmentä päivän aikana. Enno-Olivier haluaakin toivottaa kaikille, jotka muistivat häntä 1v juhlapäivänä, ja tietysti myös blogin lukijoille, erittäin hyvää ja lämmintä kevään odotusta :) Keväämmällä meidän on tarkoitus lähteä vielä Sveitsiin kummitädin ja -sedän luokse viettämään synttäreiden jatkoja.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen vuosi isinä :)

Nyt on ensimmäinen vuosi takana Isinä ja on aika summata vähän mietteitä ja ajatuksia tuolta ajalta. Nämä ovat ajatuksia isyydestä ja siitä, mitä on tapahtunut vuoden aikana, sekä mitkä asiat ovat mietityttäneet. Jos summaisin tähän tarkasti vuoden aikana tapahtuneet asiat, en usko, että moni jaksaisi tätä lukea, joten olen ottanut  tähän postaukseen tärkeimpiä asioita ja mietteitä.
Keskiviikkona 2.3.2016 reilusti puolenpäivän jälkeen sain vaimoltani soiton Porvoon synnytyssairaalalta, että nyt olisi aika tulla paikan päälle :) Hyppäsin todella jännittyneenä autoon ja ajelin "rauhallisesti" kotoa sairaalalle. Jostain syystä tuosta ajomatkasta on vain pätkittäin muistikuvia :D
Olin sairaalalla noin kahden aikoihin ja vaimoni olikin melkoisissa synnytystuskissa. Jonkin ajan kuluttua huomattiin, että synnytys ei edisty ihan toivotusti ja vauvalle laitettiinkin sondi päänahkaan, että voidaan tarkkailla vauvan elintoimintoja. Aika pian nähtiin, että sydänäänet hidastuivat todella rajusti supistusten myötä. Tuntien odottelun jälkeen  tilannetta seuraava lääkäri päättikin tehdä kiireellisen sektion, koska synnytys ei edistynyt normaalisti. Sektiokaan ei mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta kello 21.42 syntyi terve suloinen poikavauva, jonka mitat olivat 3216g ja 50cm. Myöhemmin sain kuulla, että vauvalla oli ollut napanuora kaulan ympärillä ja supistukset kiristivät napanuoraa aiheuttaen sydänäänten hidastumisen.
Muistan, kuinka odottelin hermostuneena synnytyssalissa ja kävelin edestakaisin. En päässyt sektioon mukaan sen tapahtuessa päivystysaikana, joten en yhtään tiennyt mitä tapahtui ja oliko kaikki hyvin. Suoraan sanoen minua pelotti todella paljon vauvan ja vaimoni puolesta. Vihdoin kätilö tuli huoneeseen ja kantoi pientä vauvaa sylissään. Ajattelin vain, kun katsoin tuota pientä kääröä, että onko tuo oikeasti nyt minun poikani? Kätilö pyysi minua avaamaan paitani napit ja sujautti vauvelin paljasta ihoani vasten, kun istuin keinutuolissa todella hämmentyneenä. En olisi ikinä kuvitellut, että tämän ikäinen mies voisi olla niin hermostunut pienestä vauvasta.

Kätilö poistui huoneesta ja tuumasi, että olen tuossa lähellä ja kuulen varmasti, jos kumpikaan teistä alkaa huutamaan :) Vauva tuntui uskomattomalta siinä sylissäni, tuijotimme vain toisiamme ja juttelin hänelle ja kerroin, mitä kotona odottaa ja että pääset kohta Äidinkin syliin ja, että Äiti ja Isi ovat odottaneet sinua kovasti. Kerroin, että kotona odottaa kolme karvaista siskoa, jotka saattavat aluksi olla vähän ihmeissään siitä, että mitä Äiti ja Isi oikein toivat mukanaan, mutta varmasti tottuvat sinuun hetken päästä. Nyt tuosta hetkestä on jo kulunut kokonainen vuosi ja se vuosi on mennyt silmänräpäyksessä.
Olimme sairaalassa muutamia päiviä ja vihdoin 5.3. pääsimme kotiin. Ensimmäiset viikot kotona sujuivat hyvin, poislukien bilirubiiniarvojen nousu, ja saimme luotua rutiinit vauvan hoitoon. Luonnollisesti minulla oli aluksi enemmän vastuuta vauvan hoidossa, koska vaimoni toipui edelleen sektiosta.  Leikkauskaan ei sujunut ihan ilman ongelmia, joten sekin lisäsi osaltaan toipumisaikaa ja kipuja.
Muistan, kun aluksi aina iltaisin noin kello 20 aikoihin vauva aloitti itkemisen ja itki ehkä 15 minuuttia. Me olimme vaimon kanssa varmoja, että tämä on nyt sitä, KOLIIKKIA! Nyt jälkeenpäin olemme nauraneet asialle, koska ei tätä edes tapahtunut, kuin muutamana iltana :D Ei se mitään koliikkia tietenkään ollut, vaan ihan normaalia itkua. Koliikkilapset taitavat itkeä hieman enemmän...
Ristiäisissä pienokaisemme sai nimekseen Enno-Olivier Edison ja samalla Sipoon seurakunnan pastori vihki meidätkin kirkolliseen avioliittoon. Tämä johtui ihan siitä, että olimme menneet Sveitsissä naimisiin ja virallistaneet asian sitten Suomen maistraatissa ja pastori ehdotti, että vihkiminen olisi kiva lisä ristiäisiin. Mielestämme se oli todella hauska idea 💕💕💕💕
Kakussa piti tietty olla kolmen karvaisen siskon hahmot:) Evelynille kiitos todella hienosta kakusta :)


Onneksi monet asiat ovat aiheuttaneet vuoden varrella iloisia ja onnellisia hetkiä, jotka ovat todella korvaamattomia, mutta on ollut myös asioita, jotka ovat aiheuttaneet mielipahaa. Suurimpana niistä turvaverkoston puuttuminen. Olin aina siinä kuvitelmassa, että apua saadaan tarvittaessa vauvan hoitoon liittyen, ja nyt en tarkoita jatkuvia neuvoja, joita on tullut sieltä ja täältä ja joihin olemme todella kyllästyneitä. Me kyllä osaamme hoitaa vauvaa, osaamme pukea hänet, osaamme katsoa onko ruoka sopivaa, osaamme pitää häntä oikein ja tiedämme, että häntä ihan oikeasti närästää jne. Lähinnä se, että meiltä ei juuri koskaan ole esimerkiksi kysytty, että kuinka te jaksatte ja tarvitsetteko apua. Meille olisi voitu esimerkiksi tuoda vaikka valmiiksi tehty ruoka ja sanoa, että nyt syötte ja menette sen jälkeen lepäämään, me katsomme vauvan perään.  Ihmetyttää sekin, että vaikka sektio on todella iso leikkaus, niin kukaan ei kysynyt vaimoltani, että kuinka sinä voit ja tarvitsetko apua. Jotenkin tuntui siltä, että oletetaan vain äidin hoitavan lastaan, oli mikä oli. Meillä vauva ei vieläkään nuku kokonaisia öitä, vaikka olemme aloittaneet jo jokin aika sitten unikoulun. Olemme olleet todella väsyneitä ja välillä miettineet, että miten oikeasti selviämme arjesta, jos meidän tukiverkostot ovat tällaiset. Emme ole asiaa suoranaisesti salailleet, vaan olemme ihan avoimesti sanoneet, että väsyttää ja olisi kiva joskus saada vähän levättyä. Emme ole suoraan pyytäneet ketään, ainoastaan hienovaraisesti vihjailleet, että apu olisi ihan kiva yllätys. Olisi varmaan pitänyt vaan suoraan sanoa, että nyt joku voisi oikeasti vähän auttaa meitäkin. Meille ei kuitenkaan ole kukaan ehdottanut, että voisi tulla vaikka muutamaksi tunniksi hoitamaan vauvaa ja me saisimme nukkua sen ajan. Paitsi nyt, kun Sipoon kunnasta on selvinnyt ihan loistavia asioita. Meidän neuvolan "täti" (käytän sanaa 'täti' erittäin löyhästi tässä kontekstissa ja seuraavissakin, koska tuo täti on minua varmasti 20 vuotta nuorempi :)) kuunteli tarkasti huolemme ja tarttui toimeen. Perhevalmennuksesta otettiin yhteyttä ja tarjottiin apua todella nopeasti. Sieltä tuli opastusta unikoulun aloitukseen ja saamme esimerkiksi käyttää kymmenen kertaa heidän tarjoamaa vauvanhoitoapua, pari tuntia kerrallaan.
On kuitenkin hienoa huomata se, että me perheenä olemme selvinneet kaikesta ja olen hämmästynyt siitä, että vaimoni jaksaa pitää kodin kunnossa, vaikka hän on todella väsynyt. Minä en koskaan ole vaatinut tai edes pyytänyt, että hän siivoaisi tai laittaisi ruokaa valmiiksi, kun tulen töistä, vaan haluan, että hän lepäisi. Kunnioitan häntä päivä päivältä aina vaan enemmän ja olen hänestä todella ylpeä :)  Mutta lepäisit Rakas oikeasti välillä!

 

Minkälaisia voisivat olla "nolot" hetket vauvan kanssa... Esimerkiksi sellaiset, kun ollaan noin kaksiviikkoisena neuvolassa ja Isi ottaa pieneltä pojalta vaatteet ja vaipan pois, että saadaan mitattua paino ja pituus. No, ei mene, kuin pari sekuntia ja vauveli on kakannut neuvolan lattialle ja pissannut pöydän ja vaa'an täyteen :D Äiti tietysti alkaa nauramaan hassulle tapahtumalle ja Isi etsii epätoivoisasti paperia, jolla sotkut voi siivota. Onneksi meidän neuvola"täti", Emilia, on todella mahtava tyyppi ja hän ei ollut moksiskaan tapatuneesta. Hän tuumi, että ei ole hänen ensimmäinen vastaava tapauksensa ja ei myöskään viimeinen :D Isi kuitenkin siivosi vauvan jättämät yllätykset kiltisti.
Mitä sitten ovat ne hetket, jotka tuottavat iloa ja onnellisuutta Isille? Lyhyesti sanottuna ne hetket, kun vauvalla on kaikki hyvin :) Ja onneksi niitä on paljon. Toki pienellä on ollut omat osansa vatsavaivoista, närästyksestä, laryngiitistä ja alkumetrien bilirubiiniarvojen kohoamisesta, mutta muuten hän on voinut todella hyvin ja on silminnähden onnellinen ja tyytyväinen pieni poika :) Myös se hetki, kun tulen töistä kotiin ja Äiti on Enno-Olivierin kanssa ovella vastassa ja hän huomaa, että se onkin Isi, joka tulee ovesta ja alkaa nauramaan ja ojentamaan käsiään minua kohti, sekä potkimaan jaloillaan villisti, saa kaikki huolet ja murheet unohtumaan, vaikka töissä olisi ollut raskas tai huono päivä. Mikään ei ole niin ihana hetki, kuin nähdä vilpitön ja rakastava hymy hänen kasvoillaan.
Konttaamisen oppiminen oli suorastaan huikea hetki, kun ryömimiset ja muut vastaavat vaiheet jäivät kokonaan välistä. Nykyään Enno-Olivier konttaa aina Isiä karkuun kikattaen makuuhuoneeseen ja kurkkaa varmistukseksi ovelta, että seuraahan Isi nyt varmasti. Ja kun hän näkee, että Isi tulee nauraen perässä, hän ei tiedä, mihin suuntaan jatkaisi pakomatkaansa ja viime hetkellä, ennen kuin Isi saa otteen, hän ottaa pari konttausaskelta ja nostaa kädet pystyyn kikattaen sen merkiksi, että jäin kiinni, en pääse pakoon :D Mitä Isi voi siinä tilanteessa tehdä muuta, kuin kaapata hänet syliinsä ja peittää suloiset pienet kasvot pusuihin. Näistä hetkistä saa voimaa ja energiaa, jota ei itse edes kuvitellut olevan olemassa. Vaikka kuinka väsyttäísi, pieni poika saa kaivettua Isistä viimeisetkin energianrippeet, joiden turvin jaksan leikkiä hänen kanssaan uniaikaan asti. Ja ne hetket ovat kullan arvoisia.
Nyt seisotaan jo tukevasti ja ollaan kohta ottamassa ensimmäisiä askelia. Äiti ja Isi miettivätkin jo kuumeisesti, että mihin ihmeeseen kaikki tavarat voi laittaa pöydiltä ja tasoilta turvaan pienen tutkijapojan aloittaessa ympäristön kartoittamisen kävellen...
Nyt hän on jo vuoden vanha ja Äiti ja Isi eivät voisi olla onnellisempia Rakkaasta pienestä pojastaan 💕💕💕💕. Vaikka hän on ollut jo vuoden ilostuttamassa meidän elämiämme, en vieläkään voi välillä uskoa, kun menen nukkumaan ja kuuntelen pienen suloisen pötkön tuhinaa pinnasängyssä peiton alla, että siellä nukkuu minun ihana poikani 💕💕💕💕 Enno-Olivier, olet Isille ja Äidille äärettömän Rakas ja mikään ei mene sinun edellesi.


maanantai 27. helmikuuta 2017

Mitähän hyvää sitä tänään laittaisi vauvalle?

No, kalkkunpataa tietysti! Tätä on jo syötykin aikamoiset määrät ja nyt teimme sitä uudelleen. Lisänä totuttuun makumaailmaan purjo ja siitakesieni. Enno-Olivier tykkäsi viimeksi tekemästämme kalkkunapadasta todella paljon ja nyt oli aika tehdä uusi satsi pakkaseen. Nyt kasviksiksi valittiin bataatti, porkkana, purjo, siitakesieni (sieniä saa alkaa syömään 1 vuoden iästä lähtien ja Enno-Olivier täyttääkin ihan kohta yksi :)), valkosipuli ja peruna. Mausteeksi tällä kertaa laakerinlehtiä, mustapippuria, jauhettua valkopippuria, kuivattua oreganoa ja kuivattua rosmariinia. Kuvasta poiketen salottisipuli jätettiinkin pois, koska purjoa olikin sen verran paljon.

Tämä ruoka laitettiin taas uuniin pataan. Aluksi kalkkunoihin paistettiin kunnon väri suolattomassa voissa ja ruokaöljyssä. Tässä ruuassa on tärkeää lisätä kunnolla rasvaa, koska kalkkunan liha on rasvatonta ja pienet vauveliinit tarvitsevat rasvaa muun muassa aivojen kehitystä varten. Tästä annosmäärästä tulee noin 15 kerta-annosta, joten rasvaakin saa olla ihan kunnolla. Rasva on 2-3 ikävuoteen lapsen tärkein energianlähde. Pitää kuitenkin muistaa, että vauva syö muitakin ruokia päivän aikana ja suhteuttaa rasvan määrä siihen nähden.
Lihojen ruskistamisen jälkeen sekaan laitettiin kasvikset ja mausteet. Näitä kuulloteltiin hetki ja lisättiin vettä niin, että ruoka lähes peittyi. Pata 175 asteiseen uuniin ja ei mennyt edes kauaa, kun uunista alkoi tulvimaan todella hyvät tuoksut asuntoon. Jopa rouvani, joka on kasvissyöjä, tuumasi, että tuleepa hyvät tuoksut :) No, tästä voi jo päätellä, että ruoka taatusti maistuu meidän pienelle pojalle.
Pariin otteeseen tarkastin, että padassa on riittävästi nestettä. Jos näyttää siltä, että ruoka on kuivaa, lisätkää mieluiten kiehuvaa vettä. Noin kahden tunnin hauduttelun jälkeen pata otettiin uunista ja keräsin mustapippurit ja laakerinlehdet pois. Kuten kuvasta näkyy, niin nestettä on vielä melko paljon ja sitä tarvitaankin, jos soseuttaa ruuan.


Tähän ruokaan tuli siis seuraavat aineet:
  • 1,4 kg kalkkunan rintafilettä
  • 5 perunaa
  • 1 keskikokoinen bataatti
  •  5 porkkanaa
  • 1 purjo
  • 2 siitakesientä (tämä oli ensimmäinen ruoka, mihin laitoimme sieniä, joten sen takia pieni määrä alkuun)
  • 3 laakerinlehteä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 10 mustapippuria
  • ripaus valkopippuria
  • puoli teelusikallista oreganoa
  • puoli teelusikallista rosmariinia
  • vettä sen verran, että ruoka melkein peittyy
Mistä sitten tietää, että ruoka maistuu vauvalle? No tietysti siitä, että ensin otetaan lusikallinen, katsotaan arvioiden isiä tai äitiä ja maistellaan hetki, että mitäs tällä kertaa. Sitten otetaan toinen lusikallinen ja aletaan hymisemään todella tyytyväisenä ja nätille nassulle leviää maailman ihanin hymy, joka aina sulattaa äidin ja isin sydämet 💖💖 Sen jälkeen ei mene, kuin hetki, ja ruokakippo on tyhjä :) Toivottavasti inspiroidutte kokeilemaan ohjetta :)

perjantai 24. helmikuuta 2017

Isi aloitti bloggaamisen

Kevät tulee kohisten, vaikkei ihan siltä näytäkään, kun ikkunasta katselee ulos. Lunta sataa ja tuulee niin, että nurkissa soi. Nyt on kuitenkin aika summata vähän yhteen tätä noin kolmea viikkoa, kun aloimme kirjoittelemaan tätä blogia. Mitä olemme saaneet aikaan ja mitä haasteita on tullut matkan varrella vastaan. Koska olemme tiivis perhe, vaimoni ottaa myös aktiivisesti osaa blogin ideoihin ja luonnollisesti oikolukee tekstit, mitä iltojen ratoksi naputtelen.


Ensimmäinen teksti julkaistiin 4.2.2017 ja pääsimmekin kirjoittamisessa hyvään vauhtiin. Mutta sitten alkoi ehkä todellisuus paljastumaan, mitä blogin pitäminen oikeasti vaatii.
  • Aikaa, sitä ei ole koskaan liikaa. Kaikki pienten vauvojen ja taaperoiden vanhemmat tietävät, että pieni lapsi vaatii aika tavalla huomiota. Käytännössä siitä hetkestä, kun astun töistä tullessani kotiin ja vaimoni tulee Enno-Olivierin kanssa ovelle vastaan, pieni poikani alkaa nauramaan, sätkimään villisti jaloillaan ja ojentaa kädet isiä kohti ja siitä hetkestä lähtien pysyy lähelläni, kuin liimattuna 💗 Toki äidiltä haetaan yhtä lailla huomiota, mutta isin kanssa riehutaan täysillä :) Äidiltä haetaan pusuja ja haleja (toki isikin niitä antaa jatkuvasti), mutta isi on se, jonka kanssa möyritään lattialla ja jonka mahaa saa rummuttaa täysillä. Jos edes yritän ottaa läppäriä ja aloittaa kirjoittamisen, pieni apurini nyppii näppäimet irti ja tuottaa erittäin luovaa tekstiä hakkaamalla näppäimistöä :) Eri huoneeseen sulkeutuminen ei tule kyseeseen, koska silloin oven takana hakataan niin kauan, että hän pääsee takaisin syliin riehumaan.
  • Blogia voi siis kirjoittaa käytännössä niinä hetkinä, kun Enno-Olivier nukkuu, ja päiväunien aikaan meillä on yleensä muita askareita kotona, eli kirjoittaminen tapahtuu pääasiassa iltaisin ennen nukkumaan menoa.
  • Ideoita. Niitä pitäisi olla jatkuvasti ja onneksi meillä on toistaiseksi niitä riittänyt ja riittää varmasti jatkossakin, mutta niiden siirtäminen kuvien ja tekstien kautta muiden luettavaksi on haastavaa. Opimme kuitenkin jatkuvasti lisää ja ideat on aina helpompi ja helpompi työstää postauksiksi.
  • Kuvat... mitähän tähän sanoisi. Nyt on jo parilta eri taholta kuullut kommenttia, että kuvien laatuu pitää panostaa. Hommasin vähän paremman kameran blogia ja perheen tärkeiden hetkien kuvaamista varten. En ole ennen järkkäriä käyttänyt ja sen opettelu on ihan oma lukunsa. Säädä aukkoa ja valotusta ja vielä mitä :D Kamera, jonka ostin on Canonin EOS 700d Kit (15-55mm) ja edelleen kuvien ottaminen on jatkuvaa opettelua.
Alku oli aika haastavaa muutenkin, kun sain blogialustan pystyyn ja jotain harjoittelutekstejä ja kuvia laitettua, blogi laitettiin ylläpitäjien toimesta lukkoon, koska blogi sisälsi "ehtojen vastaista materiaalia" eli kuvia meidän kissoista ja lorem ipsumia. Joku automaattitarkastus oli käynyt blogia läpi ja laittoi sen lukkoon :D Onneksi se avattiin melko nopeasti sen jälkeen, kun asiasta ilmoitin.
Tämä on jo 12. postaus ja toivottavasti lukijat ovat tykänneet tähän astisista julkaisuista.